Mitä tahtoisesti Timo Soinille?
Sinisen tulevaisuuden saattohoito
45
1376
Vastaukset
- hähähähähähähäähäää
Hah hah, Siniset muuttuvat sitä sinisemmiksi mitä lähemmäksi Timon lähtö tulee.
Timo sanoo että se on moro!
Se oli sitten siinä. - hjsdjdjdfjjdf
Sininen tulevaisuus. Toivottavasti pääsevät omakohtaisesti kokeilemaan omaa aktiivimalliaan.
Lumihanki kutsuu perhettä talvisin
Vaan en tahdo tehdä koskaan lailla isin
Mut kun työnvälityksestä työtä ei saa
Hälle kohtalon koura juottaa väkijuomaa
Niin Turmiolan Tommi taas herää henkiin
Ja herrojen elkeet tarttuvat renkiin
Kohti laukkaa, viinakauppaa
Keskeltä kumpujen
Mullasta maan
Isät ylpeinä katsovat poikiaan
Työttömyys, viina, kirves ja perhe
Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe
Tämä tuhansien murheellisten laulujen maa
Jonka tuhansiin järviin juosta saa
Katajainen kansa, jonka itsesäälin määrää
Ei mittaa järki eikä Kärki määrää
Jonka lauluissa hukkuvat elämän valttikortit
Ja kiinni pysyvät taivaan portit
Einari Epätoivosta ne kertovat
Tämä taitaa olla Sinipölvästien ohjelma?
- VaiVieläTulevaisuus
Kiitoksia laulun sanoista jotka kuvaavat hyvin Sinisten yhä pahenevaa epätoivoa.
Saa nähdä kuka noista pölvästeistä uskaltaa edes pysyä "omassa puolueessaan" vaaleihin asti vai loikkailevatko muihin puolueisiin ja koittavat sieltä käsin saada eduskuntapaikkansa uudistettua.
Ei ole kuin Timo saamassa hillotolppansa kun kesällä pääsee Englantiin.- laborantti--
Jääkö laborantti hankeen makaamaan
laborantti-- kirjoitti:
Jääkö laborantti hankeen makaamaan
Kohtaa siellä sinisen tulevaisuuden. Sen ainoan.
- Se-siitä
Kansan silmissä persuista lähteneet perustivat uuden mielensä pahoittaneiden puolueen. Sillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia enään nousta entisen perussuomalaisen puolueen lähellekkään. Kauaa ei enään mene siihen kun kumpaakaan ei enään ole. Seuaraavassa hallituksessa ei ole ainuttakaan ministeria kummastakaan ryhmästä. Halla-aholaiset tuhosivat koko paskan ylimielisyydellään. Soini oli kuitenkinse, joka kantoi puoluetta, vaikka väsyneeltä. Kukapa sitä vuodesta toiseen jaksaisi idioottimaisia (osa edustajista) käyttäytymistä.
- Markkinataloutta
On aidosti haikea mieli että Vennamolaisuus on mennyttä-
- vennamolaisuus_katosi
Vennamolaisuus katosi jo silloin 80-luvulla
Pekka ei ollut vennamolainen lainkaan ja vielä vähemmän nämä laina-sutkit timpat
- gcfd
Toivon että Soinia huolita mihinkään EU-virkaan, vaan joutuu jäämään kotimaahan katsomaan puolueensa tuhoa. Niin persujen, kuin sinistenkin. Siniset häviää helposti maailmankartalta, mutta ei persutkaan pitkälle pötki, koska Soinin leima niin vahva.
Timo Soinia halveksittavampaa takinkääntäjää en ole koskaan ennen vielä nähnyt. Ainahan lupauksia petetään, mutta taidetta se on sekin että saa petettyä niistä kaikki, kuten Soini teki.
Miltähän tuntuu puhua ihmisille, kun kukaan ei usko sanaakaan puheista.- Vanha-Jallu
Jos soinilaiset olisivat pysyneet persuissa, olisi Timo pian Lontoossa suurlähettiläänä. Olisi ollut helppo käydä katsomassa Millwall.in pelejä. Nyt Soinia ei pian huomioida missään pöydissä, joissa asioista puhutaan ja päätetään, valitettavasti. Kun persut menivät hallitukseen ja pettivät kaikki kannattajilleen tärkeät asiat, oli peli menetetty ja Halla-aholaiset ryösti Soinilta koko puolueen.
- fghjhfg
Vanha-Jallu kirjoitti:
Jos soinilaiset olisivat pysyneet persuissa, olisi Timo pian Lontoossa suurlähettiläänä. Olisi ollut helppo käydä katsomassa Millwall.in pelejä. Nyt Soinia ei pian huomioida missään pöydissä, joissa asioista puhutaan ja päätetään, valitettavasti. Kun persut menivät hallitukseen ja pettivät kaikki kannattajilleen tärkeät asiat, oli peli menetetty ja Halla-aholaiset ryösti Soinilta koko puolueen.
Ahneus on yksi seitsemästä kuolemansynnistä.
Timo ahnehti valtaa ja otti maahanmuuttokriittiset puolueeseen nostamaan kannatusta. - timppa_petti
Vanha-Jallu kirjoitti:
Jos soinilaiset olisivat pysyneet persuissa, olisi Timo pian Lontoossa suurlähettiläänä. Olisi ollut helppo käydä katsomassa Millwall.in pelejä. Nyt Soinia ei pian huomioida missään pöydissä, joissa asioista puhutaan ja päätetään, valitettavasti. Kun persut menivät hallitukseen ja pettivät kaikki kannattajilleen tärkeät asiat, oli peli menetetty ja Halla-aholaiset ryösti Soinilta koko puolueen.
Huom. timppa petti Tynkkynen ja eräät muut protestoivat jo aikaisemmin
- ejääikävä
Onko kuolleet sinisiä? Esiaste lopullisuuteen!
- Halla-Jugend
Uuvattien uusi nimi: Terhokoti!
- hjgjghjhgk
Saattokoti Soinila.
- päivänparas
;))))
- vanha_sanonta
Loikkareilla pääsi housuun. Hetken se lämmittää, mut sitten tuleekin entistä kylmempi.
- Ihana.Aktiivimallimme
Ihanaa kun tuli meille tytöttömille tämä aktiivimalli! Mikään ei voita näitä iloisia talkoita Timpan, Jarpan ja Shimonin hillotoloppien eteen! Ihan ilon kyyn eleitä tässä vuodattelen, Sinisiä ajatuksia aatellen...!
- kusetuskos
Soinin sanoin "hallituspaikka tuli mutta muisti meni" te luikerettele kuin mato" ja huvittavin Soinin sanonta "jos itsensä pettää kuka jää jäljelle"
- aktivointi-aloite
Kun äänestäjänsä pettää....
Kansalaisaloite kirjoita
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2588
Nyt on jo 42 781 käynyt kirjoittamassa aloiteen- hillopylväs
Kun äänestäjänsä pettää, joutuu itse pettymään seuraavissa vaaleissa. Soini on jo alkanut empiä omaa asettumista vaaleihin ehdolle.
- ghgjhkh
Timo dietille, muuten täytyy kohta vannehtia ja suurentaa ministeriaitiota.
- Anonyymi
Mikä oli Sinisten Gallup-suosio viimeisimmän mittausjulkistuksen mukaan? Mahtoiko olla edes puolta KD:N suosiosta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä oli Sinisten Gallup-suosio viimeisimmän mittausjulkistuksen mukaan? Mahtoiko olla edes puolta KD:N suosiosta?
Sinisten lukemia etsitään maailman suurimmalla teleskoopilla
- Anonyymi
Koska on puoluekokous,jossa päätetään sinisten tulevaisuudesta?
- Anonyymi
Hyvä kysymys kaikin tavoin. Kun Sinisten lyhdyt on sammutettu ja "puolue" on nettisivuillaan lähes kuollut. Tietoa tästä "puolueesta" on haastavaa löytää. Ja vähäiset tapahtumat eivät yksinkertaisesti enää kiinnosta mediaa. Jotenkin tuntuu, että kaikki Siniset on luovuttanut. Ahva ehkä poikkeus! Hän ponnistaa vielä pitkälle. Kunpa olisi pysynyt PS. joukoissa. Mistä nyt puolue Tiinalle?
- Anonyymi
Päätetään salaisesti,ulkopuolisille ei puhuta..
- Anonyymi
Ahvan vahva viesti on, että Juuri Sininen aate / puolue oikea. Voi muodostua rasitteeksi kun uutta puoluetta etsii. Ahvan tilannetta voi verrata vaikkapa siihen, että kyvyiltään huippuluokan F1-kuljettaja siirrettäisiin yhtäkkiä vaikka Red Bullin tallista johonkin niistä surkeista. Kyvyt, kunnianhimo eikö mikään auta.
- Anonyymi
Tuo sininen porilainen jatkaa sinisissä vaikka ei päässyt valtuustoon.Tuleekohan tästä uusi puheenjohtaja? Väärät valinnat eivät muutu oikeiksi sillä,että niistä pitää kiinni. Eräs iäkkäämpi henkilö suri vääriä valintojaan. Jossain kohtaa tulee sellainen tilanne,että tehtyjä tyhmyyksiä ei voi enää korjata
- Anonyymi
Miksi siniset perustivat puolueen,jos ei ollut haluja tehdä puoluetyötä?Itse ovat kertoneet,että päätös puolueen perustamisesta tehtiin vain muutamassa päivässä.Miksi oli kiire?Heillä oli suureellinen omanarvontunto,käsitys omasta hyveellisyydestä ja siitä,että joku muu tekee työn niin,että ei itse tarvitse kuin tönöttää ja odottaa valmista. Käsittämätöntä !Itse en alkaisi perustamAn puoluetta niin,että en itse tekisi mitään tärkeää.Minusta on helppoa tehdä ohjelmia jossakin
kammiossa. Kummallista touhua,ei minkäänlaista etukäteisharkintaa..- Anonyymi
Juuri em. Kuvaus vastaa siihen miksi Siniset romahti.
- Anonyymi
Siniset katosi kuin SED-puolue itä-Saksasta Saksojen yhdistyttyä
- Anonyymi
Miten voi muutamassa päivässä perustaa puolueen? Taustapiruja tässä olivat Soini, Orpo Sipilä ja S. Niinistö. He olivat tosiasialliset sinisen puolueen perustajat ja olivat hyvinkin pitkään suunnitelleet tätä tekoa.. Terhoa ja kumppaneita kehuttiin kehumasta päästyäkin. Nimenomaan heidän hyveellistä arvopohjaa korostettiin, heidän lukeneisuutta ym. Millainen arvopohja on sellaisilla henkilöillä, jotka pettävät äänestäjänsä? Jos minua kehuttaisiin ylettömästi, tulisin epäluuloiseksi. Tulisi mieleen, että tämän ylenmääräisen kehumisen eli manipuloinnin takana on jotain ikävää. Joku haluaa hyötyä kustannuksellani. Pitäisi olla riittävästi itsetuntemusta, tietää omat hyvät ja huonot puolensa. Silloin ei tule niin helposti huijatuksi. Eikö Terholla käynyt mielessä, että hänestä ei ole puoluejohtajaksi? Kävikö mielessä, että onko tällaiselle puolueelle tarvetta? Lähdettiin soitellen sotaan ilman minkäänlaista harkintakykyä. Tämä sininen porukka teki itsensä naurunalaiseksi.
Pohjoisen mies, tämä maineensa menettänyt puoluesihteeri kirjoitteli vuonna 2017, että hän valitsi sinisen porukan silloiset uuvatit sen vuoksi, koska hänelle ihmisoikeudet ovat kaikista tärkein asia. Tällä ihmisarvolla tämä äärimmäisen itsekeskeinen henkilö tarkoitti maahamme tulleiden turvattomuutta tuoneiden henkilöiden oikeuksia. Oikeuksia terroritekoihin, raiskauksiin, hyväksikäyttöihin ym.- Anonyymi
Kiintoisia näkökulmia. Nyt todella ihmetyttääkin miksi ongelma ei ollut Terhon vaatimus kansanäänestyksen järjestämisestä maamme EU-JÄSENYYDESTA [jatkaako vaiko tehdä FIXIT]. Miksi tällä ei ollut mitään väliä? Niinistö mielestäni mainittiin osin väärässä yhteydessä. Muistan Salen todenneen, että ois ollut 2017 uusien vaalien tai ainakin hallituksen eronpyynnön kannalla. Mut pressalle näytettiin [Sipilän ym. Toimesta] kaapin paikka: ei mitään valtaa Salella Sisäpolitiikan alueella. En tiedä oliko sitten pressalta populismia. Oikein ehkä aavisti, että kansan syvät rivit eivät noin vaan niele "UUSI VAIHTOEHTO" - manööveriä. SAULI sai olla mitä mieltä tahansa, ei valtaa.
