Miksi kristinusko?

Mark5 ja muut kristinuskon puolustajat,

Miksi juuri kristinusko olisi oikea uskonto, eikä totuus löydykään Koraanista tai vaikkapa Mormonin kirjasta? Entä millä perusteella kannattamasi suuntaus on oikea, miksi olet esimerkiksi luterilainen etkä ortodoksi?

6

394

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihminen hakeutuu yleensä sen uskonnon pariin, joka on vallitseva tai muuten tuttu hänen maassaan tai kotipaikkakunnalla. Se ei tarkoita sitä, että hän pitäisi kaikkia muita kristillisiä kirkkokuntia tai suuntauksia väärinä. Kaikki lukevat samaa Raamattua ja uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. Eri kristillisillä uskonsuuntauksilla voi olla erilaisia painotuksia ja eri näkemyksiä jostain vähemmän tärkeistä tai epäoleellisista raamatunkohdista.

      Kaikki uskonnot kuitenkin uskovat Jumalan olemassaoloon ja ovat siten oikeassa verrattuna ateismiin tai vapaa-ajatteluun. Tästä syystä kenenkään ei kannata olla ateisti tai vapaa-ajattelija, vaan uskova.
      Ensin täytyy siis hyljätä ateismi ja vasta sen jälkeen tulee kysymys siitä, mikä on oikea uskonto tai seurakunta.

      • OK, eli kun ilmeisesti olet nimenomaan evankelis-luterilainen(?), niin uskot myös ortodoksien pääsevän taivaaseen. Miten laajalle tämä menee: kuinka käy vaikkapa Jehovan todistajien?


      • jori.mantysalo kirjoitti:

        OK, eli kun ilmeisesti olet nimenomaan evankelis-luterilainen(?), niin uskot myös ortodoksien pääsevän taivaaseen. Miten laajalle tämä menee: kuinka käy vaikkapa Jehovan todistajien?

        "OK, eli kun ilmeisesti olet nimenomaan evankelis-luterilainen(?), niin uskot myös ortodoksien pääsevän taivaaseen. Miten laajalle tämä menee: kuinka käy vaikkapa Jehovan todistajien? "

        En halua lähteä jakamaan uskonsuuntia oikeisiin ja vääriin. Ihminen, joka tunnustaa Jeesuksen omaksi Vapahtajakseen ja Herrakseen, pelastuu, riippumatta siitä mihin uskonsuuntaan hän kuuluu.


      • Mark5 kirjoitti:

        "OK, eli kun ilmeisesti olet nimenomaan evankelis-luterilainen(?), niin uskot myös ortodoksien pääsevän taivaaseen. Miten laajalle tämä menee: kuinka käy vaikkapa Jehovan todistajien? "

        En halua lähteä jakamaan uskonsuuntia oikeisiin ja vääriin. Ihminen, joka tunnustaa Jeesuksen omaksi Vapahtajakseen ja Herrakseen, pelastuu, riippumatta siitä mihin uskonsuuntaan hän kuuluu.

        Mihin uskonsuuntaan sinä itse sitten kuulut, ja miksi juuri siihen?


    • jooeijeesusta

      Kun perehtyy siihen, mihin uskonnot perustuu niin kaikki ovat sisältä onttoja, ei kai niitä uskonnoksi edes kutsuttaisi jos takana olisi hiukan totuutta. Islam, lestat ja mormoonit ovat peräisin yhden ihmisen harhoista, johon on sittemmin liitetty ihmisten, erityisesti vallanhaluisten johtajien haluamia aineksia ja saatu vielä jengiä mukaan.
      Yksi huvittavimmista on kuitenkin tämä laajalle levinnyt juutalaisuuden lahko, joka kokonaan perustuu esiaviolliseen seksiin, siitä seuranneeeseen äpäräpoikaan ja tämän uskomattoman huonoon selitykseen: Jumalan poika. Tälle saa nauraa vapaasti.
      Jos SE Mariasta tuntui jumalaiselta niin ei se vielä tarkoita että itse jumala oli köyrimässä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 126
      1583
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1016
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      669
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      232
      546
    5. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      509
    6. 31
      500
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      454
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      185
      454
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      436
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      403
    Aihe