Sivistys ei ole Euroopasta

kulttuurin-marxismi

Muinaiset kreikkalaiset varastivat, lainasivat ja valloittivat sen kulttuurin, josta heitä kiitellään ja jonka takia heitä ylistetään eurooppalaisen kulttuurin esi-isiksi.

Pyrhagoraan lause ei ole Pythagoraan keksimä, vaan se tunnettiin jo häntä ennen Mesopotamiassa ja myös Intian alueella. Kreikkalainen geometria oli vanhaa egyptiläistä maanmittaustaitoa. Hellenistisen maailman tiedekeskus olikin Aleksandria, joka sijaitsi egyptiläisellä maaperällä.

Toinen antiikin eurooppalainen pullistelija ja jauhonaamojen myöhemmän ihailun rajaton kohde, eli Rooma ei ollut sen kummempi. Juliaaninen kalenteri, joka on myös nykyisen länsimaisen ajanlaskumme perusta, oli Julius Caesarin maahantuottaman egyptiläisen asiantuntijan kehittämä. Ihmisten syöttämisen leijonille roomalaiset tosin saattoivat keksiä ihan itse. On niin eurooppalaiseen perinteeseen kuuluva tapa. Samoin gladiaattoritaistelut.

Keskiajalla melkein kaikki keksinnöt olivat tuontitavaraa: tuulimyllyt Persiasta (muualla olleet jo vuosisatoja käytössä), paperi ja kompassi Kiinasta (jossa olleet jo vuosisatoja käytössä) ja noina aikoina pyöräkin tuli jo käyttöön Suomen alueella (ollut käytössä muualla jo vuosituhansia). Uudella ajalla Europassakin alettiin keksimään sentään jotain, nimittäin kun juutalaiset levittäytyivät Eurooppaan, sivistyksen taso kohosi ja muinaista kreikkalaisten Lähi-idästä varastamaa tietoutta alettiin kääntää arabiasta latinaksi.

Eurooppalaiset ovat olleet vain varkaita, huijareita, tappajia, alistajia, valloittajia, tautien tuojia, rikollisia ja riistäjiä. Jauhonaamojen historia on tervankeittämistä orjalaivoihin ja kongolaisten käsien katkomista. Valjut ja värittömät ovat levittäneet keskinäiset sotansa ympäri maailmaa ja sotkeneet niihin miljoonat viattomat ihmiset.

21

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8375903

      Tiedekeskus oli Aleksandria... nimetty erään Aleksanterin mukaan. Aikanaan osa imperiumia ja sittemmin makedonialaisten Ptolemaiosten hallitsema vaikka kuinka kauan. Tooosi hyvä esimerkki siitä, miten heikko oli kreikkalaisten vaikutus...

      Kaikista roomalaisten teoista Juliaanisen kalenterin nostaminen tarkastelukohteeksi on jo täysin arbitraarista. Historiallisen merkityksen ydin on ehkä pitää kasassa niin pitkään valtakunta, jossa jopa neljännes ihmiskunnasta eli.

      Keskiaika ei tosin Euroopassa kaikkein edistyksellisintä ollut, niin kuin 500 vuoden ajan on jo toitotettu.

      • suomi-vielä-vapaa

        Eräs ainoita Eurooppalaisia kulttuureja on suomalais-kalevainen sivilisaatio. Se on kukoistanut pitkin itäistä Eurooppaa tuhansia vuosia. Sensijaan indoeurooppalaiset kielet kulttureineen ovat eteläaasialaista alkuperää ja sen ajan mamujen tuontitavaraa. Pääosin läntinen Eurooppa on vieraskulttuurien synnyttämää ja siksi tänäkin päivänä alistuu niin helposti arabi-invaasioon... Esimerkiksi Ranska ja Saksa ovat neljännes-muslimisoituneita. Britanniassa on myös aasialaisten valta-asema huomattava mutta Lontoon bisnesmaailmaa hallitsevat tänä päivänä Saudi- Qatat ja emiraattien hallitsijasuvut. Lontoon pormestarikin on täysverinen arabi ja eräänlaisena varakuninkaana ottaa käskynsä Riadista.


    • korjaajaa

      Aleksandria oli kreikkalainen kaupunki, nimetty Aleksanteri Suuren mukaan ja siellä puhuttiin kreikkaa, kuten koko Välimeren piirissä Portugalista Lähi-Itään. Esim. sellaiset kaupungit kuin Marseille (kreik. Massilia), Sevilla, Napoli (Neapolis), Istanbul (Byzantion, Konstantinopoli), olivat alunperin kreikkalaisia kaupunkeja.
      Egyptissä ei tuohon aikaan puhuttu arabiaa, vaan kreikkaa.

      • Jukka-Joensuusta

        Juuri näin. Arabit eivät itse keksineet mitään, vaan ryöstivät näiden keksinnöt omaan käyttöön mm. Matematiikassa. Maailman ensimmäinen yliopisto oli Ateenan akatemia jonka Justinianus antoi sulkea v. 529 koska katsoi sen olevan uhka kristinuskolle.
        Pythagoraan lause saattoi olla tunnettu jo Mesopotaniassa, mutta mistä tiedämme ettei se ollut tunnettu jo ympäri Välimerta 2000 ekr.? Pythagoras kuitenkin sen kirjoitti tunnettuun muotoon. Kreikkalaiset filosofit olivat kuitenkin koko henkisen ajattelun perustajia https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Antiikin_kreikkalaiset_filosofit
        Tuossa muuten kreikkalainen tietokone ajalta 100ekr.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Antikytheran_kone

        Kiinalaiset eivät pystyneet hyödyntämään keksintöjään, koska maasta puuttui vapaa povaristo. Monet keksinnöistä jäivät keisarin leluiksi. Kompassista liikku harhaanjohtavia tietoja. Kiinalaisten varhainen kompassi oli mekaaninen kompassi johon ei liity magneettisia ominaisuuksia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Mekaaninen_kompassi
        Ensimmäisenä magneettisesta kompassista kirjoitti kiinalainen kiinalainen tiedemies Shen Kuo (1031–1095) ja toisena eurooppalainen Alexander Neckam noin vuonna 1187. Arabien parissa kompassi yleistyi vasta 1200-luvun puolivälissä.

        Kuka sen pyörän keksikään? Puunrunkoja on varmasti aina käytetty teloina, mutta pyörän vaunuissa keksivät indoeurooppalaiset jossain Mustanmeren ja Kaspianmeren välissä kun ensimmäisinä hevosen kesyttivät.

        1700-luvulla eurooppalaisten kehitys tekniikassa, filosofiassa ja luonnotieteissä räjäytti meidät aivan toisella tasolla muihin rotuihin verrattuna. Koko meidän nyky-maailmamme perustuu tähän kehitykseen.

        Mutta onko väliä sillä mitä missäkin on keksitty? Onko alottajalla jokin ongelma "jauhonaamojen" suhteen? Ehkä oma naamanväri?
        Eurooppalaiset kuitenkin ensimmäisinä kiersivät Maailman ympäri https://fi.wikipedia.org/wiki/Fernão_de_Magalhães ja pitivät hetken aikaa koko Maapalloa taloudellisesti hallussaan https://fi.wikipedia.org/wiki/Imperialismi


    • slobo-lobotomic

      Täällä sitä kirjoitellaan, foinikialaisilta varastetulla kirjoitusjärjestelmällä...

      Pitäisikö heille maksaa jotain lisenssimaksua tästäkin kirjoituksesta?

      Patenttia heillä ei voi olla, koska patenttilainsäädäntö keksittiin Venetsiassa 1400-luvulla, yli 2000 vuotta foinikialaisten keksinnön jälkeen.

      Ja on tässä sekin vaikeus, että kuka on nykyään foinikialaisten edunvalvoja? Kyseinen kansahan on kadonnut historian hämäriin jo aikoja sitten.

      Pythagoraan lausetta olen käyttänyt muutaman kerran eläessäni. Siitäkin pitäisi kai maksaa joku palkkio jonnekin? Toisaalta matematiikka ei pidetä patentointikelpoisena. Se on ikään kuin ihmiskunnan yhteistä omaisuutta.

    • SyöSilakkaa

      2000 -vuotta sitten kaiken työn tekivät orjat ja koko talous perustui tähän ilmaiseen työvoimaan. Ei ollut tarvetta keksiä muuta kuin parempia aseita, että olisi saatu lisää orjia.

      Amerikkalaiset yritteli engelsmannien kanssa elvyttää vanhaa orjatyön perinnettä ja nyt Sipilän hallitus yrittää samaa Suomeenkin!

      • Joopa-joo-

      • kalkkilaivan.kapteenit
        Joopa-joo- kirjoitti:

        Kyllähän ne kreikkalaiset keksivät vesimyllyn ja paljon muuta.
        Eurooppalaisten syyttäminen orjakaupasta on huvittavaa koska arabien orjabisnes oli volyymiltaan suurempaa ja kesti kauemmin.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Algerin_pommitus_1816

        Vesi- ja tuulimyllyt oli nekin Egyptissä. Mesopotamiassa ja Iranin alueella keksittyjä asioita, jotka kreikkalaiset vain toivat Euroopan mantereelle.

        Jauhonaamat ovat aina olleet öriseviä perseensäraapijoita, saksalaiset ja anglo-saksit varsinkin.


    • Jukka-Joensuusta

      Tuossa listaa antiikin roomalaisten ja kreikkalaisten keksinnöistä:
      http://www.tunturisusi.com/amor/keksinnot.html
      Nykyisin uskotaan että foinikialaiset eivät olleet aakkoskirjoituksen ensimmäisiä keksijöitä, vaan jokin heitä edeltänyt kanaanilainen kansa.

