Jos halutaan ihmiset työhön ja ehkäistä suuren ihmisjoukon syrjäytymistä niin kaikki työpaikat on puolitettava. Toisinsanoen samaa työtä tekisi kaksi ihmistä malliin viikko työtö viikko vapaata, palkka olisi puolet täydestä palkasta. Vapaa viikolta voisi hakea työttömyyspäivärahaa, eli elintaso pysyisi kaikilla siedettävällä tasolla. Työttömyyspäivärahakustannuksia tämä ei juuri pienentäisi mutta työttömyyttä kyllä. Lisäksi työttömät saisivat elämäänsäsisältöä ja saisivat ylläpitää työelämän taitoja. Työlliset voisivat puolestaan vuoroviikoin levätä ja maistaa työttömän ihanaa arkea ja nauttia" muiden varoilla loisimisesta".
Töiden uusjako on tehtävä suomessa!
UusJako
1491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Niin, kyllä varmasti suurin osa työttömistä mieluummin tekisi työtä ja saisi oikeaa palkkaa kuin kituisi peruspäivärahalla kortistossa jos työtä vain olisi.
Kun oma hallituksemme on viestittänyt kaikkien työttömien olevan työtövieroksuvia loisia, joita kuuluu rangaista, niin suomalainen luonne on syvältä loukattu ja häpäisty!
Olisikohan hallituksen noiden työttömien rankaisutoimien sijasta edullisempaa keskittyä luomaan nyt niitä ihan oikeita työpaikkoja omilla päätöksillään ja toimillaan, menisi sekin energia oikeaan osoitteeseen.
Ei hallituksen tehtävä ole luoda työpaikkoja.
SAK on jatkuvilla kiristämällä saaduilla palkankorotuksilla siirtänyt nyt työttöminä
olevien työpaikat ulkomaille.Pienempien palkkojen maihin.
Vaadi SAK:ta luomaan työpaikkoja.Älä hallitusta.
Eikö ole edes sen verran tietoa perusasioista, ettei SAK niitä työpaikkoja luo vaan TYONANTAJAT.
Kannatetaan!!!+
Olen+jo+vuosia+sanonut+että+luovun+oman+työni+puolikkaasta,+jos+velvoitetaan+kaikkia+tekemään+sama.++Tai+edes+25+%+töistä+annetaan+työttömille,+sekin+olisi+jo+jotain.++Aina+on+siinä+kohtaa+hiljentynyt+työttömien+haukkuminen+työpaikalla.
On+täysin+väärin+syyllistää+työttömiä,+kun+töitä+ei+ole.+Sitten+vasta+pakkokeinot,+kun+on+työvoimapula.+Työvoimapulaksi+ei+lasketa+riistofirmojen+provisiopuhelinmyyntipaikkojen+työvoimapulaa.+Joku+järki+pitää+tarjottavissa+paikoissakin+sentään+olla.
Voihan+työnsä+jakaneetkin+sitten+mennä+kokeilemaan+noita+provisiopuhelinhommia,+jos+olettavat+että+ne+vastaavat+normaaleja+työpaikkoja.
Näin+toimien+jäisi+turha+eripura+yhteiskunnasta+pois.+Uskon+että+moni+työssäkäyvä+voisi+olla+ihan+tyytyväinen+lisääntyvään+vapaa-aikaan.
Ehdottomasti saatava aikaan robottivero,koska näiden 24 tuntia vuorokaudessa töitä tekevien koneiden vuoksi verotulot ovat romahtaneet ja työpaikat vähentyneet. Tämän vuoksi ollaan jatkuvasti eläkeläisiltä ja pienituloisilta nipistämässä pienestä pakolliseen elämiseen tarvittavasta tulosta kaikissa hallituksen elvytys päätöksissä.
Jos huomioidaan kokonaisuus,- myös työnteon tehokkuus ja siten maamme yritysten kilpailukyky "maailmaa" vastaan, niin 6........6.5/h työaika olisi toimivin. Siis pekkasten rasitteet poistettaisiin yrityksiltä ja vuoron keskellä olisi yksi tauko. Toisaalta pekkasen tuomilla vapailla ei olisi työntekijälle käyttöäkään. Etu olisi siis molemmin puolinen.
Aikoinaan kokeilimme tätä sovellutusta 6.5/h kaksivuoro työssä ja oli tosi hyvä. Yrityksen tilauskanta ei riittänyt toiminnan jatkamiseen. Tällä mallilla elintaso jaettaisiin tasaisemmin ja toisaalta yrityksetkin saisivat hyödyn. Samoin valtion velkaantuminen / sosiaalimenot laskisi. Työssä jaksaminen olisi aivan toisella tasolla,- vaikuttaen mm sairaslomiin jne.........
Mutta, tilanne on todella hullunkurinen. Uskon, miten tätä samaa räätälöityä lyhyttä 3/vuorotyötä olisi työnantajani ottanut käyttöön ,- koska tilasukanta on mahtava. Mutta, mistä ihmeestä temmataan / yritys tyempaa yks kaks esim. 15...20 alan koulutettua ihmistä. Koko teoria kaatuu juuri tähän ja suunnitelmat on pidettävä jäissä.
Esim. räätälöidyllä 2/3- vuorotyöllä yritys voisi vastata tilauskannan muutoksiin ja siten toimitusvarmuuteen. Jatkamalla / lyhentämällä vuoroa tilauskannan mukaan.
Ajatellen yrityksen investointi / herkkyyttä, niin kalliiden koneiden tehokas hyödyntäminen / käyttöaste herkistäsi yritysten konehankintaa ja siten työpaikkojen lisäämistä. Kilpailukykyyn / kpl hintaan vaikuttaa juuri tehokuus. Käytetty aika.
Hyvä Sipilä saadaan näihin yhteiskunnan elätteihin liikettä sohvan pohjalta
Hyvä teppo, tänään menee näköjään myöhään ennen kuin sammut...
Teppo tuo taas omaa paremmuuttaan esiin. Oletko kenties jonkun puolueen narri? Kirjoitustesi peruustella niin voisi jopa luullakkin.
Onko Teppo päässyt aktiivisuus työhön konttiin?
Pääset nuuhkimaan tahroja patjoista mutta tee se salaa.
Joko nähtiin teppo spr kontissa tänään? Ilmapiiri varmaan ruokkinee kontissa teppoakin? Hei, siellä spr kontissa on myös mattikin. Tuli mieleen se laulu. Mä joka päivä töitä teen.
Tynnyrissä se on elänyt kun ei tiedä todellisuudesta mitään,liekö tullut sokeaksi ja käsi kipeäksi 🤣😂