Onko kaksinaismoralistisempaa pääministeriä Suomessa vähään aikaan ollutkaan:
"Sipilä välittää uudenvuodentervehdyksessään suomalaisille yhden toiveen. Vuonna 2018 tulee kuluneeksi sata vuotta sisällissodasta, joka repi nuoren Suomen kahtia.
- Toivon, että voisimme lähestyä tätä sisällissodan muistovuottakin yhdessä sen sijaan että ryhtyisimme kaivamaan uudestaan niitä rajalinjoja, jotka jakoivat suomalaiset vuonna 1918."
Samaan aikaan kun kurmoottaa ja kyykyttää kansakunnan vähäosaisimpia hirveällä sykkeellä sen minkä kerkeää köyhien verienseisauttelu silmissään hehkuen ...
Tähän viellä päälle lestojen klaanin tyrannivallan jatkumisen takaava maakuntahimmeli ja valmiiksi valuvikainen sote niin,
ei mikään ihme, jos Sipilästä tulee Suomen vihatuin ja epäonnistunein pääministeri kautta aikain.
Hirmuvallan aikakausi
TheReignOfTerror
2
<50
Vastaukset
- Senatorsson
Kaikki normaalit ihmiset toivovat, että julmajuhan kausi päättyy mahdollisimman pian.
- psykopaska
Miksi otitte lahkouskovaisen jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö??aivan sairaita pakkomielteitä. Olen sairaanhoitaja tunnen tälläiset tapaukset??Ettekö uskalla myöntää, että ukko on sairas??KYllä on tälläinen pipilä tarvii lääkkeet, ei ole normaalia VIHATA JA nöyryyttää kansaa???TEKEE MITÄ TAHANSA ETTÄ MAMUILLA RUOKAA JALÄÄKKEITÄ?? HULLUUS LiSÄÄNTYY VAIN PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ??
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756