- Anonyymi
Muistan asian niin, että S.Niinistö myös viittasi tähän "ihmisoikeuskorttiin",jonka mukaan perussuomalaiset ovat sopimattomia hallitukseen Halla-Ahon pj:ksi valitsemisen jälkeen.
Aikaisemmin perussuomalaiset olivat Niinistön presidentiksi uudelleen valinnan kannalla, mutta koska Niinistö ei hyväksynyt uudessa tilanteessa perussuomalaisia niin perussuomalaiset valitsivat oman presidenttiehdokkaansa.Olihan se presidentiltä täysin sopimaton kannanotto laillisesti ja demokraattisesti valittua puoluejohtoa kohtaan.On tosin jälkikäteen selitellyt asiaa vähän toiseen suuntaan.
Pian on se päivä, että sinisistä ei tarvitse mitään puhua.- Anonyymi
Joo näinkin se oli. Sale taus valitella että "kiihotustuomion" saaneet eivät riittävästi olleet harjoittaneet "aktiivista katumusta". Siis Halla-Ahon kanssa samalla linjalla olleet. Ehkä tässä pressa meni alueelle, joka hänelle ei kuulu. Viheriöt häiritsee lentokoneen lähtöjä [turvapaikanhakijan palautus]. Ei vaikuta vihreiden salonkikelpoisuuteen....
- Anonyymi
Joo totta se oli itse asiassa hyvin sopimatonta että ulkopolitiikkaa johtava pressa menee sekaantumaan sisäpolitiikkaan sellaista ei ole nähty sitten UKK:n aikojen
- Anonyymi
Siniset olivat osa cancel-kulttuuria. He olivat sitä mieltä, että he ovat hyviä ja oikeassa. Yritys polkea tavallisten suomalaisten ihmisarvoa ei onneksi onnistunut!
- Anonyymi
PS:n äänenkannattaja Suomen Uutiset tiivisti Halla-ahon kulttuurivallankumous-puheet seuraavasti:
"Halla-aho nosti esille, että kulttuurivallankumouksille tyypillistä on yhteiskunnan instituutioiden valtaaminen ja valjastaminen omiin käyttötarkoituksiin.
Kulttuurisotiin kuuluu esimerkiksi ihmisten mustavalkoinen jakaminen hyviin ja pahoihin, menneisyyden sensurointi, muistomerkkien tuhoaminen, historian uudelleenkirjoittaminen sekä hysteerinen harhaoppisten metsästys."
Kulttuurivallankumouksen kokemusasiantuntija Halla-aho tuntee menetelmät käytännössä. Halla-ahon masinoima 'nuiva'-vallankumous perussuomalaisessa puolueessa vuonna 2017 onnistui menestyksekkäästi. Puolue onnistuttiin valtaamaan ja valjastamaan mamu-populismin äänitorveksi. Samalla harjoiteltiin SMP-läisten yleispopulistien mustamaalausta, menneisyyden sensurointia ja harhaoppisten metsästystä. Historian uudelleenkirjoitusta oli harjoiteltu jo aiemmin, kun ihmisille uskoteltiin Halmeen mamu-kritiikin olleen samanlaista kuin 'nuivilla', vaikka toisin kuin 'nuivat', Halme ei vastustanut mamujen saapumista mamujen kulttuuritaustalla. Halmeen mamu-kritiikin ja 'nuivien' mamu-kritiikillä on suuri ero - kuin lääkkeellä ja myrkyllä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PS:n äänenkannattaja Suomen Uutiset tiivisti Halla-ahon kulttuurivallankumous-puheet seuraavasti:
"Halla-aho nosti esille, että kulttuurivallankumouksille tyypillistä on yhteiskunnan instituutioiden valtaaminen ja valjastaminen omiin käyttötarkoituksiin.
