Nyt on tuhannen taalan paikka presidenttiehdokkailla nostaa aihe pöydälle! Taatusti kansakunnan silmät revähtäisivät auki ja ääniä satelisi kuin sieniä sateella. Enää ei saa antaa tuon ihmisvihamielisen porukan jahdata ja kiduttaa kansalaisia, on viimein aika puuttua rötöstelijöiden töihin!
Säteilytysrikolliset ratsattava
7
90
Vastaukset
- todelisuus.kutsuu
Tajuat kai että muutaman hörhön äänellä ei pitkälle miljoonakansan joukoissa mennä?
Kaksi miljoonaa täysijärkistä antaisi äänensä saman tien toisille ehdokkaille.
Toisaalta pressaehdokkaaksi pääsyyn vaaditaan jo sen verran enemmän älyä ettei tulisi edes mieleen ehdokkaille puhua älyvapaita teorioita youtubesta. - katsokaapas
Mikähän se nainen oli Juneksen striimillä: Presidentinvaalitentti Madetojan salissa, kohdassa 36:17?
Ihan varmasti tämä asia tulee esille, viimeistään Jeesuksen pitämällä viimeisellä tuomiolla. Rikollisten pitäisi tunnustaa rikoksensa ja korvata vahingot, ettei tapahtuisi sitä korjaamatonta vahinkoa eli joutuu itse kidutukseen aikanaan. Voi voi, nyt me täällä joudutaan joka yö pieksettäväksi ja vammat paranevat hitaasti. Tautikin voi kestää pidempään, kun säteilytysaseella ammutaan esim. kurkkuun. Suomalaisten ei pitäisi olla niin järjettömiä, etteivät uskoisi, etteikö moisia aseita ole olemassa. Pelkästään lukemalla tuota "Tulevaisuuden valiokunnan teknologisia tutkimuksia" päätyy tulokseen, että aikamoiset vehkeet on jo pelkästään valtiovallalla käytössä. Eli kukaan ei enää pysty ja kykene kiertelemään sillä, ettei täällä ole kenelläkään olemassakaan yhtään mitään. Mutta yksi päivä ja kaikki ne ovat pois, kun Jeesus saapuu tänne ja maapallo lopetetaan! Kenelläkään ei ole enää täällä sitten alustaa toteuttaa väkivaltaa.
Toivon rohkeutta oikeamielille pressaehdokkaille olla hymistelemättä ja esittämättä tietämätöntä. Tietämättömänä esiintymisen aika olkoon ohi! - sairasontääpallo
Tämä maailima on sairaitten ja ahneiden ihmisten hallitsema. Siitä kaikki johtuu.
Laittakaa esim juutuuppiin hakusanoja targeted individual , elektronic harassment, gang stalking... - nehänstalkkaa
Niinistö on kuulemma korkeimman tason muurari.
- hähähähähähääääää
Niinistö on toiminut koko ikänsä kansaansa vastaan ajatellen vain valtaa ja rahaa... rahaa.. rahaa.
Nyt sitä on. Mihin hän näitä käyttää?
Tietenkin omaa kansaansa vastaan! - demokratia.toimii
hähähähähähääääää kirjoitti:
Niinistö on toiminut koko ikänsä kansaansa vastaan ajatellen vain valtaa ja rahaa... rahaa.. rahaa.
Nyt sitä on. Mihin hän näitä käyttää?
Tietenkin omaa kansaansa vastaan!Ymmärrät kai että edustuksellisessa demokratiassa se että sinä et ole jostain samaa mieltä ei tarkoita sitä että olet osa enemmistöä? Huolimatta siitä jos kaikki kaverisikin ajattelevat samoin.
Koska Sauli on kerännyt koko uransa ajan paljon ääniä on itsestään selvää että hän nauttii suurta kansan suosiota.
Jos et ole tyytyväinen elämääsi Suomessa olet tervemennyt poistumaan maasta.
- pilkkumias
Yksikään poliitikko ei uskalla edes avata suutaan tälle paskanruiskutukselle jota niskaamme syydetään. Tässä Suomen ilmailuvalvontaviranomainen kiistää ne:
https://www.youtube.com/watch?v=_QJYXt7vfU0
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872