Olen pitänyt Rinnettä introverttinä pohdiskelijana, mutta nyt vaikuttaa siltä, että hän ei ole introvertti vaan tyhmä.
Mielestäni se, ettei ymmärrä eroa työn hakemisen ja kuoleman välillä, kertoo aika paljon henkisistä lahjoista.
Toivottavasti Rinne ei joudu työttömäksi, koska hänellä on vaarana sekoittaa ampuma-ase ja työhakemus toisiinsa. Toinen niistä on hänelle kuin partaveitsi apinalle...
Onko Rinne tyhmä?
13
109
Vastaukset
- Mielipijepankki
Antti "niskalaukaus" Rinne on menettänyt otteensa todellisuudesta.
- Hoh-hoijakkaa
Eksovertti tyhmä vastaa säälittävä onkin, kuten sinä. Rinne kertoi saamastaan palautteesta, mutta kansa ja sen tunnot ovat tietysti väärässä.
- Czxwqb
Onko aloittaja tyhmä? Käydä nyt jeesustelemaan yhtä Rinteen kertomaa saamaansa viestiä! Nämä puoluepalstat ovat valitettavan täynnä täyttä herjapaskaa ja sinä näennäismoralistinen taivastelija yhtenä paskanlevittäjien joukossa.
- PieniPiruVasempaan
Mielestäni työn hakemisen ja kuoleman rinnastaminen kertoo hyvin omituisesta ajatusmaailmasta. Jos Trump olisi sanonut sen, sinäkin epäilisit hänen mielenterveyttään.
Kun kyseessä on AY-liikkeen entinen työjuhta ja suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja, ei asiaa voi sivuuttaa olankohautuksella.
Jos AY-liikkeessä ja SDP:ssä ollaan sitä mieltä, että työn hakeminen on sama kuin kuolema, ei puhuta enää työväenpuolueesta eikä ammatiyhdistyksestä.
Kyseessä on työttömien puolue ja työttömien yhdistys. Toisaalta demreita taitaa äänestää enää eläkeläiset ja ne 200.000 työtäpelkäävää. - OnhanSeHämmästyttävää
PieniPiruVasempaan kirjoitti:
Mielestäni työn hakemisen ja kuoleman rinnastaminen kertoo hyvin omituisesta ajatusmaailmasta. Jos Trump olisi sanonut sen, sinäkin epäilisit hänen mielenterveyttään.
Kun kyseessä on AY-liikkeen entinen työjuhta ja suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja, ei asiaa voi sivuuttaa olankohautuksella.
Jos AY-liikkeessä ja SDP:ssä ollaan sitä mieltä, että työn hakeminen on sama kuin kuolema, ei puhuta enää työväenpuolueesta eikä ammatiyhdistyksestä.
Kyseessä on työttömien puolue ja työttömien yhdistys. Toisaalta demreita taitaa äänestää enää eläkeläiset ja ne 200.000 työtäpelkäävää.Vaikka asia on sinulle ylivoimainen, normaalileille asia on aika selvä. Huolehdi siis omasta vajaavaisesta ymmärryksestäsi ja hanki apua päivittäisasioiden hoitoosi. En oikein usko että tuolla ymmärrykselläsi niistä selviät, koska tavallisimmatkin asiat aiheuttavat sinulle suunnattomia ongelmia, ja luetun ymmärtäminen viellä suurempia. On tietystikin hyvä että on tällaisia paikkoja, joissa voi kysellä itselleen liian vaikeita asioita. Kyllä niihin joku sitten antaa vastauksen joka varmastikin helpottaa hämmennystäsi.
- Eisaaampua
Miten sitten lapset.
- RinteenLähtölaskenta
Eiköhän Rinne odota jo sitä niskalaukausta "porukalta".
- eiluottoa
Tykkää hameesta! Leikkas eläkkeet, vaikka muuta höpisi!
- Faktat.esiin
Rinne on moninkertainen petosmies.
Nyt poliisia on kielletty tutkimasta Rinteen Kittilän rikoksia.- Osaatko_edes-hävetä
No pistä faktat esiin, äläkä valehtele koko ajan samaa tolkuttavassa monessa viestissäsi!
Kuka on kieltänyt poliisia tutkimasta Rinteeen osuutta Kittilän tapauksessa?
Päinvastoin, poliisi on tutkinut ja Rinne menee käräjille todistajana, ei syytettynä!
Olet valehtelussasi pahempi kuin ryssäntrollit!
- Adenoid_Hynkel
Samaan aikaan ulkoministeri Soini kertoo blogissaan, että "opposition selkäranka laitetaan sirkkeliin".
Sekö on sitten sitä asiallista kielenkäyttöä, jota Rinne ei osaa?- Bödeln
Osoittaa, että Soini on pahimman luokan kieroutunut sadisti. Kokoomuksen ja Kepun niskalaukaus on kivuton kuolema, sirkkelöinti ei. Hallituksessa on siis molempien tapojen suosijoita, Soini jäi tässä nyt tappiolle.
- HerätysUunot
Rinnehän vain kertoi mitä viestejä on saanut ja miten kansalaiset ymmärtää tämän jatkuvan jos näin edetään. Ei kai kenellekään ole epäselvää mikä on Keskustan ja Kokoomuksen tavoite työmarkkinoilla.
Johan asia oli uutisissakin.
https://www.riemurasia.net/rejected/media.php?id=25625
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575855Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773193Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella232380No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402075- 191988
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61609Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83121281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201206Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811075