Kulttuurisotiin kuuluu esimerkiksi ihmisten mustavalkoinen jakaminen hyviin ja pahoihin, menneisyyden sensurointi, muistomerkkien tuhoaminen, historian uudelleenkirjoittaminen sekä hysteerinen harhaoppisten metsästys."
Kulttuurivallankumouksen kokemusasiantuntija Halla-aho tuntee menetelmät käytännössä. Halla-ahon masinoima 'nuiva'-vallankumous perussuomalaisessa puolueessa vuonna 2017 onnistui menestyksekkäästi. Puolue onnistuttiin valtaamaan ja valjastamaan mamu-populismin äänitorveksi. Samalla harjoiteltiin SMP-läisten yleispopulistien mustamaalausta, menneisyyden sensurointia ja harhaoppisten metsästystä. Historian uudelleenkirjoitusta oli harjoiteltu jo aiemmin, kun ihmisille uskoteltiin Halmeen mamu-kritiikin olleen samanlaista kuin 'nuivilla', vaikka toisin kuin 'nuivat', Halme ei vastustanut mamujen saapumista mamujen kulttuuritaustalla. Halmeen mamu-kritiikin ja 'nuivien' mamu-kritiikillä on suuri ero - kuin lääkkeellä ja myrkyllä.Siniset on maamme valtapuolue v. 2023 eduskuntavaalien jälkeen!
- Anonyymi
Haluaisin ulosmitata Isä Timon omaisuuden ja jakaa rahat köyhille autoilijoille, joilta Timo ryöstää korotettua autonkäyttöveroa 180e/vuosi.
- Anonyymi
Kulttuurivallankumousta yritettiin Suomessa oikein toden teolla muutama vuosi sitten ja yritetään vieläkin, mutta onnistuminen on entistä vaikeampaa. Tämän kulttuurivallankumouksen tekijöitä on kaikissa puolueissa lukuunottamatta perussuomalaisia. Kulttuurivallankumouksen piirteitä on mm rasistijahti,silakkaliike ja myös tämä sininen puolue. Kyse on koulu-ja työpaikkakiusaamisen tyyppisestä ilmiöstä. Ne, joilla on "vääränlaisia mielipiteitä ja ovat vääränlaisia ihmisiä""halutaan
eristää( cancel) pois yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, työelämästä jne.
Miksi cancel-kulttuuri on nyt vaikeuksissa? Tämän kulttuurin ytimessä on voimakas tarve tuoda maahan erityisesti islamilaisista maista väkeä ikäänkuin lyömäaseeksi kantasuomalaisia vastaan. Tiedän ihan omasta kokemusta, että näille maahantulijoille mustamaalataan kantasuomalaisia toisten kantasuomalaisten toimesta. Cancel-kulttuuri Suomessa on tylsistynyt maahantulijoiden toimesta, tarkoitan terroritekoja,raiskauksia ja laaja-alaista Suomen sosiaaliturvajärjestelmän hyväksikäyttöä.
Tony Halmeen aikana ei ollut vielä cancel-kulttuuria,joten vertaus nuiviin ei tähän sovellu. Halme nosti Soinin eduskuntaan ja myöhemmässä vaiheessa maahanmuuttokriittiset tekivät perussuomalaisista suuren puolueen.Soini porukkoineen kulki siinä siivellä kunnes se ei enää ollut mahdollista. - Anonyymi
Tammikuun maakuntavaaleissa Sinisten kannatus jää välille 0,1% ja 0,01% .
Voi olla että saavat yhden ehdokkaan läpi, riippuu tietysti ihan siitä miten kannatus jakautuu alueellisesti. Mutta se ei muuta puolueen syöksykierrettä miksikään, lopettamiset ja loikkaamiset jatkuvat jatkumistaan.
Kaikkein parhaiten selvisivät ne uuvatit jotka olivat lokkauksen jälkeen alusta asti ihan hiljaa ja loikkasivat johonkin heti tilaisuuden tullen, kuten Pirkko Mattila. - Anonyymi
Ihan hyvä tämä sinisten uusi puheenjohtajaja. Tietämystä on ja mielipiteet samansuuntaisia kuin minulla. Mutta mitä hän tekee sinisissä? Tietysti tulee näkyvyyttä itselle. Käsittääkseni siniset eivät osallistu aluevaaleihin?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982