    • Kyllä kreikkalaiset keksi ihan itse ainakin jotenkin toimivan demokratian.

      • tepule

        Kreikassa ainoastaan harvalukuinen eliitti eli vapaat miehet kuuluivat ns. demokratian piiriin. Pääosa sakista oli oikeudettomia orjia.


      • Anteeks-kuinka-

        Niin, mutta nämä vapaat olivat sitten tasa-vertaisia demokratian puitteissa. Eihän 1200-luvun Englannissa ta esim. vuoden 1800 USA:ssa kaikki olleet tasa-vertaisia tai äänioikeutettuja ( orjat, naiset) silti pidetään demokratiana.


    • SiitäSeLähti

      "Kreikassa ainoastaan harvalukuinen eliitti eli vapaat miehet kuuluivat ns. demokratian piiriin. Pääosa sakista oli oikeudettomia orjia."

      Ihmekös tuo? Kreikan väestö kun syntyi siten, että muinaisina aikoina laiva haaksirikkoutui Kreikan rannikolle ja maihin pelastuivat ainoastaan sika ja laivakokki!

    • Anonyymi

      -----Eurooppalaiset ovat olleet vain varkaita, huijareita, tappajia, alistajia, valloittajia, tautien tuojia, rikollisia ja riistäjiä.-----

      Juuri tuotahan se eurooppalaisten ekspansio on ollut. Ainuttakaan hyvää asiaa ei eurooppalainen jauhonaama oli minnekään vienyt. Tauteja, tappamista ja vanhanaikaista orjuutta pelkästään.

      • Anonyymi

        Renessanssi-ajan jälkeen eli Keski-ajan jälkeen ei ns. läntisessä Euroopassa ole kehitetty tai kehittynyt mitään henkistä kulttuuria. Ainoa kehitys on tapahtunut sodankäynnissä ja aseissa. Sitä ei voine pitää kovin kunniakkaana.


    • Anonyymi

      Niinpä vain kiersivät ja kartoittivat Maailman ensimmäisinä ja alistivat lähes koko planeetan valtansa alle ylivoimaisilla aseillaan. Aika hyvin 'jauhonaamoilta'. Tosin selittävä tekijä taisi olla se suomalaisten liruttama terva :)
      Mutta kuka keksi höyrykoneen, polttomoottorin, suihkumoottorin, sähkömoottorin, puhelimen, sukellusveneen, lentokoneen, avaruusraketin, kaukoputken, mikroskoopin, teollisuusrobotit, tietokoneen, antibiootit, muovit, betonin, synteettiset materiaalit jne.
      Vastaus: Syvästi vihattu valkoinen mies.
      Valkoisuus on myös menneinä vuosituhansina ollut paljon yleisempää, mm. Indoeurooppalaiset jotka valloittivat Persian (nykyinen Iran) ja Pohjois-intian alueet olivat paljon vaaleampia kuin alueiden nykyinen väestö.
      Vaaleus ja älykkyys ovat väistyviä ominaisuuksia rotujen yhdistyessä.
      Entäs se Alexandrian kaupunki Egyptissä? Sehän on makedonialaisen (kreikkalaisen) Aleksanteri Suuren330 ekr. Perustama! Väestö oli kreikkalaista ja egyptiläistä, siis alkuperäisiä egyptiläisiä. Arabialaiseksi Egypti muuttui vasta tuhat vuotta myöhemmin.

      • Anonyymi

        Aineelliset resurssit noihin kaikkiin ryöstettiin siirtomaista ja niiden orjilta.


      • Anonyymi

        Arabit eivät olekkaan Arabian niemimaan alkuperäisiä asukkaita, vaan ovat tullet sinne Afrikan puolelta n. 600 ajanlaskun jälkeen. Arabian niemimaan ensimäisiä asukkaita ovat olleet etiopialaiset, koska Etiopian kirrko oli jo ennen arabeja niemimaalla.


    • Anonyymi

      Miten kulttuuria varastetaan? Varsinkin aikana, jolloin patentit olivat tuntemattomia?

      • Anonyymi

        Kulttuuri on ihmiskunnan yhteistä omaisuutta kansallisuuteen katsomatta.

        Sitä käyttävät ja kehittävät ne,joiden aivokapasiteetti riittää,

        Sellaisia ei tällä palstalla juuri esiinny,kuten edellä todistetaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kulttuuri on ihmiskunnan yhteistä omaisuutta kansallisuuteen katsomatta.

        Sitä käyttävät ja kehittävät ne,joiden aivokapasiteetti riittää,

        Sellaisia ei tällä palstalla juuri esiinny,kuten edellä todistetaan.

        "Sivistys ei ole Euroopasta"

        Noin kirjoittaa otsikko. Enpä tuota tiedä, mutta sen tiedän kyllä, että tämän ketjun ja palsta kirjoituksista se ei ainakaan ole.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1713
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1701
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1609
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1413
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1370
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      466
      926
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      926
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      895
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      296
      862
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      822
    Aihe