Omaishoitajat ja sijaiset/Totuus ennen kaikkea

Jos joku omaisista joutuu sairaalaan kuin sairaalaan ja kuolee siellä, tuovat ihan tuiki tuntemattoman tilalle. Jonkun toisen potilaan. En ole omaishoitaja, mutta en halua sijaiseksikaan. Siihen hommaan ei ole pakko kahlita itseään. Minun elämä on valunut ihan hukkaan kun olen joutunut jäämään mielisairaan sukulaisen varjoon jo lapsesta asti. Kun hän joutui mielisairaalaan, jotenkin epähuomiossa tilalle tuli tuntematon narsisti, joka käyttää sukulaisemme nimeä. Aina mielisairaalasta tullessa kannattaisi toistenkin tarkistaa onko potilas vaihdettu tai vaihtunut johonkin toiseen. Jos oikea sukulainen on menehtynyt asiasta ei ilmoiteta vaan keksivät hätäratkaisun, josta mainitsin aiemmin. Tavallisesta sairaalasta tuovat myös tuntemattoman narsistin passuuttamaan itseään, yötäkään ei saa nukutuksi kunnolla. Taitavat olla mielenvikaisia , koska eivät tajua sitä tosiasiaa, että veljenä asuva ei ole minun puolisoni. Kansan eläkelaitos on ihan samanlainen kuin joskus Ilta-Sanomissa kerrottiin, Luulevat sukulaisia pariskunniksi. Eikö se riitä, että päättää itse ettei aio pariutua sukulaistensa kanssa. Jos ei löydy sulhasta jostakin toisesta suvusta, aion olla vapaa koko ikäni. Ärsyttää väheksyminen, kun minua kutsutaan nuoreksi tai jopa lapseksi. Olen jo aikuinen vaikka en ole varattu. Miksi kateelliset estävät naisten kotiseudulta muuton ja suhtautuvat ennakkoluuloisesti vapaisiin. Jos huokaa väsymyksestä huono ihminen kysyy: mitä huono huokaa? Ei haittaa vaikka olisin jäävi omaishoitajan sijaiseksi, koska en halua hoitotyöhön. Sairaanhoitajan koulutukseen pääsyyn vaadittiin ennen lukion koulutus, mutta on sinne tainnut muutama päästä suhteella ilman lukion suorittamista. Ottakaa ihmeessä hoitotyöhön miehiä, jotka jaksavat nostella potilaita.. Ei naiset jaksa sitä hommaa.
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Unilääke kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu