Miksi Kalevantieltä on poistettu suojatie yliopiston läheltä? Miksi jalankulkua ja pyöräilyä halutaan jatkuvasti vain vaikeuttaa keskustan alueella?
Kalevantien alta menee tunneli yliopiston pihalle, mutta keskustaan päin (pinninkatu) reitin jatkuvuus on aivan surkea. Åkerlundinkadun ylitykseen ei ole edes suojatietä, mutta silti siinä käyttäydytään, kuten siinä olisi suojatie. Kun katsoo Google mapsin kuvista, niin 2009 siinä on ollut vielä suojatie, mutta se on poistettu ja tien varteen on tehty pyörätie. Ilmeisesti tämä päätös on tehty siksi, että tuolta ajetaan parkkihalliin. Miksi ihmeessä parkkihallin sisäänkäynti on pitänyt tehdä noin lähelle paikkaa, joka olisi ilmeisen hyvä kevyen liikenteen reitiksi ja, johon on alettu sellaista tekemään. Yliopistolle on kuitenkin aika paljon liikennettä ja hyvät kevyen liikenteen reitit ovat silloin erittäin perusteltuja.
Käykää joskus katsomassa tuota risteyssä mitä sekasortoa se on. Kaikki pysähtyvät, eikä kukaan tiedä kuka menee. Jalankulkijat kävelevät eteen, vaikka ovat väistämisvelvollisia ja jos jäävät odottamaan vuoroon, niin autoilijat ihmettelevät, eivätkä liiku mihiinkään.
Suojatie poistettu Kalevantielt yliopiston läheltä
6
123
Vastaukset
- näin.meillä
Ihan normaalia liikennesuunnittelua Tampereella.
- osittain.samaa.mieltä
Oikeastaan uudistus on hyvä. Tampereelta löytyy aika paljon autoilijoita, jotka eivät tiedä tai välitä, mitä suojatie tarkoittaa. Liikennevaloilla saadaan ylitys turvallisemmaksi.
Åkerlundinkatu on lähinnä tragikoominen. Pyörätie toimii lähinnä pakettiauton parkkialueena, ja risteyksissä sekä kävelijät että autoilijat ihmettelevät, että kuka väistää ketä. Suojatiet joka risteykseen, niin edes osa autoilijoista havahtuu siihen, ettei ihmisten yli ole soveliasta ajaa. - ei_mitään_järkee
Aloittajalla kysymys, eli miksi hän väittää kyseisen muutoksen vaikeuttaneen pyöräilyä? Oletko sinäkin niitä ihmisiä, jotka kuvittelevat suojatien olevan suojatie myös ajavalle pyöräilijälle? Kertaapa hieman liikennesääntöjä ennen kuin jäät pyörinesi jonkun yliajamaksi. Muutoksesta sen verran, että on mielestäni muutos parempaan. Kun suojateitä on hieman harvemmassa, myös autoilijoiden puolelta niiden kunnioitus on hieman parempi. Yleisesti voin vielä sanoa, että Tampereen "liikennesuunnittelussa" ei ole päätä ei häntää. Vaikka tässä tapauksessa kyseessä oli jalankulkijoiden kulkemisen haittaaminen, useimmiten suunnittelun johtotähtenä on mahdollisimman suuren haitan ja ajanhukan aiheuttaminen autoilijoille.
- vbnnvbnvbnvbn
Jos tuossa olisi suojatie, niin voisin taluttaa pyöräni siitä yli. Voisin myös ylittää sen pyörällä samalla kun jalankulkija on sitä ylittämässä, koska autoilijan pitäisi väistää jalankulkijaa. Nyt tilanne on se, että jalankulkija juoksee ajoradalle, vaikka on väistämisvelvollinen. En minä voi tuossa tilanteessa lähteä myös tietä ylittämään tai teen itse täysin saman rikkomuksen, vaikka tuo tohelo auton pysäyttääkin ja siten tavallaan antaa minulle vapaan raon ylittää tie. Nyt joudun siis jäädä vain odottamaan, että autot menevät ja kun jalankulkijat hyppivät eteen miten sattuu, niin siinä menee välillä todella pitkään, että pääsen ylittämään tien oikeaoppisesti.
Autoilijoillehan täällä kokoajan tehdään parempaa kulkua joka paikkaan. Tehdään tunneleita ja parkkihalleja. Liikennevalot suosivat autoilijoita ja pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden pitää painaa aina nappia, että valot vaihtuu. Esimerkiksi tenniskeskuksen risteyksessä jalankulkijoille voisi vaihtua valot aina kun vaihtuu samaan suuntaan meneville autoilijoille. Tuossa risteyksessä kulkee vain vähän jalankulkijoita ja siten tuo ei olisi mikään ongelma. Nyt siinä joutuu usein odottamaan kaksi sykliä, koska painallus ei ehdi ensimmäiseen vaihtumiseen. Kun Kekkosentieltä käännytään Nokialle, niin ensimmäinen risteys siinä on myös pyöräilijälle hankala. Epilään kääntyvillä on kapea liittymä ja siihen on pitänyt mennä laittamaan liikennevalot jalankulkijoille. Tällöin pitää odottaa tuon usein tyhjen tien edessä valojen vaihtumista ja kun niistä pääsee yli, niin jatkoreittiin syttyy samantien punaiset. Täysin järjetön ratkaisu. Tuon kapean tien ylittämiseen ei pitäisi olla lainkaan valoja, koska tuo ylitys on nopea, tie on usein tyhjä ja jalankulkijoitakin on tuossa niin vähän, että heistä ei ole autoliikenteelle haittaa.
Se, että autoilijat eivät viitsi väistää suojatiellä kulkevia on todella huono peruste suojatien poistamiselle. Silloin pitää vain lisätä valvontaa ja antaa sakkoja niin pitkään, että alkaa kiinnostamaan. Suojatiellä väistämättä jättäminen on todella törkeä liikennerikkomus ja siitä pitäisi olla kovemmat rangaistukset.
- Mansereppuli
Hei, kyse on Tampereen kaupungin Shared space konseptista jossa Åkerlundilta poistettiin suojatiet ja ongelmanahan on se että mikään tieliikennelaki ei tunne shared spacea. Näkövammaisille varmasti mukava pätkä kun on vähän mitään mistä tietää kadun loppuvan, reunakiviä kun ei ole.
- huonoa.ilmaa
"Autoilijoillehan täällä kokoajan tehdään parempaa kulkua joka paikkaan. Tehdään tunneleita ja parkkihalleja. Liikennevalot suosivat autoilijoita ja pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden pitää painaa aina nappia, että valot vaihtuu."
Näin autoilijana en ole huomannut, että autoilijoita olisi jotenkin suosittu. Itse asiassa homma on mennyt koko ajan hunompaan suuntaan. Punainen aalto on hyvin yleinen autoilijoille. Ilman-laatututkimuksen mukaan tämä autoilijoiden turha punainen aalto huonontaa ilman laatua Tampereella. Ikävä kyllä en löytänyt enää tätä lähdettä. Ehkä joku muu löytää jos etsii.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081726Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031723Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031635Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541416Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341372Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii472941Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50934Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115896Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai297869Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347823