Kysymyksiä Emmerdalesta

kiinnostavasarjatodella

Onko jaksojen alussa aina näkyvä tamminen talon sisustus ollut jonkun perheen aikana käytössä?
En ole seurannut sarjaa alusta tiiviisti enkä muista enää edes kaikkea näkemääni. Sarja alkoi Suomessa 7.1.1997 jaksosta 1405, joka esitetty Englannissa 21.11.1989. Frank Taten perhe tuli Kartanon omistajaksi. YouTubesta katsoin muutamia jaksoja sen jälkeen. Chrisin ja Kathyn häät v.1991 joissa nähdään mm. pikku Robert Sarahin sylissä. Em. perheenä, hahmoina ovat jääneet eniten mieleeni. Jack S. oli kulmikas ja levoton hahmo. Hassua miten vanhentuneelta ja hitaalta tuo aika n 30v. sitten näyttää. Vanhoja ukkoja pubissa ja hahmojen vaihtuvuus on ollut suuri. Sarja on uudistunut hyvin ja saavuttanut menestystä.

33

993

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-pistemies

      Voisivat tehdä Emmerdale remaken joka sijoittuisi 1970-90 -luvuille, itse kaipaisin tuota "hitautta", mukavaa oli katsoa vanhojen ukkojen höpinöitä pubissa, kuten virnuileva ja töitä välttelevä Seth, muutenkin työn ja enemmän arkielämän haasteista kuvaavia tapahtumia. Jospa se DVD-9 tulisi, enpä tiedä?

    • kxft

      Siis tarkoitatko sitä kohtaa, jossa näkyy käytävä ja portaikko, jossa kengät lattialla. Kartano. Siitä siirtyy olohuoneeseen, joka kai kuvaa Dinglen taloa, joskaan aivan tuollainen ei sisustus ole.

      • täytyypämuistella

        Juuri se alku jossa on kaappikello, portaat yläkertaan ja huonekalut tummaa puuta. On ilmeisesti vain lavastus tunnusvideota varten kuvastamaan Kartanoa tai muuta parempi tasoista kotia. Tunnus musiikki on hyvä, ei ole niin surullinen kuin vuosia sitten.
        ED etu vrt muut saippuat on se että voidaan kuvata luontoa ulkona,metsässä ja tiellä tapahtuvia asioita,autoja ja näyttäviä stuntteja.

      • kxft
        täytyypämuistella kirjoitti:

        Niin, ja siis Kartanohan oli ennen erilainen kuin nyt, silloinhan pääsisäänkäynnin kohdalla oli juuri tuollainen käytävä, josta mentiin sisään olohuoneeseen vasemmalle ja keittiöön oikealle. Se remontoitiin vakuutuspalon jälkeen. Voi olla toki lavastuskin, mutta muistuttaa kyllä.

        Ja itse asiassa tuo sen jälkeen oleva olohuone muistuttaa jotain vanhempaa Bettyn tai Alanin olohuonetta, en ole aivan varma siitä kylläkään.

      • batmani
        kxft kirjoitti:

        Tuskinpa Dinglen Alfie koira on koskaan makoillut Bettyn tai Alanin olohuoneessa.

        Koska kartanossa on ollut vakuutuspalo, ja mikä se oikeastaan on?
        Olen kokenut kodissani tulipalon ja tontilla maastopalon, kuullut vakuutuspetoksista mutta vakuutuspalo on aivan vieras sana minulle.

      • dingelnpitstuga

        Niinkuin edellinen ei ymmärtäisi mitä tarkoitettiin. Home Farm kartanossa on ollut tulipalo viimeksi kun Declan Macey sytytti tulipalon vakuutus korvauksien takia ja talon sisustus ts lavastus uusittiin silloin viimeksi ennen Whitien tuloa.
        Eikä Alfie koira,hyhhyh, liity Kartanoon mitenkään. Dog on kartanon koira.

      • batmani
        dingelnpitstuga kirjoitti:

        Kuka on väittänyt että Alfie liittyisi jotenkin kartanoon?
        Minua edeltävä epäili kartanon jälkeen näytettävää olohuonetta Bettyn tai Alanin olohuoneeksi, mutta oikaisin asian, eli Alfie ei myöskään liity kyseisten henkilöiden olohuoneeseen mitenkään. Jos pitää oikein rautalangasta vääntää, kyse on kuitenkin Dinglen olohuoneesta, niin kuin kxft kirjoitti jo 8.1.18. (13.1. epäili Bettya ja Alania)
        Ymmärsitkö itsekkään? Ilmankos täällä tulee niin usein näitä väärinkäsityksiä, kun ei voida kirjoittaa asiaa oikealla tavalla

      • kxft
        batmani kirjoitti:

        Tuskinpa Dinglen Alfie koira on koskaan makoillut Bettyn tai Alanin olohuoneessa.

        Koska kartanossa on ollut vakuutuspalo, ja mikä se oikeastaan on?
        Olen kokenut kodissani tulipalon ja tontilla maastopalon, kuullut vakuutuspetoksista mutta vakuutuspalo on aivan vieras sana minulle.

        Tämäkö on käsityksesi hyvästä keskustelusta? Eikö äitisi ole koskaan opettanut, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, kannattaa olla hiljaa.

        Ei kukaan koskaan sanonut, että Alfie liittyisi mitenkään Bettyyn tai Alaniin, mutta joka tapauksessa Dinglen koti se ei ole. Heillä ei ikinä tuollaista sisustusta ollut. Ja minusta tuollainen koti on ollut jollakulla vanhalla hahmolla 10-20 vuotta, en osaa nyt sanoa, kenellä.

        Ja vakuutuspaloa en edes lähtisi kommentoimaan, jos et tiedä, niin et tiedä. YouTubesta selviää kyllä.

        Laitatko linkin mistä löytyy vakuutuspalo? En itse löytänyt, tyhmä kun olen.
        Äitini kuoli tulipalossa, ei ehtinyt opettamaan minulle tapoja, ppppppppppp

      • jataasasianviereen

        Sarjan jaksojen alussa näytetään tummaaa puuta,tammea olevia huonekaluja siis kartano sisustusta ja sen jälkeen tulee Dinglen talon sisustus ja sitten pubissa olevia ihmisen jalkoja.
        Aloitus koski siis vain sitä alun kartano sisustusta jota minäkään en muista nähneeni enkä löydä siitä kuvia tai videoita You Tubesta tai Google haulla.
        Yksinkertainen kysymys joka johti koko tunnuksen pähkäilyyn ja Dinglen sikolättiin.

      • batmani
        jataasasianviereen kirjoitti:

        Yksinkertainen kysymys (aloituksessa kyllä monikkona: kysymyksiä Emmestä) mihin ei kuitenkaan täysin varmaa vastausta ole annettu. (en muista enkä löydä kuvia)
        Seuraavaa kuvaa ollaan arvuuteltu Dingle, Betty, Alan tai joku muu, nyt otettiin jo pubissa näkyvät jalatkin mukaan
        Aloituksessa oli paljon muutakin pähkäilyä, ja sitähän se keskustelu on. Yksi asia vie toiseen, toinen kolmanteen ja kolmas sikolättiin, neljäs varmaan Robroniin ja sitten kaivetaan jo persutkin mukaan

      • pppppppppppppppppppppp
        batmani kirjoitti:

        Laitatko linkin mistä löytyy vakuutuspalo? En itse löytänyt, tyhmä kun olen.
        Äitini kuoli tulipalossa, ei ehtinyt opettamaan minulle tapoja, ppppppppppp

        Ai oikeastiko, pahoitteluni. : G Ei ollut tarkoitus.

      • pppppppppppppppp

      • batmani

      • tulibietulituokoskus
        batmani kirjoitti:

        En kyllä löytänyt muuta kuin tahallaan sytytetyn tulipalon, vieläkin vakuutuspalo jäi kysymysmerkiksi, kxft
        Onko vielä muita nimimerkkejä?

        Declan Macey sytytti tulipalon tahallaan ja vakuutusrahojen toivossa. Vakuutuspalo sana ilmaisee asian lyhyesti. En muista enkä välitä saiko rahoja. En muistanut edes tuonaikuista Home Farm kartanon sisustusta. Enkä sitä milloin Willapakan takahuonen siis olohuoneen tapetti vaihdettiin.
        Kun Whitet lähtee sisustus muuttuu taas ainakin huonekalut,luulisin. Lawrence ei halunnut uusia sohvia tms vaan piti entiset. Katsojatkin kaipaa vaihtelua.

      • pppppppppppppppppp
        batmani kirjoitti:

        En kyllä löytänyt muuta kuin tahallaan sytytetyn tulipalon, vieläkin vakuutuspalo jäi kysymysmerkiksi, kxft
        Onko vielä muita nimimerkkejä?

        Höh no olipas taas tylsä vastaus, vaikka olin niin kiva : P Etkö tykkääkään minusta : P

      • batmani
        pppppppppppppppppp kirjoitti:

        Höh no olipas taas tylsä vastaus, vaikka olin niin kiva : P Etkö tykkääkään minusta : P

        Etköhän siirry johonkin treffipalstalle hakemaan homoseuraa itsellesi.
        Minä en tykkää ihmisistä jotka ihanoivat jotain Aaronia

      • negatrollitpois

        Tarinoita, tapahtumia ja juonia seurataan eikä se ole mitään yksittäisen hahmon ihannointia.
        Hyvät suoritukset kiinnostaa. Hawleyn näyttelijän monipuolisia taitoja voi todella arvostaa.
        Robert on etualalla siis häntä nähdään paljon loppupuolen ja ensi vuoden alun jaksoissa. Paljon tekemisissä koskien White perhettä. Aaron on enemmän taka alalla v. 2017 jaksoissa kuin aikaisemmin.

      • ppppppppppppppp
        batmani kirjoitti:

        Etköhän siirry johonkin treffipalstalle hakemaan homoseuraa itsellesi.
        Minä en tykkää ihmisistä jotka ihanoivat jotain Aaronia

        En taida uskoa sinua, Tykkäät kuitenkin : P

        Ethän edes tiedä mitä sukupuolta edustan. Enhän mlnäkään sinusta : P

        Ja etkö kertonut että valitsit nimesi Aaronin liittyen ja pidit hänestä henkilönä aikanaan : P

        Sitä paitsi ei tarvitse ikävä olla kuitenkaan. : P jos olen ensin mukava

    • sikatalohaiseee

      Tämä ketju sopisi muihinkin samantyylisiin yleisiin kysymyksiin ja aiheisiin sarjasta. Jotka eivät liity hahmoihin ja juoniin. Sen takia otsikko on kirjoitettu noin.
      Minua on alkanut kuvottaa Zak ja talon sekaisuus ja kuluneet likaiset tavarat.
      Autokin on aina likainen. Zak on työtä vieroksuva ja ihmettelen millä elävät. Lisan palkka?. Cain elättää,antaa rahaa kun Kyle hoidossa ja asuuhan Cain itse siellä kun Moira ajoi ulos.

      • hiemanjarruakiitos

        Hei kuule, kysytkö sinä tosissasi tätä???
        "Zak on työtä vieroksuva ja ihmettelen millä elävät. Lisan palkka?. Cain elättää,antaa rahaa kun Kyle hoidossa ja asuuhan Cain itse siellä kun Moira ajoi ulos."

        Väännän rautalangasta: Niitä ei ole olemassa, tämä on televisiosarja ja nämä ihmiset ovat käsikirjoittajan keksimiä henkilöitä. Eivät olemattomat ihmiset tarvise rahaa mihinkään, koska he eivät elä!

      • apsurdistaniaolemassa
        hiemanjarruakiitos kirjoitti:

        Hei kuule, kysytkö sinä tosissasi tätä???
        "Zak on työtä vieroksuva ja ihmettelen millä elävät. Lisan palkka?. Cain elättää,antaa rahaa kun Kyle hoidossa ja asuuhan Cain itse siellä kun Moira ajoi ulos."

        Väännän rautalangasta: Niitä ei ole olemassa, tämä on televisiosarja ja nämä ihmiset ovat käsikirjoittajan keksimiä henkilöitä. Eivät olemattomat ihmiset tarvise rahaa mihinkään, koska he eivät elä!

        Koko sarjaa ei siis ole olemassa? Olemmeko kaikki nähneet unia?

      • kommenttiapsjnelle
        apsurdistaniaolemassa kirjoitti:

        Koko sarjaa ei siis ole olemassa? Olemmeko kaikki nähneet unia?

        Eipä näköjään uponnut hiemanjarruakiitos tyypin sinänsä nokkela kommentti sinuun.

        Yksinkertaistettuna: Millä Zak ja Lisa "elävät"? Eivät millään, koska he eivät "elä".

        Esiintuomasi sivistyssana = perusmuoto on absurdi.

      • apzurtiztam
        kommenttiapsjnelle kirjoitti:

        Eipä näköjään uponnut hiemanjarruakiitos tyypin sinänsä nokkela kommentti sinuun.

        Yksinkertaistettuna: Millä Zak ja Lisa "elävät"? Eivät millään, koska he eivät "elä".

        Esiintuomasi sivistyssana = perusmuoto on absurdi.

        Etkö ole huomannut, että joskus sanoja kirjoitetaan tahallaan väärin? Ja myös pilkkuja jätetään koska nämä palstat eivät ole lukion ja yo kirjoitusten kokeita. Senkin jälkeen opintoja ja kokemusta monella.
        Joillekin jonkun lauseen ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia. Jotkut trollaavat tahallisesti etteivät muka ymmärrä.

      • ppppppppppppppppp
        apzurtiztam kirjoitti:

        Etkö ole huomannut, että joskus sanoja kirjoitetaan tahallaan väärin? Ja myös pilkkuja jätetään koska nämä palstat eivät ole lukion ja yo kirjoitusten kokeita. Senkin jälkeen opintoja ja kokemusta monella.
        Joillekin jonkun lauseen ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia. Jotkut trollaavat tahallisesti etteivät muka ymmärrä.

        Lukiota pidemmälle päässeitä ei täällä palstalla olekaan...

      • saivartelumprovocatum

        Ne huomauttelijat ovat juuri niitä ärsyttäviä pilkun viilaajia. Toisaalta joillekin tuottaa vaikeuksia ymmärtää edes yksinkertaista lausetta. Joillekin on ihan sama onko vielä bielä tai onko sanan lopussa m kun pitäisi olla n.

    • Sikatilan.löyhkä

      Dinglelän porukkaa kun kuvataan, kaiken sen epäsiisteyden lisäksi, tulee mielikuva,
      että talossa ja sen asukkaissa haisee kaikkialla väkevästi sikalalle. Sikojen aitaushan on ihan siinä ulko-oven edessä. Luulisi löyhkän kulkeutuvan naapureihin Pollardin ja Sharmojen neniinkin. Miksihän sikojen aitausta ei ole sijoitettu johonkin kauemmaksi? Vai onko Dinglen tontti niin mitätön?
      Bellekin meikkaa ja laittautuu treffireissuilleen, mutta kaikesta fixaamisestaan huolimatta neitonen taitaa yhä haiskahtaa silti sikalalle.
      Belleähän kiusattiin pienempänä koulussakin sikojen hajusta.

      • kyläntaloista

        En saa selvyyttä mikä on Ericin talon sijainti Dinglen lähellä? Kuvakulmat ovat niin outoja. Ericin talon edusta näyttää erilaiselta ja isommalta kun joku menee sinne pääovesta. Onko talossa takaovi joka on Dinglen puolella? Dinglen talossahan on erillinen asunto jossa Sam asuu ja sinne menee portaat ulkopuolelta.
        Onkohan lavastekylän talon mittasuhteet pienemmät kuin normaalisti? Englannin maaseudun todella vanhojen talojen huone korkeus on todella usein matalampi. Sisäänkäynnit Purotalo ja Bartonien talon ovet painuneet kuin maan sisään. Vanhoja navetoita,latoja kunnnostetaan asumiskäyttöön paljon. On rakennusmääräyksiä jos kunnostetaan vanhoja rakennuksia. Kylän Hautausmaalle tuotiin vanhoja hautakiviä outoine nimineen aikoinaan Lontoon läheltä. Kirkon sisätilakin nykyisin studio lavaste.

      • ex-pistemies
        kyläntaloista kirjoitti:

        Oliko tässä Ericin talo?

        https://www.google.com/maps/@53.8879044,-1.5409406,3a,81.8y,244.54h,85.38t/data=!3m6!1e1!3m4!1s98L5jk8SHUkDShMPphG3QQ!2e0!7i13312!8i6656

      • ex-pistemies

      • ex-pistemies

        Dinglejen paikka on heti tuon talon takana, eli aika lähellä on =)

      • ppppppppppppppp
        ex-pistemies kirjoitti:

        Dinglejen paikka on heti tuon talon takana, eli aika lähellä on =)

        Tämähän on Holdgate Farm, eli Sharman perheen talo, jossa Megan myös asui ollessaan Jain kanssa naimisissa.

    • bartonienalamäki

      Kesäkuun alun jaksoja. Carly siis lähti ja seuraava poistuja on viimein Rakesh.
      Bartonien vaikeudet jatkuvat ja vähän hauskaakin toimintaa tulossa kun Wylien tilalle palataan. Aika hässäkkä tulossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1535
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1107
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1006
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      674
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe