Mitä työhyvinvointi loppujen lopuksi on?

Ainakin minä ajattelen, että on se perustehtävä. Työ jota varten minä menen työpaikalle, tekemään sitä työtä johon minut on palkattu. Mutta nykyinen työnteko ja johtaminen on pirunmoista sähläämistä. Koko ajan kehitetään, eletään muutoksessa ja kukaan ei kohta tiedä mikä on päämäärä. Näkeehän sen esim. eduskunnan työstäkin, asiantuntijoita, työryhmiä, valtiosihteereitä, konsultteja ja ovi käy koko ajan, sisään lappaa väkeä kuin hollitallissa ja kukaan ei kohta tiedä mitä varten taloon tuli. Liian monessa paikassa sama.

Omassa työssäni välillä tuntuu todellakin, että kaikki muu kuin perustehtävä on tärkeämpää.
Kokouksissa ja palavereissa laukataan, istutaan työryhmissä ja kehitetään. Meistä työntekijöistä valitaan milloin kukakin milloin minkin asian erityistehtäviin, A4-saastetta tuotetaan ja tiedotetaan, tiedotetaan ja taas laukataan jossain kokouksessa ja kootaan väki kuulemaan mitä kokouksesta tulleella on sanottavana. Koen työn melkoiseksi selviytymistaisteluksi ja se jos mikä kuormittaa. Vaikka me työyhteisön sisällä keskustellaan usein asiasta ja toivotaan työrauhaa edes joksikin aikaa, ei lähiesimiehet ja pomot kuule.