On erotettava toisistaan kaksi asiaa. seurakunnan oikeuskomitea ja valtion oikeuslaitos. Ne eivät ole juridisestikaan samat. Niillä on eri tehtävä.
Seurakunnan vanhimpien tehtävämääräys tulee Raamatusta. Tehtävämääräyksessä on vanhimmille asetettu tehtäväksi pitää seurakunta hengellisesti puhtaana. Seurakunta on uskonnollinen yhteisö. Seurakunnan oikeuskomitea siis arvioi sitä, onko Raamatun sisältämiä vakavanasteisia "lakeja" rikottu, ja mikä on tahallisuusaste. Katumaton synnintekijä erotetaan seurakunnasta, jotta väärinteko ja sitä tukeva asenne eivät saastuttaisi hengellisesti seurakuntaan. Tälle toimintatavalle löytyy Raamatusta ohjeet, jotka velvoittavat seurakunnan vanhimpia myös oikeuskomiteana.
Raamattu 1. korinttilaisille 5: 11 - 13.
"Mutta nyt kirjoitan teille: lakatkaa olemasta jokaisen sellaisen veljeksi kutsutun seurassa, joka on haureellinen tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai herjaaja tai juoppo tai kiristäjä, älkääkä edes syökö sellaisen kanssa.12. Sillä mitä tekemistä minulla on ulkopuolella olevien tuomitsemisen kanssa? Ettekö te tuomitse sisäpuolella olevia, 13. kun taas Jumala tuomitsee ulkopuolella olevat? ”Poistakaa paha ihminen keskuudestanne."
Seurakunnan vanhimpien tuli siis oikeuskomiteana tuomita seurakunnan sisäpuolella olevia, eikä suinkaan seurakunnan ulkopuolella olevia tai seurakunnan ulkopuolelle poistettuja.
Seurakunnan ulkopuolelle poistettuja ja poistuneita tuomitsee Jumala. Jumala sallinnalla tätä tehtävää hoitaa muun muassa esivallat. Tämäkin tulee esiin Raamatusta.
Raamattu, roomalaisille 13: 4, 6
"4. -- Mutta jos teet pahaa, niin pelkää, sillä se [esivalta] ei kanna miekkaa tarkoituksetta, sillä se on Jumalan palvelija, kostaja vihastuksen ilmaisemiseksi sille, joka harjoittaa pahaa. 6. -- sillä he ovat Jumalan julkisia palvelijoita, jotka palvelevat alinomaa juuri tätä tarkoitusta varten."
Ei ole tarkoitus, että maallinen esivalta oikeusistuimineen ottaisi itselleen seurakunnan vanhimmista koostuvan oikeuskomitean tehtävät tuomitakseen seurakunnassa, uskonnollisessa yhteisössä, Raamatun ohjeistuksen pohjalta väärintekijöitä - kenties erottaakseen heitä seurakunnasta; eikä ole myöskään tarkoitus, että seurakunnan vanhimmat oikeuskomiteoineen ottaisivat itselleen maallisen esivallan aseman oikeusistuimineen tuomitakseen kansallisen rikoslain tunnusmerkein valtion kansalaisia mahdollisiin sanktioihin.
Molemmat pysyttelevät omassa lestissään!
8
60
Vastaukset
- Outojuttu
Miksi sitten vuosikymmenet oikeuskomiteat käsittelivät pedofiliatapaukset eikä niistä ilmoitettu viranomaisille ja näin tuhottiin kymmenientuhansien lapsien elämät.
Vastaa myös miksi pedofiliaoikeudenkäynti papereita ei luovuteta oikeudelle Yhdysvalloissa vaikka niitä vaaditaan, ennemmin maksetaan miljoonia sakkoa. - marjuskaana
Lexmen 6.1.2018 20:12
"Seurakunnan vanhimpien tehtävämääräys tulee Raamatusta"
-Mutta vartiotrniuskonto käyttää vartiotornia. Lexmeneille silmänlumeena mainittavaksi sillä on UM-pamfletti, väärennös Raamatusta.
"Katumaton synnintekijä erotetaan seurakunnasta"
Lahkoseurakunnissa ainakin pedofiilit ovat lahkon erityissuojeluksessa lahkojohdon käskykirjeellä.
Ilmeisesti lahkossa on yleinen käskyyn perustuva käytäntö suojella rikollisia poliisin kiinnisaamiselta ja vastuuseen saattamselta, sillä lahko itsessään ei ole ilmoittanut tiettävästi ainoatakaan jäsentään poliisitutkintaan.
On totta että lahko erottaa jäseniään, lahkon omista ilmoittamista luvuista ilmenee että on enemmän erotettuja, entisiä todistajia kuin jäljelle jääneitä. Mutta rikosperusteita lahko ei ole ilmoittanut poliisille.
Jos olet värväytymässä, menetät periaattteessa oikeuden poliisin turvaan tuossa lahkossa, joka siis olisi omasi.
"" Raamattu 1. korinttilaisille 5: 11 - 13.
"Mutta nyt kirjoitan teille: lakatkaa olemasta jokaisen sellaisen veljeksi kutsutun seurassa, joka on haureellinen tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai herjaaja tai juoppo tai kiristäjä, älkääkä edes syökö sellaisen kanssa.12. Sillä mitä tekemistä minulla on ulkopuolella olevien tuomitsemisen kanssa? Ettekö te tuomitse sisäpuolella olevia, 13. kun taas Jumala tuomitsee ulkopuolella olevat? ”Poistakaa paha ihminen keskuudestanne." ""
-Sinä et sitä lahkolaisena, mielenhallintamenetelmien vaikutuksen alaisena ymmärrä, mutta myös esim. rattijuopot on ilmoitettava poliisille.
"" Raamattu, roomalaisille 13: 4, 6
"4. -- Mutta jos teet pahaa, niin pelkää, sillä se [esivalta] ei kanna miekkaa tarkoituksetta, sillä se on Jumalan palvelija, kostaja vihastuksen ilmaisemiseksi sille, joka harjoittaa pahaa. 6. -- sillä he ovat Jumalan julkisia palvelijoita, jotka palvelevat alinomaa juuri tätä tarkoitusta varten." ""
APT 11 puhuu myös sotilaan ammatista kansalaisten ulkoisen turvallisuuden puolesta:
APT 10:1 Kesareassa oli Cornelius-niminen mies, joka palveli sadanpäällikkönä niin sanotussa Italialaisessa kohortissa. 2 Hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä,
APT 10:31 ja hän sanoi: 'Cornelius, Jumala on kuullut rukouksesi - manaat
Jaa miksikö ei papereita luovuteta?
Todennäköisesti jäljet johtavat "sylttytehtaalle". Onko joukossa "isokenkäisiä" päätoimiston "kihoja"?
Hyvinkin mahdollista. Siksi ollaan "hissunkissun". - Lexmen
Viittaan tuonne KaksiSormea-nimimerkillä tehtyyn aloitukseen "Suutari pysyköön lestissään".
Siinä on pohdittu tätä asiaa - riittävässä määrin. - Outojuttu
Mikset Lexmen vastannut kysymykseeni.
Hyväksytkö että vuosikymmenien ajan pedofilia tapauksia ei ilmoitettu viranomaisille?
Hyväksytkö että pedofilia asiakirjoja ei luovuteta oikeudelle?
Vastaa kyllä tai ei, äläkä ala kierrellä kysymystäni.- oikeuttauhreille
Yhteiskunta ei hyväksy että uskonnon nimissäkään käytetään lapsia seksuaalisesti hyväksi.
Poliisitutkintaa on tehty vähän, koska lahko on salannut onnistuneesti.
Lahko voi ottaa erilaisia tehtäviä ja määrätä niitä jäsenilleen, mutta lain rikkomista ei yhteiskunta hyväksy, ei pidäkään hyväksyä eikä tule hyväksymään.
Nyt ne viranomaismenettelyt, tutkinnat ja tuomitut uhkasakot ovat selvittämässä asiaa.
V. 1918 lahkon presidentti ja 7 hänen työtoveriaan pantiin vankilaan.
Tietääkö todistajat, mikä uhka vartiotorniseuran johtamasta pedofilian suosimisesta nyt on ? - eimennätrollinansaan
Lexmen on Vartiotorni-seuran mainosvaltuutettu, jolta on turha odottaa vastausta suoraan kysymykseen. Hän vain haluaa viedä keskustelua sivuraiteelle pois varsinaisesta ongelmasta, eli siitä, etteivät Jehovan todistajat ilmoita keskudessaan tapahtuvaa hyväksikäyttöä viranomaisille, vaikka laki vaatii.
- justsayin
"V. 1918 lahkon presidentti ja 7 hänen työtoveriaan pantiin vankilaan.
Tietääkö todistajat, mikä uhka vartiotorniseuran johtamasta pedofilian suosimisesta nyt on ?"
Voi olla kinkkisempi juttu saada "yli-nokka miehiä" vastuuseen. Hallintolimen Lösch:iä yritettiin saad oikeuteen todistajaksi oliko nyt tässä Campos jutussa Lösch kieltäytyi kunniasta todeten ettei hän mitenkään liity Wachtower Corporationiin vaan on vain eräänöin JT uskonnon palvelija,
https://www.revealnews.org/article/jehovahs-witnesses-can-hide-the-truth-in-court-to-protect-religion/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081705Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031679Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1021593Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341369Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.49916Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii460915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115891Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai294853Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347821