räjähti pommi, ainakin pari loukkaantunutta.
Ja sekin on mamulähiö, joita Tukholmassa riittää. Stubbi voisi kokeilla asumista siellä vähän aikaa, vieläköhän olisi niin turvallinen olo.
Vårby Gårdin metroasemalla Tukholmassa
11
66
Vastaukset
- Haloo9
Sosiaalidemokraatit ovat saaneet tahtonsa läpi Ruotsissa ja tässä on tulos. Keskustelukulttuurin puuttuminen ja sananvapauden rajoittaminen on erittäin vaarallista, kuten Ruotsin esimerkistä nähdään. Ruotsissa on mamulähiöitä jo vaikka kuinka paljon, näitä alueita on pohjoisessa ja etelässä Tukholman läänin alueella. Näille alueille ei poliisi uskalla tulla, lasten koulunkäynnissä on ongelmia, työttömiä on paljon ja näiltä alueilta kehittyy uusi alaluokka, joista osa ei pääse koskaan töihin ja mahdollisesti elättää itsensä rikollisuudella.
Hullua meininkiä ja miten tällainen palvelee edes sosiaalidemokraattien etuja, kun juuri heidän ja vasemmiston äänestäjät kärsivät tästä eniten. Rikkailla on aina mahdollisuus muuttaa pois Ruotsista. - Rikastamenoa
Mitä ne Swen-Svenssonit siellä nyt oikein keppostelee? Vuodenvaihde meni jo!
- tätätilasivat
Nyt vaan vuoriston öyhökki äkkiä puolustamaan tätä mamujen mukanaan tuomaa kulttuuria.
- vuoriston.pommittaja
Älkäähän persurasistit taas öyhöttäkö turhasta. Kyllähän näitä pikku paukkuja aina maailmaan mahtuu.
- realistien.voitto
Hyysärien häviö näkyy aina siinäkin, kun alkavat heti höpöttään "persurasisteista".
Suurin osa kansasta vastustaa mamutusta, tuskin kaikki ovat persuja. - järkeäpeliin
No eipä mennyt tosiaankaan kauaa kun vuoriston ressukka taas repii esiin rasistikortin. Kaikki jotka eivät hyväksy terrorismia sekä turvapaikanhakijoiden suorittamia raiskauksia sekä naisten ahdistelua ovat tietenkin rasisteja. Mihinköhän luokkaan tämä raiskaukset ja terrorismin hyväksyvä vuoriston öyhökki laskee itsensä?.
- vuoriston.ihmeitä
Vaikka ei ollutkaan terrori-isku, miksi maassa lojuu käsikranaatteja? Ikävästi kävi sen nostajalle.
- uusitapakaunistaa
se on uusi muoti-ilmiö.
Halutaan välttää terrorismi-sanan käyttöä - sekin kun on rasismia.
Joten "unohdetaan" sotatarvikkeita sinne tänne, metroasemalle, hammaslääkärin odotushuoneen lehtilaatikkoon, lasten hiekkalaatikkoon, jne jne.
- 43545445453
Kafferiananaspäät ovat alkaneet uudenvuodenjuhlan myöhässä Ruotsissa.
- eli-paskaksi-menossa
Vårby Gård on "haavoittuva alue."
Haavoittava alue se on. Juuri yksi kuoli.
http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/poliisi-tutkii-tukholman-rajahdysta-murhana-varby-gard-on-luokiteltu-haavoittuvaksi-alueeksi/781145/ - Hesari2018-voiko-olla
Hyysäri on muuttanut linjaansa. Valeuutiset ovat vähentyneet ja kasvatuksellinen ote alkaa hervota. Liekö uusi toimittaja tullut töihin, kun uutiset kuulostavat siltä miltä uutisten pitääkin eli uutisilta: ei turhaa dramatisointia, ei opetuksellista näkökulmaa, ei valehtelua (jättämällä osa asioista kertomatta).
Olen hämmästynyt. Onko Hesari tehnyt uudenvuodenlupauksen ja päättänyt parantaa tapansa? :O
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005516246.html?ref=rss
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812