SIPILÄ VETI SUOMEN MAAILMANKÄRKEEN TALOUDESSA !

HYVÄSUORITUS

Suomen talous kasvoi vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana 1,2 prosenttia verrattuna edelliseen kvartaaliin.
”Se on häikäisevän vahvaa kasvua. Vastaava luku Ruotsissa oli odotettua vaisumpi 0,4 prosenttia. Ruotsin talouskasvu on ollut vuosia Euroopan kärkeä”, lehti kertoo.
Ruotsista muuttoa harkitseva finanssikonserni Nordea ennustaa, että Suomen talouskasvu voi koko vuodelta 2017 ylittää Ruotsin kasvun....

63

1012

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heikko.hallitus

      Sipilän hallituksen tekemien leikkausten avulla talous "nousi", mutta jatkuvaan hyvän olon tunteeseen ei kepulaistenkaan pidä tuudittautua. Tänä vuonna talouden "nousun" on sanottu tasaantuvan ja jopa pysähtyvän. Ainoa keino "nostaa" taloutta on uudet leikkaukset. Vientiä "lisätään" tänäkin vuonna lomarahoja leikkaamalla :D

      • kepustelua

        Pipilän leikkaukset eivät ole tuoneet promilleakaan kasvua. Viennin kasvu johtuu maailmanmarkkinoista ja sisäistä kasvua ovat luoneet investoinnit pakolaisiin.

        Sipilä on tyhmä mies, jonka ei kuuluisi olla pääministerinä. Kepu on puolue, jonka ei kuuluisi olla hallituksessa, eikä edes olemassa.

    • Vientivetää

      lahduttavaa on myös se, ettei talouskasvu ole enää pelkästään kotimarkkinoiden varassa. Vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä viennin volyymi kasvoi puolestaan viisi prosenttia edellisestä neljänneksestä ja vajaat yhdeksän prosenttia vuodentakaisesta. Tuonti väheni yhden prosentin edellisestä neljänneksestä mutta kasvoi vajaat neljä prosenttia vuodentakaisesta.....

      • Kopsukepuli.asialla

        Ymmärrätkö edes mitä kopioit palstalle, ja mitä nuo tarkoittavat? Tuskinpa vaan.

      • Kepulaista.totuuttako

        Miksi kopioit vanhoja juttuja palstalle, ja ilman kokonaiskuvaa. Nekin löytyvät SP;n sivuilta, kuin myös varoitukset tästä "noususta". mm. Vienti alijäämäistä. Suomi kasvaa kotitaloudet velkaantuvat.

      • Ettäkuinaseolikaan
        Kepulaista.totuuttako kirjoitti:

        Miksi kopioit vanhoja juttuja palstalle, ja ilman kokonaiskuvaa. Nekin löytyvät SP;n sivuilta, kuin myös varoitukset tästä "noususta". mm. Vienti alijäämäistä. Suomi kasvaa kotitaloudet velkaantuvat.

        "Vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä viennin volyymi kasvoi puolestaan viisi prosenttia edellisestä neljänneksestä ja vajaat yhdeksän prosenttia vuodentakaisesta. "

      • Heikko.hallitus
        Ettäkuinaseolikaan kirjoitti:

        "Vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä viennin volyymi kasvoi puolestaan viisi prosenttia edellisestä neljänneksestä ja vajaat yhdeksän prosenttia vuodentakaisesta. "

        Jos vienti kasvoi jo alkuvuodesta, niin miksi Sipilän hallitus kuppasi eli varasti kesällä 2017 ihmisten lomarahat "viennin kasvattamiseksi"?

      • Nyttarkkuutta
        Heikko.hallitus kirjoitti:

        Jos vienti kasvoi jo alkuvuodesta, niin miksi Sipilän hallitus kuppasi eli varasti kesällä 2017 ihmisten lomarahat "viennin kasvattamiseksi"?

        kenenkään lomarahoihin ei ole koskettu, suomalaista erikoisuutta eli lomaltapaluurahaa on leikattu AY-liikkeen päätöksellä.. Koko paluuraha pitäisi poistaa historian jäänteenä..

      • Heikko.hallitus
        Nyttarkkuutta kirjoitti:

        kenenkään lomarahoihin ei ole koskettu, suomalaista erikoisuutta eli lomaltapaluurahaa on leikattu AY-liikkeen päätöksellä.. Koko paluuraha pitäisi poistaa historian jäänteenä..

        Nyt tarkkuutta, kepuli, nyt tarkkuutta:

        https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/09/28/hallitus-leikkaa-lomarahoista-30-prosenttia-sunnuntaikorvausten-leikkaus-peruttiin1

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/09/28/sipilan-katilot-suivaantuivat-kikyyn

        Voiko ja ennen muuta saako poliitikko oikeasti olla näin tietämätön?

        https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sipila-en-tiennyt-etta-kaikilla-ei-ole-oikeutta-lomarahaan/5333930#gs.BeNdQ24

        Suomi kuntoon noilla eväillä??

    • Faktaapukkaa_

      Nyt on jo vuosi 2018 ja vielä on joku joka uskoo taloudennousun olevan hallituksen ansiota. Ihmeellistä.

    • Talouselämän asiantuntijat tuntuvat olevat harvinaisen yksituumaisia siitä, että hallituksen kiky-politiikalla ei ole tekemistä taloudellisen kasvun kanssa. Toki se voi vaikuttaa joskus myöhemmin, mutta tähän nyt nähtyyn kasvuun se ei ole vielä ehtinyt. Kasvu on gobaalia ja Suomi on päässyt siihen mukaan aivan viime vaiheessa. Jotkut alkavat jo ennustella käännettä. Toki paljon riippuu USAn ja Kiinan talouskehityksestä.

      Suomella on joitakin houkuttelevuustekijöitä, jotka voivat pitää talouttamme hyvässä kuosissa. Matkailuala on nostanut päätään. Suomi koetaan turvallisena ja eksoottisenakin maana ja se heijastuu matkailuun. Suomessa on edelleen hyvä osaamista teknologiasektorilla ja se nostaa Suomen yhdeksi ehdokkaaksi ulkomaisille investoinneille. Paljon on odoteltu esim. Teslan päätöstä suurinvestoinneista Vaasan seudulle. Ongelmana on teollisuutemme kapea-alaisuus, mitä nykyinen hallitus on sellunkeittoinnostuksineen vain kasvattanut. Tuotamme pääosin investointituotteita, jotka osuvat sykliin usein samanaikaisesti. Nyt juuri tässä on nostetta ja se voi kestää pitkäänkin, jos globaalit investoinnit saadaan yleistymään.

      Hallitus on valitettavasti keskittynyt kustannusten hillitsemiseen eikä investointien kasvattamiseen. Kustannuksiin keskittyvä politiikka johtaa harvoin kasvuun. Suomenhan pitäisi päästä nimenomaan kasvu-uralle ja siihen vievät koulutuksen, tutkimuksen ja investointien kasvu. Näissä hallitus on tupeksinut ja erityisesti se koskee koulutusta.

      • fdhfghdfghdfghfdh

        Talouden nousu tapahtui samana yönä kun ei miehet saatiin porstuan puolelle ja viherpiiperoiden miinoja päästiin purkamaan. Taloutta voi jälleen kehittää pelkäämättä komukkaviherpommeja, se on pienestä kiinni..

      • SipilänAnsiot

        Eiköhän ne hallituksen toimet ole kuitenkin aika yksiselitteisesti lisänneet yrityselämän uskoa Suomeen investointimaana, ja talouskasvu on seurausta siitä.

        Maailmantaloushan on ollut kasvu-uralla jo kymmenisen vuotta ... paitsi ei Suomessa. Joten pidän aika selvänä sitä, että tämän hallituksen aito KIINNOSTUS talouden hyvinvointia kohtaan on nostanut myös Suomeen kohdistuneita investointeja, ja sitä kautta on saatu talouskasvua.

        Kiky-sopimuksesta Sipilä on itse sanonut, että sitä ei tehnyt hallitus, vaan me kaikki teimme sen.

      • Keskustan.kärkihanke
        fdhfghdfghdfghfdh kirjoitti:

        Talouden nousu tapahtui samana yönä kun ei miehet saatiin porstuan puolelle ja viherpiiperoiden miinoja päästiin purkamaan. Taloutta voi jälleen kehittää pelkäämättä komukkaviherpommeja, se on pienestä kiinni..

        "Taloutta voi jälleen kehittää".

        Niin tapahtuu, kun Sipilän hallitus taas ensi kesänä varastaa matalapalkkaisten lomarahat. Sama toistuu vielä ensi vuonnakin, kun lomarahat taas varastetaan. Talous kehittyy ihan USAn talouden tasolle ja Suomesta tulee maailman suurvalta.

      • Suurvallasta
        Keskustan.kärkihanke kirjoitti:

        "Taloutta voi jälleen kehittää".

        Niin tapahtuu, kun Sipilän hallitus taas ensi kesänä varastaa matalapalkkaisten lomarahat. Sama toistuu vielä ensi vuonnakin, kun lomarahat taas varastetaan. Talous kehittyy ihan USAn talouden tasolle ja Suomesta tulee maailman suurvalta.

        nyt tiedä, osattaisiin nyt ensin elää varojen mukaan, ei miehet nyt onneksi pois pelistä..

      • suoraa-sanottuna
        SipilänAnsiot kirjoitti:

        Eiköhän ne hallituksen toimet ole kuitenkin aika yksiselitteisesti lisänneet yrityselämän uskoa Suomeen investointimaana, ja talouskasvu on seurausta siitä.

        Maailmantaloushan on ollut kasvu-uralla jo kymmenisen vuotta ... paitsi ei Suomessa. Joten pidän aika selvänä sitä, että tämän hallituksen aito KIINNOSTUS talouden hyvinvointia kohtaan on nostanut myös Suomeen kohdistuneita investointeja, ja sitä kautta on saatu talouskasvua.

        Kiky-sopimuksesta Sipilä on itse sanonut, että sitä ei tehnyt hallitus, vaan me kaikki teimme sen.

        Demarien ,Vihreiden ja Vasureiden kateus Sipilän hallitusta kohtaan on ymmärrettävää sillä olihan toki Rinteellä, Urpilaisella, hiili-ville Niinistöllä ja Arhinmäellä haluja hoitaa asia kuntoon mutta pelko äänestäjien reaktiosta leikkauksiin vei heiltä rohkeuden todellisiin tekoihin. Puheissaan he toki "kohensivat suomen taloutta" hallitusaikanaan , nyt ei ilmeisesti heidän mielestä ei tarvitse tehdä enää sitäkään. Talous kun korjaantuu ihan itsestään jos on näitä opposition veijareita uskominen. Vanhakansa osasi sanoa osuvasti näistä oppositioon siirtyneistä tyhjänpuhujista mutta jääköön tällä kertaa sanomatta.

      • Kukaonseurannut
        suoraa-sanottuna kirjoitti:

        Erityisesti Ville Niinistö on super valehtelija !

      • Anonyymi
        SipilänAnsiot kirjoitti:

        Eiköhän ne hallituksen toimet ole kuitenkin aika yksiselitteisesti lisänneet yrityselämän uskoa Suomeen investointimaana, ja talouskasvu on seurausta siitä.

        Maailmantaloushan on ollut kasvu-uralla jo kymmenisen vuotta ... paitsi ei Suomessa. Joten pidän aika selvänä sitä, että tämän hallituksen aito KIINNOSTUS talouden hyvinvointia kohtaan on nostanut myös Suomeen kohdistuneita investointeja, ja sitä kautta on saatu talouskasvua.

        Kiky-sopimuksesta Sipilä on itse sanonut, että sitä ei tehnyt hallitus, vaan me kaikki teimme sen.

        eli siis sipilä saneli ja muut totteli... se on yhtä kuin me teimme

    • Euroopan suurista talouksista vain Saksa on saanut pienellä tilstokikkailulla päänsä pinnan tuntumaan, ja melkein velkaantumisensa katkaistua. Muut velkaantuvat täysillä, eikä loppua ole näkyvissä. Saksallakin tuo kehitys loppuu, mikäli haluavat tiivistaa EU;ta. Onneksi EKP tekee lisää arvottomia Euroja, jotta "keinotekoinen" kasvu jatkuu, kuten myös velkaantuminen.

      • sdfgsdfgsdfgsdfgg

        Tommit ei ymmärrä näitä talousjuttuja, talouden nousu kuittaa velkaantumisen, selvemmin vielä, ensin on investoitava jotta voi odottaa tuottoa..

      • sdfgsdfgsdfgsdfgg
        sdfgsdfgsdfgsdfgg kirjoitti:

        Tommit ei ymmärrä näitä talousjuttuja, talouden nousu kuittaa velkaantumisen, selvemmin vielä, ensin on investoitava jotta voi odottaa tuottoa..

        Enemmän Tommin jutuissa on järkeä ja tietoa kuin sinun jutuissasi..

      • Velka.asiantuntija
        sdfgsdfgsdfgsdfgg kirjoitti:

        Tommit ei ymmärrä näitä talousjuttuja, talouden nousu kuittaa velkaantumisen, selvemmin vielä, ensin on investoitava jotta voi odottaa tuottoa..

        Syömävelkako on palstapölhöllä investointi. Miten sellainen saadaan tuottamaan.

      • sepä.siitä
        Velka.asiantuntija kirjoitti:

        Syömävelkako on palstapölhöllä investointi. Miten sellainen saadaan tuottamaan.

        Palstapölhö osasi kehäpäätelmän avulla jo aiemmin kertoa, että ensi vuonna velanmaksu loppuu ja alkaa säästäminen.

      • hfdghfdghdfghdfghdfgh
        Velka.asiantuntija kirjoitti:

        Syömävelkako on palstapölhöllä investointi. Miten sellainen saadaan tuottamaan.

        Syömävelka on ei miesten perintöä, onneksi nyt suunta on muuttumassa, kiitos Sipilän halituksen..

      • hfdghfdghdfghdfghdfgh
        hfdghfdghdfghdfghdfgh kirjoitti:

        Syömävelka on ei miesten perintöä, onneksi nyt suunta on muuttumassa, kiitos Sipilän halituksen..

        Vuoden 2003 jälkeen tuplaantunut, päättele siitä sitten kenen aikaansaannoksia on.

      • Velka.asiantuntija
        hfdghfdghdfghdfghdfgh kirjoitti:

        Syömävelka on ei miesten perintöä, onneksi nyt suunta on muuttumassa, kiitos Sipilän halituksen..

        Oletko hiukan, tai enemmänkin tyhmä?

      • Helpponakkitämä
        hfdghfdghdfghdfghdfgh kirjoitti:

        Vuoden 2003 jälkeen tuplaantunut, päättele siitä sitten kenen aikaansaannoksia on.

        Sipilän hallitus on toiminut kaksi vuotta ja puolittanut velanoton, että helppo päätellä..

      • ValehtelevaKepuli
        Helpponakkitämä kirjoitti:

        Sipilän hallitus on toiminut kaksi vuotta ja puolittanut velanoton, että helppo päätellä..

        Tarkistahan faktasi uudelleen lainanoton puolittamisesta!

      • Helpponakkitämä kirjoitti:

        Sipilän hallitus on toiminut kaksi vuotta ja puolittanut velanoton, että helppo päätellä..

        Nyt tuli kyllä oikein kunnon keskustalainen emävale !!

      • Heikko.hallitus
        hfdghfdghdfghdfghdfgh kirjoitti:

        Syömävelka on ei miesten perintöä, onneksi nyt suunta on muuttumassa, kiitos Sipilän halituksen..

        Syömävelka, valtionvelka, jne... Me kaikki muistamme kuinka Vanhasen hallitus v. 2008 päätti että Suomi alkaa elää velaksi. Velka kasvoikin tämän päätöksen vuoksi ennätyssuureksi ja kasvu on jatkunut näihin päiviin saakka. Vanhasen hallitus "osasi työnsä"...

        Vuonna 2009 "pääministeri" Vanhanen lupasi, ettei talouskriisin hoitoa maksateta yhteiskunnan heikoimmilla. Niinpä tietysti, ja kuinkas sitten kävikään... Vielä tänäkin päivänä yhteiskunnan heikoimmat maksavat huonojen hallitusten sössimiset.

    • VtnSk

      Kepuloisten sipilällä ei ole asiaan osaa eikä arpaa. Joku puolijauhoinen roistolesta ei pysty vaikuttamaan maailmantalouteen vaikka kuinka nussis alaikäisiä ja rukoilis lars leeviä.

      • kyllaSeSiitä_

        Rukoile sinäkin, että Suomen johtajat noudattaisivat Jumalan tahtoa.

    • kakkaramalli

      Jumalan kunnioitus lähentelee Herranpelkoa ja paljontulee niitä, jotka vetävät monia mukanaan.

    • Siunaustaherranhaltuun

      Lahkolaiset on mobilisoitu anomaan tukiaisia, kyllä nyt BKT pulskistuu...

      • Hankalajuttu

        noissa laitoksissakin on nykyään netti............

      • S24uomlaineN

        Keskustalaiset anovat. Riku Aallot varastavat. Kumpi on parempi?

      • Kärsiskö.kysyä
        S24uomlaineN kirjoitti:

        Keskustalaiset anovat. Riku Aallot varastavat. Kumpi on parempi?

        Mitä Riku Aalto on varastanut? Tuollainen on aikamoinen syytös, jopa valehtelevalta keputrollilta!

      • Kohtaselviää
        Kärsiskö.kysyä kirjoitti:

        Mitä Riku Aalto on varastanut? Tuollainen on aikamoinen syytös, jopa valehtelevalta keputrollilta!

        kun Panama listat saadaan julki !

      • Typeryyden.huippua
        Kohtaselviää kirjoitti:

        kun Panama listat saadaan julki !

        Vittu sä olet säälittävä idiootti !

      • S24uomlaineN
        Kärsiskö.kysyä kirjoitti:

        Mitä Riku Aalto on varastanut? Tuollainen on aikamoinen syytös, jopa valehtelevalta keputrollilta!

        Riku Aalto varastaa VVO:n ym. vuokralaisten rahat.

      • gdsfgsdfgsdfgsdgf
        Typeryyden.huippua kirjoitti:

        Vittu sä olet säälittävä idiootti !

        Listat on YLEn hallussa, laitettiin nopeasti piiloon kun tuli esiin AY vaikuttajien nimiä esiin..

      • Totuuskomissio1

        Aloittaja on tyypillinen Kepun bulvaani, Sipilällä ei ole mitään osaa eikä arpaa talouden hetkellisen nousupiikin suhteen.
        Kaikkialla maailmalla menossa katteeton kasvupyrähdys ja sitten tuleekin nopeasti taas rysähdys.

        Nämä nykyiset teollisuuden alat ovat jo pitkälti virtuaalipohjalla, jotain puunjalostusta, metalliteollisuutta yms. lukuunottamatta ja sielläkin pelaa jo tämä digitekniikka robotteineen.

        En ymmärrä hypetystä noiden pelialojen ja vastaavien suhteen, ikäänkuin ne olisivat joku pelastus nämä viihteeseen verrattavat työt.

    • helevetin_kekkulit

      Sitä tässä on joutunut ihmettelemään, että millä helvetin matematiikalla Sipilä kumppaneineen on saanut käännettyä esim. sairaanhoitajien/lähihoitajien ja siivoojien 30 %:n lomarahaleikkauksen Suomen vientiteollisuuden kohottajaksi? Siis pienipalkkaiset ammattikunnat ylläpitävät kotimaista vientiä! Hallelujah! Kusetus?

      • Totuuskomissio1

        Ei sitten niin millään, se oli vain pelin politiikkaa ja enteilikö tätä Sote sopan kovinta antia, eli yksityisten terveydenhuollon toimijoiden voittojen maksimointi sujuu paremmin, kun on vähin kiristelty yhtä sun toista ehtoa?

        On jo ilmoitettu, että ainakin 6 miljardia sujahtaa helposti alkuun yksityisille 20 miljardin kokonaiskakusta, jos julkisuudessa olleet tiedot stemmaa?

        Sipilä& kumppanit ovat vain ja ainoastaan "saalistajien" asioilla, jos ukolla itsellään on miljoonaomaisuus, yksityiskoneineen, voiko muuta olettaakkaan?

        Outo kansa, valitsi vielä samaan "vitjaan" kuuluvan presidentinkin, se on ihmeellinen tuo rahan päätä sekoittava vaikutus, toisaalta jälkimäisen suhteen ei oikein ollut juuri valinnanvaraa, lähinnä protestiäänen mahdollisuus.

      • DV8_HellRaiser

        Tuo on sinun väärä luulosi. Kysymys on valtion menojen ja velan hillitseminen.

      • helevetin_kekkulit
        DV8_HellRaiser kirjoitti:

        Tuo on sinun väärä luulosi. Kysymys on valtion menojen ja velan hillitseminen.

        Mutta edelleen, miten helvetissä jotkut lomarahaleikkaukset vaikuttavat vientiin, kun eivät edes kohdistuneet vientialoille? Kyllähän se valtion menoja pienentää hetkellisesti, mutta edelleenkin sen vaikutus vientikehitykseen on täysi mysteeri.

    • kusetuskos

      Tosin 300 miljardia on laitettu euroopan nousuun veronmaksajan rahoja, eli eipä ihme et jotain tuottaa, mutta kun se Jyrki Katainen siilinjärven matikkanero sanoi et 2010 tammikussa alkaa mikä? Ja kas kun ne suuret ikäluokat jäi eläkkeellee? Ja kas kepuhallitus joka kusettaa joka lähtöön herää kysymys miksi Suomen velka kasvaa 3 miljardilla plus et sipilän hallitus takaa opiskelupaikan yli 200 000 työttömälle? Mutta mites se sipilä sanoi?

      Sipilä kepu pettää aina on........

      • vituiks_män

        Ei voi kun ihailla tuota hallituksen lapsenuskoa, kun sote-säästöä uskotaan edelleen tulevan, vaikka asiantuntijatkaan eivät osaa edes arvailla, kuinka korkealle kustannukset tulevat nousemaan. Viimeisin huoli, mikä asiantuntijoita arkarrutti oli korruption mahdollisuus. Kuulostaapa hyvältä.

        Tämän poliittisen pelleilyn lopputuloksena taitaa olla, että se kolmen miljardin säästötavoite kuivuu kasaan ja kasvaa kolmen miljardin lisäkuluksi. Siinäpä sitä sitten ihmetellään sitä "parempaa palvelua" ja kasvavia hoitomaksuja. Yksityinen sektori kun ei persnettoa tule tekemään.

        Sitten tuo sairaaloiden resurssipulakysymys, johon peruspalveluministeri Saarikko vastasi eduskunnan kyselytunnilla (kylläkin kierrellen), että onko hallitus ottanut laskelmissaan huomioon, kuinka ratkaistaan tuo ylityökysymys? Vai onko tarkoitus saneerata?

        Meillä on ollut toimiva järjestelmä (ulkomaita myöten saatu arvostusta) terveydenhuollossa. Miksikö siihen pitää tehdä näin dramaattisia muutoksia? Syy politiikassa ja lobbareissa?

    • totuus.karua

      Sipilä ei osallinen mitenkään maailman ja Suomen talouden nousuun. Sipilän ansiot lähinnä kiky-sopimus jolla ei oikeasti muuta suurta vaikutusta kun kyykyttää palkansaajia ja matalapalkka aloilla laittaa vähävaraiset entistä ahtaammalle mikä tietysti porvari pääministerin tehtävä on.

      Sipilä tietysit lestadiolaisena pääministerinä heikentää työttömien oloa ja tavoitehan on että entistä pienemmällä palkalla töitä tehdään mikä tämän aktiimallin tarkoitus onkin. Kerrannaisvaikutukset näkyvät melko pian monella alalla kun ansiot putoaa.

      Sipilän sote-uudistus pyrkii siihen että sairaat saa vain avun yksityiseltä puolen ja joilla ei siihen varaa niin se jokaisen oma ongelma. Sanoihan tämä hallituksen joka paikan lähettikin Vartiainen että jokaisen pitää itse vasta itsestään.

      • Taastätä

        Trommukkaa............

    • eioikein

      Sipilästä tuli miljonääri valtion tuilla ja härskeillä tutunkaupoilla, harrastaa tätä myös pääministerin toimessaan.

      • Muistatväärin

        Juha myi yrityksensä Amerikkaan ja maksoi miljoonia valtiolle kaupasta..

    • Anttijapaavo

      Suomen huoltosuhteen heikkeneminen on nyt jyrkintä kuin koskaan, syy on etukäteen miettimättä jääneet syy-seuraussuhteet, mitä mm. aktiivimalli aiheuttaa, puhumattakaan työehtojen polkemisesta.

      • Työttömät

        töihin, ilmaisen rahan jakaminen lopetettava heti !

      • työ.kesken

        Aktiivimalli jäi kieltämättä puolitiehen kun AY:n mafiapomot uhkasivat yleislakolla.
        Vielä huolletaan eläkeläisten ja lasten lisäksi kymmeniä tuhansia työkykyisiä sohvaperunoita.

        50 000 vaikeasti työllistettävää odottaa edelleen työllistämistään," kiitos" siitä demari Rinteelle ja joutilaita hyysääville vihervasureille.

      • Anttijapaavo

        Aktiivimalli vedetään vessasta alas, kun Rinteestä tulee pääministeri, missä ovat silloin Lindström ja Sipilä.

      • EntäTämä
        Anttijapaavo kirjoitti:

        Aktiivimalli vedetään vessasta alas, kun Rinteestä tulee pääministeri, missä ovat silloin Lindström ja Sipilä.

        Nordea ennustaa, että Suomen talouskasvu voi koko vuodelta 2017 ylittää Ruotsin kasvun....

      • VapaanRiistanKohtalo
        Anttijapaavo kirjoitti:

        Aktiivimalli vedetään vessasta alas, kun Rinteestä tulee pääministeri, missä ovat silloin Lindström ja Sipilä.

        Mullan alla, toivottavasti.

    • PidetäänTämäVain

      Ruotsista muuttoa harkitseva finanssikonserni Nordea ennustaa, että Suomen talouskasvu voi koko vuodelta 2017 ylittää Ruotsin kasvun....

      • Anonyymi

        Tämäkin vielä !

    • Aloitus

      ei vahene koskaan..

      • Anonyymi

        siis vanhene

    • Anonyymi

      Olen tuntenut tarvetta puolustaa suomalaista kansaa kun sitä on syytetty tyhmyydestä. Viime eduskuntavaalit saivat tuntemaan, että Suomen kansa on todella umpityhmä. Niin taitavat kuitenkin näinä aikoina olla vähän kaikki kansat kun politiikka on niin sekaisin kuin se on. Propaganda jyllää kuin 1930-luvulla ja ihmisten ajatuksia ohjaillaan oikein urakalla valtaa käyttävien eliittien ja niiden vastavoimien toimesta. Ihmiset ovat ihan pihalla koska harvalla kansanihmisellä riittää harrastusta ja halua ottaa itse selvää yhteiskunnan asioista kun omissakin asioissa riittää tekemistä. Puoleet, jotka ennen pitivät kansan puolta ovat nyt johtavien eliittiensä toimesta ajamassa ihan muuta itselleen läheistä "liberaalia" ylikansallista politiikkaa.

      Suomen talous on nyt todella Sipilän hallituksen toimesta pantu kohtuu hyvään kuntoon ja edellytykset pärjäämiselle tässä äärimmäisen kovassa globalisaation maailmassa ovat olemassa. Tähän tarvittiin kovaa vääntöä, mutta Sipilän hallituksen keinot olivat kuitenkin varsin maltillisia. Se, mitä kansa piti kyykytyksenä oli pikemminkin kuntoa nostavaa kyykkyjumppaa, sen tarkoitus palauttaa Suomen kilpailukyky niin, että jälkiteollisten maiden sarjan häntäpäästä voidaan nousta lähemmäksi kärkeä. Tässä hallitus onnistui. Nyt ollaan palaamassa takaisin Sipilän hallitusta edeltäneeseen aikaan. Vasemmistohallituksen höttöpolitiikkaa vastaan alkaa kuulua taas toiselta suunnalta entistä kovempia vaatimuksia työmarkkinoiden ja koko yhteiskunnan syvällisestä muuttamisesta. Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan kyselytutkimuksessa 1200 yritysjohtajaa totesi. että "Suomen kilpailukykyä raastavat joustamattomat palkat ja kireä verotus". Kyky sopia asioista kansallisella tasolla Suomen talouden puolustuskyvyn ylläpitämiseksi näyttää nyt vaarantuvan, mistä tulee olemaan äärimmäisen ikäviä seurauksia tavalliselle kansalle.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1672
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1597
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1507
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1396
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      895
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      427
      861
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      827
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      815
    Aihe