On se kauhaa, kun on ikänsä kohta pyöräillyt, juossut kilpaa tuossa ruottissakin ja voittanut hyvillä tuloksilla, niin ja Oulussa juoksin ennen kuin menin töihin ja pyöräilin sitte9km työpaikalle, niin täälä pikkukylässä jopa keveleminenkin vahataan kuin suurikin tapahtuma. olen juossut myös kilpaa ja hiihtänyt pitkiä matkoja. Marjoja jouduin poiminaan kun palkkaolip pieni ja se on taivaan toisiasia..mutta se asia korjaantuikin, mutta sitte nämä jotka aina istuneet samalla penkillä, niin ollaan keksimässä kaikennäköistä ja ollaan laskemassa millä kulkee Olen jopaistunut iltoja tuolla Rajakylässä asuessani ja myös Kemissä, että porukkahenkeä on löytynyt ja kuttuttukkin, että tule lenkin päälle vaikka kaljoille..en kyllä sitä juo, mutta lonkku olisi voinut silloin maistua. Itte ollaan aina samalla paikaa ja ollaan tietävinään..kun ei muualla olla oltu....Kemisskin ravintola käynnit olivat vain piipahdusta ja pelaamista..kaikilla on oikeus mennä eteenpäin ja elää omaa elämää..eipä nuilla hillasoilla näkynyt ketään ei puolukassa eikä mustikassa..jos joskus marjastuksen aikana pääsi vuosia sitten tanssimaan, niin sekinvahattiin..onko tuo oikein milenterveyttä kytätä toisten tekemisiä..terveyttä on käydä viihteellä kun vain pääsee ..
ei tarvi sietää
0
731
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2072814Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 66968
Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies119962Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait267942Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka317909Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k505852Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22758