Vapaa-ajattelijoiden rationaalisuus

Vapaa-ajattelija lehti kertoo takasivullaan mm. että järjestö on rationaalisen ajattelun ja humanismin äänenkannattaja. Keskityn tässä avauksessa rationaalisuuteen, joka tarkoittaa järjen käyttöä.

Järjen käyttö mielletään yleensä positiiviseksi ominaisuudeksi, mutta aivan kuten tiede-käsitteenkin kohdalla, siihen on koira haudattuna.

Se, mitä vapaa-ajattelijat tarkoittavat järjen käytöllä, on järjen käyttöä paholaisen tarkoitusperien toteuttamiseksi ja me tiedämme, että se ei palvele ihmisen etua eikä Jumalan tahtoa. Se on pikemminkin ovela ansa, jolla ihminen saadaan kuvittelemaan, että hän ei tarvitse Jumalaa. Siinä ihmisen oma järki nostetaan jumalaksi todellisen Jumalan yläpuolelle. Juuri tällaisesta vääränlaista järjen palvontaa vastaa apostoli Paavali julistaa.

"Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan ja vagitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle." (2.Kor.10:5)

Oikea järjen käyttö johtaa aina Jumalaa kohti eikä Hänestä pois päin.

Aina kun ateistit tai vapaa-ajattelijat puhuvat järjen käytöstä, pitäisi hlytyskellojen alkaa soida. Silloin tulee varmistua, mitä he sillä tarkoittavat? Sitä, joka on peräisin Jumalta vai sitä, joka on peräisin saatanalta.

24

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kysynp

      Mitä Vapareiden järjenkäytöstä kertoo heidän syvä rakkautensa pornolehtiin?

    • Oletko Mark5 ajatellut joskus myös vastata sinulle esitettyihin kysymyksiin?

      • "Oletko Mark5 ajatellut joskus myös vastata sinulle esitettyihin kysymyksiin?"

        Vastaan sitä mukaa kun saan niistä tiedon ja ehdin. Olen iloinen asiallisesti esitetyistä kysymyksistä. Erityisesti sinun kysymyksesi ovat olleet asiallisia. Kiitos niistä!

      • fbdswkskw
        Mark5 kirjoitti:

        "Oletko Mark5 ajatellut joskus myös vastata sinulle esitettyihin kysymyksiin?"

        Vastaan sitä mukaa kun saan niistä tiedon ja ehdin. Olen iloinen asiallisesti esitetyistä kysymyksistä. Erityisesti sinun kysymyksesi ovat olleet asiallisia. Kiitos niistä!

        Sen sjaan, että suollat tänne noita, krhm..., ei niin oivaltavia avauksiasi, voisit ensin keskittyä vastaamaan sinulle esitettyihin kysymyksiin.

      • Mark5 kirjoitti:

        "Oletko Mark5 ajatellut joskus myös vastata sinulle esitettyihin kysymyksiin?"

        Vastaan sitä mukaa kun saan niistä tiedon ja ehdin. Olen iloinen asiallisesti esitetyistä kysymyksistä. Erityisesti sinun kysymyksesi ovat olleet asiallisia. Kiitos niistä!

        Hyvä. Ainakin ketjussa https://keskustelu.suomi24.fi/t/15053499/aloite-vihkimisoikeuksista--hame kiinnostaa tietää tarkemmin millainen se hahmottelemasi kristillisille arvoille perustuva yhteiskunta olisi. Tosin voihan se olla pikemminkin oman aloituksensa arvoinen asia.

      • kysynp

      • Hulluantivapari
        kysynp kirjoitti:

        Entä sinä? Suostutko vastaamaan vihdoin, kun kysyn, miksi vaparit sotkevat pornon vapaa-ajatteluun?

        Sinähän niin teet. Miksi? Miksi sinulla on pakkomielle pornosta?

      • Kysynp
        Hulluantivapari kirjoitti:

        Sinähän niin teet. Miksi? Miksi sinulla on pakkomielle pornosta?

        Eikö vaparit ole jakaneet pornolehtiä Helsingissä?

      • Sanonp
        Kysynp kirjoitti:

        Eikö vaparit ole jakaneet pornolehtiä Helsingissä?

        Kyllä on.

      • Kysynp
        Sanonp kirjoitti:

        Kyllä on.

        Miksi vaparit kieltävät tekonsa?

      • Hulluantivapari
        Kysynp kirjoitti:

        Miksi vaparit kieltävät tekonsa?

        Miksi sinä vingut 10 vuotta vanhasta jutusta? Olet pahasti pornoriippuvainen, se on selvää.

      • Kysynp
        Hulluantivapari kirjoitti:

        Miksi sinä vingut 10 vuotta vanhasta jutusta? Olet pahasti pornoriippuvainen, se on selvää.

        Ei ole 10 vuotta. Miksi valehtelet?

    • Sanonp
      • Kysynp

        Miten pornolehdet liittyvät näihin?

      • kshrk

        Se oli ihan sopiva vaihtari ihmisille jotka halusivat päästä eroon roskakirjallisuudestaan.

        He toivat siis vapaaehtoisesti roskia ja sai haluamansa vaihtarin.

        Tekivätkö väärin?

      • Kysynp
        kshrk kirjoitti:

        Se oli ihan sopiva vaihtari ihmisille jotka halusivat päästä eroon roskakirjallisuudestaan.

        He toivat siis vapaaehtoisesti roskia ja sai haluamansa vaihtarin.

        Tekivätkö väärin?

        Miksi juuri pornoa?

      • Kysynp
        Kysynp kirjoitti:

        Miksi juuri pornoa?

        Miksi tähän ei vastata?

      • Sanonp
        Kysynp kirjoitti:

        Miksi tähän ei vastata?

        Vastausta kaivataan.

    • "Keskityn tässä avauksessa rationaalisuuteen, joka tarkoittaa järjen käyttöä."

      Heti meni väärin.

      • VAnaali

        Ja pyllykuvan julkaisemisessa.

      • Kysynp
        VAnaali kirjoitti:

        Ja pyllykuvan julkaisemisessa.

        Ks. uskotko.fi ja http://uskotko.fi/jokainen-on-yhta-arvokas/

        Yksittäinen pornolehti/Raamattu -tempaus Helsingissä ei ollut kaikkien vaparien mielestä onnistunut, eikä sitä ole jatkettu.
        Lehtiä kuitenkin "vain" vaihdettiin Raamattuun ja Koraaniin niiden ihmisten kanssa, jotka halusivat luopua mm. seksuaalikielteisten uskontojen "pyhistä kirjoita" kotonaan ja toivat ne paikalle.
        Yksi ulottuvuus oli erään kansainvälisen esimerkin pohjalta trash to trash, roskaa roskaan.

        Vapaa-ajattelijan maailmankatsomuksellisen toiminnan ideana ei ole kuitenkaan loukkaaminen, vaan tuoda esiin tiedepohjaista maailmankuvaa, kriittistä ja rationaalista ajattelua sekä humanistista etiikka.

        Uskontojen nais- ja seksuaalisuuskielteisyyttä kuitenkin pitää arvostella.
        sekä tuoda esiin sekularismin saavutuksia.

        http://vapaa-ajattelijat.fi/helsinki/2011/10/02/seksuaaliset-oikeudet-sekularismin-satoa/
        ja
        http://vapaa-ajattelijat.fi/helsinki/2011/10/02/uskonto-ja-seksi-kivulias-yhdistelma/

        Selvisikö? Aiotko jatkaa jankutustasi montako vuotta nyt jatkuneen seitsemän vuoden jälkeen?

        Arvoisa Humanisti-vapari, vastaisitko ystävällisesti kysymykseen eikä kysymyksen vierestä? Kysymys kuuluu: miten vaparien rationaalisuus ilmenee pornotempauksessa?

      • rationalististisesti
        Kysynp kirjoitti:

        Arvoisa Humanisti-vapari, vastaisitko ystävällisesti kysymykseen eikä kysymyksen vierestä? Kysymys kuuluu: miten vaparien rationaalisuus ilmenee pornotempauksessa?

        Kysymyksesi on väärin muotoiltu: pitäisi ensinnäkin olla menneessä aikamuodossa ("Miten ilmeni..."). Kysymystä ei kannata myöskään yleistää kaikkiin vapaa-ajattaelijoihin, koska tuota nimenomasita, yhden kerran tempausta ei kannattanut kuin yhdessä yhdistyksessä pieni vähemmistö, joka onnistui sen kuitenkin ajamaan läpi ja toteuttamaan. Pitäisi siis kysyä järjestäjiltä näiden perusteluja kampanjan toteutukselle.

        Taustallahan tuossa kuintekin oli muuallakin toteutettu "filth for filth" -ajatus, eli naisia halveksuvan ja väheksyvän, seksuaalikielteisen "pyhän" kirjallisuuden vaihtaminen seksilehtiin, ja siten herättää keskustelua mukapyhien kirjojen naiskuvasta. Toteutus oli huono, ja on hyvin laajasti huonoksi tuomittu myös vapaa-ajattelijoiden piirissä.
        Perustelu vaihtokampanjalle oli kai sinänsä rationaalinen, mutta toteutus eikä etenkään viestintä siitä ollut mitenkään onnistunutta. Olisi ollut parempi jättää kokonaan tekemättä. Toisaalta, kampanja vaikuttaa tehneen sinuun kerrassaan lähtemättömän vaikutuksen, ja lienet ainoa joka vieläkin päivittäin kiihkeästi sitä muistelee. Minua vähän säälittää.

        Mitä mieltä olet siitä, miten Raamattu, Koraani ja muut uskontojen pyhät kirjat suhtautuvat naisiin, seksuaalisuuteen ja seksuaalivähemmistöihin? Onko niiden naiskuvassa ja asenteissa seksuaalisuuteen jotain, joka ei nykymaailmassa ole asiallista?

      • Kysynp
        rationalististisesti kirjoitti:

        Miksi valehtelet, että olisi ollut filth for filth, sillä porno esitettiin hyvänä vaihtoehtona? Miksi Vaparit eivät ole irtisanoutuneet tempauksesta yhdistyksen ja liiton tasolla?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe