Miksi evolutionisti sortaa vammaisia?

Evolutionistit haluaisivat pakottaa vammaiset töihin alttaripalvelukseen. Tietysti palkatta, kuten pakottavat firmoissaankin:

https://yle.fi/uutiset/3-10004393

Evolutionistit ovat materialisteja ja haluavat itselleen rahaa ja mammonaa. Edes vammaiset eivät ole heidän haluiltaa suojassa.

Kyllä te evoluutioon uskovat olette sitten perkeleen lapsia. Isänne pitäisi antaa teille selkään ja kunnolla!
556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Harmituttaako noin kovasti, kun hävisit väittelyt ja sinut osoitettiin valehtelevan siitä, mitä Raamatussa lukee?

1Äänestä

Evolutionistit eivät kuulu palstan aihepiiriin.

Ilmoitettu poistoon.

Äänestä

Valehtelet törkeää törkeämmin. Ei pakottamista, ei alttaripalvelusta eikä palkatta:

"Kehitysvammaisen päätulo on eläke, joka on minimissään noin 775 euroa. Avotyötä tekevä kehitysvammainen saa lisäksi verotonta työosuusrahaa, joka on enintään 12 euroa päivässä. TE-toimisto voi harkintansa mukaan myöntää palkkatukea työnantajalle, kun työnantaja työllistää työttömän vaikeasti työllistyvän henkilön kuten kehitysvammaisen.

Oikeustieteen tohtorin, työ- ja sosiaalioikeuden dosentin Jaana Paanetojan mukaan ongelma on siinä, että työsuhteen merkitys ymmärretään jo kehitysvammaisia työllistäessä väärin".

Jatka samaan tapaan, niin pääset pleen lapseksi itse.

1Äänestä

Pienimmätkään lapset eivät ole suojassa uskovaisten seksuaalisilta haluilta.
Ja hihhuli suojelee toista hihhulia, valehtelevat toistensa puolesta ja piilottelevat todisteita pedofiilejä vastaan.

Hävetkää, jeesuksen seuraajat.

1Äänestä

Onko tämä aloittaja ihan sekaisin? Vai onko tämä aloitus olevinaan jokin vitsi?

Mitä ihmeen alttaripalvelusta vammaiset muka tekevät ravintoloissa?
Uutisen jutulla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä evoluutioteorian kanssa.

Tarkoittaako aloittaja evolutionistilla evoluutioteorian kannattajaa? Miten se liittyy materialismiin tai ateismiin? Ne ovat ihan erillisiä asioita, mutta eihän uskis tai kreationisti sitä ymmärrä, kun hänelle kaikki liittyy jumaliin. Ja samoin kaikki, mikä ei hänen mielestään ole "jumalista", on yhtä ja samaa: ateismi = evoluutio = materialismi = naturalismi = alkuräjähdys = humanismi = valistus = tasa-arvo, vaikka jokainen "normaali" ihminen osaa erottaa erilliset asiat toisistaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olette.häpeäksi kirjoitti:

Evolutionistit haluaisivat pakottaa vammaiset töihin alttaripalvelukseen. Tietysti palkatta, kuten pakottavat firmoissaankin:

https://yle.fi/uutiset/3-10004393

Evolutionistit ovat materialisteja ja haluavat itselleen rahaa ja mammonaa. Edes vammaiset eivät ole heidän haluiltaa suojassa.

Kyllä te evoluutioon uskovat olette sitten perkeleen lapsia. Isänne pitäisi antaa teille selkään ja kunnolla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu