Väyrynen LOISTAA presidentti tentissä

Paavo Väyrynen saa ääneni. Loistavia mielipiteitä loistavan tietotaidon omaavalta Paavo Väyryseltä.

Edes Ylen kulahtanut Väyryseen hyökkäävän negatiivisesti suhtautuva toimittajan tapainen ei mahda mitään. Kansa on HURMIOSSA

Niinistön menestys perehtyy nuoreen vaimoon, vaalivauvaan ja hauskan näköiseen koiraan.
63893
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Niin saattaisi olla ehkäkin, että Lennu voisi hyvinkin olla jos ajateltaisiin vaikka hyvinkin hauskannäköinen koirakin . Ei ole osoittanut koskaan vaikkapa mitään syvää katumisen merkkiä jos olisikin tehnyt tai aikonut tehdä jotakin koiruuksia huonekaluihinkin. Jenni taas hallitseekin jos niin ajateltaisiin ulkoilutuksen mitä Lennun toiminnan kannalta on aivan välttämätöntäkin.

Äänestä

Väyrysen verbaliikka ja sanavalmius sekä muisti & asiasisältö ovat kyllä ilmiömäiset. Ei takeltelua, ei Väinämöisen Jodakieltä tai lapsuksia, vain asiaa.

Mitä muuten luulette onko kokoomustoimittaja kokoomuspresidentti Sauli Niinistöä kohtaan yhtä hyökkäävän negatiivisesti suhtautuva? Enpä usko.

1Äänestä

Paavo tykkää muistella vanhoja, mutta ei kassakaappisopimusta. Toimittajan ennakkoasenne eskaloitui epämiellyttävästi. Jos tavoitteena oli esitellä Paavo vanhana katkerana miehenä, niin siinä hän onnistui. Vanha meni vipuun.

1Äänestä

Loistavaa Väykkä tai Laura!
Toinen saa ääneni kohtapuoliin käyntiin lähtevissä Pressan vaaleissa.
Olen kääntnyt drotsini Salesta jompaan kumpaan, Väykkään tai Lauraan.
Läski-Timppa drotsin kääntäjien kunkku!Yäk!!!

1Äänestä

Meinaa olla nyt vaikeaa päättää antaako äänensä Lauralle vai Paavolle. Puolueenehdokkaana Laura vetää voiton, mutta kyllä Paavo illalla esiintyi niin perusteellisen täydellisesti, että harmi olisi jättää äänestämättä. Paavosta tulisi täydellinen presidentti, mutta kun äänet jakaantuvat liian monille Niinistön kilpailijoille.

1Äänestä

Vanha väsynyt poliittinen pyrkyri ei mitään sanottavaa, ei kiitos. Pelkkä EU vastaisuus ei riitä, pitää olla jotain muutakin - Paavolla riittää pokkaa selittää mitä lystää, mutta minä en usko Paavon juttuja lainkaan. Paavo on poliitikko, vanha sellainen ei yhtään mitään muuta.

Äänestä
  • "Paavo on poliitikko, vanha sellainen ei yhtään mitään muuta."

    - Enpä ole havainnut , että kansa olisi hakemassa mitään varsinaista muutosta näissä vaaleissa. Niinistö - epäpoliittinen suurten muutoksien mies ??

    Äänestä

Toimittaja oli äimän käkenä. Paavo on loistava. Seurataanpa mielenkiinnolla hiillostaako toimittajat Saulia

1Äänestä

Paavosta näkyy kokemus ja politiikan tieto, ei jää sanattomaksi oikeastaan missään ja tietää mikä on parasta suomelle ja suomen kansalle, jostain syystä vain tämä pässinpäinen kansa ei useinkaan ymmärrä omaa parastaan ja on äänestähyt monissa vaaleissa itseään vastaan? Nyt on aika tulla järkiin ja muuttaa suomen suunta? Niinistö on samanlainen ketku ja pyrkyri kuin Katainen ja Stub, esim. Kataisella ei alkuukaan ollu mitään itressiä Suomeen, käytti kierosti hyväksi suomen kansaa ja pääsi sinne minne halusikin. Köyhät, vähävaraiset, työttömät, vanhukset, vammaiset, sairaat, opiskelijat, lapsiperheet, pienipalkkaiset jne ovat näille kokoomuslaisille vain sitä varten, että voi aina leikata jostain pois? Niinhän teki jo Niinistö niinä aikoina kun oli Kokoomuslainen valtiovarainministeri?

1Äänestä

Väyrynen tai Laura. Muita ei enää edes ole.

1Äänestä
  • Molemmat ovat minunkin kynän alla ainoat jota aion äänestää.

    Äänestä

Tosiasaia on valtamedian ja TV galluppien vääristely ja nostaa yksi ehdokas omie teetättämien galluppien kärkeen. Paavo on vanha ja kokenut sotaratsu verratuna muihin ehdokkaisiin.. mieletön ulkopolitiikan kokemus ja tietämys tosiasioihin.. Paavolla on nyt paikka puhua suunsa puhtaaksi ja kertoa totuus Suomen kansalle ,,niin turvallisuuspolitiikasta ja hallitsemattomasta maahanmuuttopolitiikasta . näissä vaaleissa Paavo ei ENÄÄ VALEHTELE.

1Äänestä
  • Siksi Paavo presidentin tehtäviin kuuluu ulkopolitiikka!

    Äänestä

Haavisto pesee kaikki! Väyrynen putoaa maan rakoon...

Äänestä
  • Paavo on mestari, valovuoden yläpuolella muiden ehdokkaiden. Ainoa epämiellyttävyys tuli siitä Ylen toimittajan käytöksestä. Miten voidaan tuollaiseen tilaisuueen laittaa haastattelijaksi noin noin poliittisesti suuntautunut, epämiellyttävä ja tyhmästi jatkuvasti päällepuhuva henkilö, joka epäkohteliaasti yritti estää moneen kertaan haastateltavan puhumista. Se oli todella tyhmää ja ikävää katsottavaa. Vaikuttaa tosiaan siltä, että koko valtamedia on pantu taistelemaan Paavo Väyrystä vastaan, minkä Väyrynen itsekin toi haastattelussa esille.
    Se jolla on vähänkin empatiaa, äänestää jo sen takia Väyrystä. Sen me tiedämme jokainen, että Paavo hoitaisi koko maan asiat parhaiten tästä ehdokasjoukosta. On tietenkin sellaisiakin, jotka äänestävät ehdokkaan puolison ominaisuuksien takia määrättyä henkilöä.

    1Äänestä

  • Jokaisella ehdokkaalla on omat persoonalliset piirteensä, toiset vain osaavat ne piilottaa paremmin ja näytellä jotain kuvittelemaansa. Paavo on liian rehellinen, mikä antaa aina aseita arvostelijoile ja varsinkin toimittajille. Olen aina ihmetellyt sitä miksi juuri Paavon rehellinen puhe aiheuttaa niin paljon vastustusta, mikä koko ajan nähdään mediankin käytöksessä. Niin kuin Väyrynen itsekin totesi, suosituin näyttää olean Niinistö, vaikka suurin osa kansasta kannattaa Väyrysen tavoitteita asioiden hoidossa.

    1Äänestä

  • Haavistolla varmaan tekee mieli "pestä" kaikki miesehdokkaat?

    Äänestä

  • valitettavasti kirjoitti:

    Jokaisella ehdokkaalla on omat persoonalliset piirteensä, toiset vain osaavat ne piilottaa paremmin ja näytellä jotain kuvittelemaansa. Paavo on liian rehellinen, mikä antaa aina aseita arvostelijoile ja varsinkin toimittajille. Olen aina ihmetellyt sitä miksi juuri Paavon rehellinen puhe aiheuttaa niin paljon vastustusta, mikä koko ajan nähdään mediankin käytöksessä. Niin kuin Väyrynen itsekin totesi, suosituin näyttää olean Niinistö, vaikka suurin osa kansasta kannattaa Väyrysen tavoitteita asioiden hoidossa.

    Tässä kierossa ja valheellisessa maailmassa ei rehellisyys kannata, töitäkin saa paremmin sellainen, joka valehtelee. Miksi maailma on menny tähän? Voiko valheellisuutta korjata kukaan? Paraneeko maailma sillä jos koko ajan vain suositaan epärehellisyyttä ja totuutta ei haluta kuulla? On muutosten aika ja suomi voisi sen aloittaa Paavolla? Näinä aktiivimalliaikoina tämä uusi suunta voisi antaa voimia ja rohkeutta niille, jotka ovat joutuneet porvarivallan kyykytettäväksi?

    Äänestä

  • Juu uh ja mielestäni homot ovat maamme tulevaisuus.

    Äänestä

  • Kyllä presidentin virassa täytyisi olla edellytyksenä akateeminen loppututkinto joka Väyryseltä löytyy, valtiotieteiden tohtori ( kuten olivat Kekkonen ja Koivisto ) .
    Haavisto on vain ylioppilas, niillä tiedoillako Suomen presidentti pärjää?
    Lisäksi hän on homo, kyllä meille nauretaan ulkomailla jos kansa on niin tymää että valitsee pressaksi ylioppilashomon.

    Äänestä

Kiva katsoa hiillostaako tämä samainen toimittaja myös Niinistöä,luulen ettei.Inhottavaa käytöstä ylen toimittajalta,keskeyttää ja puhua päälle,eikö se ole niin että haastattelijan pitäisi osoittaa olevansa puolueeton käytökseltään tällaisissa tilaisuuksissa.Väyrynen suoriutui hyvin ja tietämys poliitiikasta on korkealla tasolla ja on tavallisen kansalaisen puolella!

1Äänestä

Väyrynen on asiakysymyksissä oikeassa ja siksi häntä mediassa todellakin niin kovasti ammutaan joka puolelta. Ei ole ollenkaan Väyrysen omaa keksintöä median lähestulkoon vaino vaan aivan totta. Aamu TV ssä ykkösellä ja tietysti MTV ssä kokoomusellunkanat haukkui Paavon oikein urakalla. Media hokee kyllästymiseen asti joka ohjelmassa mantraa "Niinistön ylivoimainen voitto". Tätä jankutetaan aivan sikana, tulee jo ulos korvista tuo typerä aivopesu, joka osoittaa ellunkanojen kansan halveksimista.

1Äänestä
  • Media aikoo aivopestä kansan äänestämään Niinistöä.

    Äänestä

Jos äänestäjät olisivat viisaita, niin kuuntelisivat nyt ajoissa Paavoa. Sitten on taas myöhäistä rutista, kun EU on liittovaltio, ja Suomi joutuu taipumaan kaikissa asioissa niihin päätöksiin jotka suuret EU-maat tekevät. Eurossa kävi samoin, liityttiin ilman äänestystä, ja nyt ei mahdeta enää mitään. Eu:sta eroaminenkin tehdään niin kalliiksi, ettei siihen pian riitä omat eikä varastetut rahat.

1Äänestä

Paavohan lasketteli palturia sen kun kerkesi.
Mies on vallanhimossaan täydellisen häikäilemätön. Vain Trump pystyy vastaavaan valheiden ja itsekehun loputtomaan suoltamiseen.
Paavo on sekaisin kuin seinäkello, ei jatkoon.

Äänestä
  • OLIPA KERRASSAAN LOISTAVA ESITYS PAAVOLTA .....Niinistö sai mitä sitä mitä on tilannut vuosien varrella ..... saamattomuutta ... .euroon viennin jne...... Niinistön harmaita alueita ei valtamedia ole tuonut esille !! LOISTAVAA , ETTÄ NYT ON MIES PAIKALLAAN ....

    PAAVO SAA ÄÄNENI ........ SIINÄ EI VALTAMEDIA VOI MITÄÄN !!!!!

    Harmi , että ylen toimittaja TÖPPÄSI lopussa .... ei tajunnut kätellä ??? PAAVO SENTÄÄN HUOMASI HÄNEN TÖPPÖNSÄ !!

    1Äänestä

Ikävä todeta mutta Paavo puhui täysin totta, hän on perillä asioista toisin kuin "kalluppisuosikki". Saapa nähdä kuinka silkkihansoin Niinistöä kohdellaan.

1Äänestä

Paavo oli jännittynyt ja joissain kohtaa melkein vapisi ja kaulan heltat heilahteli puolelta toiselle kiivaammiin.
Kuten ammattilaiset arvioi Paavo ei kyennyt käyttämään hänen tilaisuuttaan vakuuttaa kansa. Pääpaino oli Niinistön ja muiden haukkumisessa eikä lainkaan siinä mitä itsr tekisin nyt.
Paavo ei menesty juuttumalla menneisyyteen kun hän/he tekivät niin tai näin. Se ei toimi.
Samaa mantraa joka puuduttaa.

Äänestä
  • Menneisyydestä puhuminen oli toimittajan vika. Toimittaja kyseli pilkallisesti menneisyydestä, Väyrynen yritti vastata kysymyksiin. Tosin toimttaja ei antanut vastata, vaan puhui ivaavasti päälle. Ammattitaidoton toimittaja.

    1Äänestä

  • Toimittaja oli puolueellinen!

    Äänestä

Paavo oli loistava, taitava, asiantunteva, älykäs, näkemystä omaava, luotettava ja sivistynyt.

Äänestyspäätös tuli lopullisesti tehtyä eilenillalla.

Paavo pitää Suomen ykkösenä, mutta myös koko maailman kestävä kehitys on lähellä sydäntä.

Itsenäisten kansallisvaltioiden yhteistyö toimii paremmin kuin liittovaltioiden välinen taistelu ja sisäiset ristiriidat.

Suomen puolueettomuus on paras keino Suomelle parantaa maailmaa.

1Äänestä

Paavo on vanha kitkerä pieru, ei mitään muuta. Koplaamisen mestari, en usko tämän miehen juttuihin lainkaan. Ei edusta mitään muuta kuin itseään, ei missään tapauksessa kokokansan hyväksymä ehdokas,

Äänestä

Voi+hyvät+hyssykät,+teitä+tuon+fossiili+Paavon+kannatajia.Oliko+Paavon+esityksessä+jotain+johtolankaa+?1.+Höpöttää+Paasikivi-Kekkosen+liittoutumattomuus+linjasta,+jota+Venäjä+arvostaa.-+Suomelle+tärkein+on+uskottava+puolustus,+se+on+ainut+rauhan+tae.-+Jos+se+edellyttää+liittotumista+uskottavaa+yhteisöön+niin+se+johtuu+Venäjästä.-+Jokainen+ymmärtää+ettei+Suomen+oma+puolustus+kestä+Venäjää+yksin,+kuten+ei+monen+muunkaan+euroopan+maan.+Edellisistä+sodista+meidän+olisi+tullut+oppia,+yhteisöllisyyden+hakeminen+riittävän+ajoissa,+ettei+sitten+hädän+tullen+jäädä+väärälle+puolelle.2.+Ero+EU:sta+jota+emme+tarvitsisi+noudattaa+Venäjälle+rauhan+rikkomisesta+asetettuja+pakotteita.-+Olisimme+tuolloin+Euroopan+häirikkö,+jonne+viennistämme+suuntautuu+yli+40%.Venäjälle+n.+5%3.+Ero+Eurosta.-+Nuo+edelliset+kohdat+kun+laskee+yhteen,+niin+miten+luulisitte+Markan+arvon+käyvän?Noilla+kolmella+pääkohdalla,+mitkä+ovat+Paavon+säkeet.+Voidaan+hänet+määritellä+Isänmaan+vaaraksi.

Äänestä
  • Pelkkiä värittyneitä luuloja ja oletuksia sinulla pohjana tässä analyysissäsi.
    Mietippä siltä kannalta.

    1Äänestä

  • Väyrynen yrittää ajaa Suomea taas siihen Paasikivi-Kekkonen- asentoon, jossa Suomi on rähmällään Venäjän edessä.
    Kannattaisi Väyrysenkin jo tulla nyky-aikaan.

    Äänestä

  • EriNäkemyksiä kirjoitti:

    Pelkkiä värittyneitä luuloja ja oletuksia sinulla pohjana tässä analyysissäsi.
    Mietippä siltä kannalta.

    Kumoa niistä kolmesta joku.?
    Pullasta ei voi syödä pelkkiä rusinoita😩

    1Äänestä

  • Aivan niin kuin kaikki eivät käsittäisi sitä, että jos Suomi liitty Natoon, Suomi olisi Venäjän jalan alla ensimmäisenä Venäjän ja Naton konfliktin sattuessa. Tätähän Väyrynen juuri viisaasti yrittää selittää ja estää sen tapahtumista.

    Äänestä

  • tosiasiassa kirjoitti:

    Aivan niin kuin kaikki eivät käsittäisi sitä, että jos Suomi liitty Natoon, Suomi olisi Venäjän jalan alla ensimmäisenä Venäjän ja Naton konfliktin sattuessa. Tätähän Väyrynen juuri viisaasti yrittää selittää ja estää sen tapahtumista.

    Ei periaatteessa kun vaihtoehtoina on rauha tai mahdollinen sota, niin viisas valitsee rauhan ja äänestää Paavoa?

    1Äänestä

  • tosiasiassa kirjoitti:

    Aivan niin kuin kaikki eivät käsittäisi sitä, että jos Suomi liitty Natoon, Suomi olisi Venäjän jalan alla ensimmäisenä Venäjän ja Naton konfliktin sattuessa. Tätähän Väyrynen juuri viisaasti yrittää selittää ja estää sen tapahtumista.

    Pistäppä pääsi ulos sieltä pirtistä 😳

    https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Nato

    Tuosta Nato kartasta hyvin havaitset sen rajan sen pituuden. Se halkoo Euroopan Välimerelle asti.

    1. Millä logiikalla Venäjä vaarantaisi meitä, kun se ei pärjää Natolle ?
    2. Miksi sen Natoa vastaan suunnattu ( häviöön tuomittu) sota alkaisi Suomesta?
    3. Kumpa on uskottavampi rauhan pidäke, uskottava puolustus vai olematon puolustus. Olematon puolustus perustuu naapurin rauhan tahtoon, onko sitä mahdollisesti ollut Venäjällä ilmassa ?

    Äänestä

  • Meillä on vielä valitettavan paljon henkilöitä, jotka ovat jääneet tai palanneet vanhoihin talvisodan poteroihin ja huutelevat sieltä tuskissaan. Sodan aikana eläneet tuskin ovat niitä, sillä he ymmärtävät tosotsiasiat. Tulkaa siis ulos koloistanne todellisuuteen ja antakaa arvo viisaan miehen, Väyrysen, ajatuksile.

    1Äänestä

  • Suomen raja Venäjää vastaan on pitempi kuin millään muullaa Euroopan maalla. Tämä tosiaisa pitää meidän äänestäjien ymmärtää. Jos Suomi kuuluisi Natoon, koko Suomen itärajan pituudellta Nato miehittäisi ja toisi palkkasoturinsa ja sotakalustonsa jja tukikohtansa tänne, Pohjois-Norjan tavoin. Siellähän Naton hävittäjät meluavat ilmatilassa harjoituslentojaan parin tunnin välein.
    Luoononrauha ja viillieläinten rauha olisi mennyttä.
    Myös Venäjä toisi sotakalustonsa Suomen rajan tuntumaan, kilpavarustelu kiihtyisi juuri täällä. Jos sota syttyisi, Suomi olisi taistelutantereena ja nuijittaisiin maan tasalle.
    VAIN PAAVO YMMÄRTÄÄ TILANTEEN. PUOLUEETTOMUUS ON AINOA VAIHTOEHTO SUOMELLE; MAANTIETEEN TAKIA.

    1Äänestä

Meiltä vietiin oma raha epämääräisellä ja kummallisella pelillä. Muistan, kun eräässä ylen järjestämässä keskustelussa ennen euhun liittymistä, Joku vastustajista, oliko se Väyrynen? en muista,mainitsi? "Jos liitymme euhun, tulemme menettämään oman markkamme. Se käy ilmi Madrichin sopimuksessa". Siihen lipponen, vai oliko Niinistö? en muista. Vastasi vihaisesti tähän tapaan, jotta ei pidä kansaa pelotella ja antaa väärää tietoa. Hyvä ettei uhkaillut leivättömällä pöydällä, perättömien tietojen levittämisellä näin vakavassa asiassa.

Siis oman rahan menettäminen kansakunnalta, on niin iso asia. Että siinä ei saa olla pienintäkään epäilystä perustuslain rikkomuksesta. Siis siinä asiassa, olis pitänyt olla kaikki avointa ja paljastettua, Nyt ei niin ollut ja meitä on 40- 50 syntyneitä on todella paljon, jotka muistamme hyvin nämä tapahtumat. Eikä euro meille Suomalaisille tule ikinä olemaan mikään hyvä asia markkaan verrattuna, koska siinä oli liian paljon sellaista salamyhkäistä mistä kansakunnalle ai kerrottu.

Muistan hyvin, kun Ruotsi ei luopunut rahastaan. Kuinka meidän ministerimme, toimittajien kyselyihin tilanteessa vastasivat. He surkuttelivat Ruotsalaisia ja ennustivat köyhyyttä ja jälkeen-
jäämistä, lupasivat surkuhupaisasti tulla apuun jos Ruotsalaiset sitä pyytävät ruokahuollossa ja muillakin elämän alueilla. On ikävä markkoja ja muistella menneitä, Mutta Ruotsalaisten mukavampi. Niin se vain meni.

1Äänestä
  • Äänestetäänkö+presidentistä+vai+historiasta+vai+tulevaisuudesta+?Voi+hyvät+hyssykät,+teitä+tuon+fossiili+Paavon+kannatajia.Oliko+Paavon+esityksessä+jotain+johtolankaa+?1.+Höpöttää+Paasikivi-Kekkosen+liittoutumattomuus+linjasta,+jota+Venäjä+arvostaa.-+Suomelle+tärkein+on+uskottava+puolustus,+se+on+ainut+rauhan+tae.-+Jos+se+edellyttää+liittotumista+uskottavaa+yhteisöön+niin+se+johtuu+Venäjästä.-+Jokainen+ymmärtää+ettei+Suomen+oma+puolustus+kestä+Venäjää+yksin,+kuten+ei+monen+muunkaan+euroopan+maan.+Edellisistä+sodista+meidän+olisi+tullut+oppia,+yhteisöllisyyden+hakeminen+riittävän+ajoissa,+ettei+sitten+hädän+tullen+jäädä+väärälle+puolelle.2.+Ero+EU:sta+jota+emme+tarvitsisi+noudattaa+Venäjälle+rauhan+rikkomisesta+asetettuja+pakotteita.-+Olisimme+tuolloin+Euroopan+häirikkö,+jonne+viennistämme+suuntautuu+yli+40%.Venäjälle+n.+5%3.+Ero+Eurosta.-+Nuo+edelliset+kohdat+kun+laskee+yhteen,+niin+miten+luulisitte+Markan+arvon+käyvän?Noilla+kolmella+pääkohdalla,+mitkä+ovat+Paavon+säkeet.+Voidaan+hänet+määritellä+Isänmaan+vaaraksi.

    Äänestä

  • En tiedä millä perusteella nämä ehdokkaiden esiintymisvuorot on jaettu, mutta on aivan selvää, että viimeisinä esiintyvät ovat etulyöntiasemassa. Onko tässä mahdollisesti Ylen salaista vaikuttamista vaalin tulokseen tälläkin tavalla, että Väyrynen ja perussuomalaisten ehdokas ovat tulessa ensimäisinä . Näyttää ainakin siltä, että Ylen juontajien vihamielisyys esim. juuri Väyrystä kohtaan näkyy aivan ilmiselvästi.

    1Äänestä

  • arvontako kirjoitti:

    En tiedä millä perusteella nämä ehdokkaiden esiintymisvuorot on jaettu, mutta on aivan selvää, että viimeisinä esiintyvät ovat etulyöntiasemassa. Onko tässä mahdollisesti Ylen salaista vaikuttamista vaalin tulokseen tälläkin tavalla, että Väyrynen ja perussuomalaisten ehdokas ovat tulessa ensimäisinä . Näyttää ainakin siltä, että Ylen juontajien vihamielisyys esim. juuri Väyrystä kohtaan näkyy aivan ilmiselvästi.

    Hei haloo !
    Väärä järjestys 😳
    Eiköhän se Väyrynen ole väärä ehdokas, kuna käyttää media-aikaansa mukikauppaan. Ja tuo mukin teema minä&vaimoni🙈
    Kyllä sen täytyy olla median vika, ja jo vuosikymmenien takaa. Kun ei tajua syyttää äitiään ja isäänsä....

    Äänestä

  • Näinon0070 kirjoitti:

    Hei haloo !
    Väärä järjestys 😳
    Eiköhän se Väyrynen ole väärä ehdokas, kuna käyttää media-aikaansa mukikauppaan. Ja tuo mukin teema minä&vaimoni🙈
    Kyllä sen täytyy olla median vika, ja jo vuosikymmenien takaa. Kun ei tajua syyttää äitiään ja isäänsä....

    Ei näillä järjestyksillä ole mitään merkitystä, jos ihmiset käyttävät omaa harkintaansa äänestäessä. Mutta tuo mukiteema ja minä ja vaimoni, on kyllä ihan harkittu ja osuva. Et voi uskoa moniko ajattelee niin, että presidentin tulee olla mies, ja siinä rinnalla hänellä tulee olla vaimo. Eikä mikä tahansa vaimo, vaan pitkällinen elämänkumppani.

    1Äänestä

Äänestääkää saulia ,niin saatte mitä ansaitsette. Samalla logiikalla poistakaa asuntojenne ovet, sillä kaikki ovat tervetullelleita elämään kustannuksellasi.Avoimet rajat=avoimet ovet.

Äänestä

Pitkä rauhan aika on selvästikin aiheuttanut sen että nuoremmat sukupolvet ovat unohtaneet sodan, eivät ymmärrä että sodat käydään aina sotaa käyvien maiden rajalla. Näin ennen, nyt ja tulevaisuudessa.
Jos Suomi liittyisi Natoon, sota Venjää vastaan käytäisiin Suomen maaperällä koska meillä pisin raja Venäjää vastaan.
Pakolaisten vyöry Eurooppaan aiheuttaa suuria paineita, ja levottomuudet ja sodan uhka kasvaa. On erityisen tärkeää että valitsemme voimakkaan johtajan joka osaa tehdä päätöksiä ja ymmärttää uhkakuvatkin, eikä tuudittaudu jahkailuun.
Paavo presidentiksi, hänellä loistava kokemus erilaisista vaihesta Suomen historiassa. Hänen muistinsa ja älynsä pelaa, on pitkäikäiisen geenit, isänsä sai uusille keksinnöilleen patentteja vielä 100 vuotiaanakin

1Äänestä
  • Onko vieläkään käynyt mielessä, että Venäjä ei tule hyökkäämään Nato maahan.
    Se on Venäjälle liian iso haaste.
    Jopa Putinin suulla sanottu.
    Mutta konfliktit Naton ulkopuolisiin rajanaapureihin on Venäjällä päivittäisiä. Niitä käynnistetään milloin mistäkin olemattomasta syystä.
    Eiköhän meidänkin kyykyssä, pää pensaassa olo aika ole jo riittävä.
    Ei Venäjä kunnioita kuin voimaa, ja mielummin ylivoimaa.

    Äänestä

  • Parempi käydä kauppaa ja olla ystäviä, kuin olla käymättä kauppaa ja olla vihollisia!

    Äänestä

Suomalaiset, ainakin vanhempi sukupolvi, ovat aika konservatiivisia esim. avioliitto ym. Monelle on merkitystä, että on pitkä liitto, lapsia ja lapsenlapsia eli keskiluokkainen elämäntapa. Hesakeskeisyys ja viime vuosien sukupuolivouhotus on saanut mediassa aivan liian paljon huomiota asian marginaalisuuteen nähden. Paavo edustaa perinteellisiä, vakaita perhearvoja, siinäkin mielessä hyvä esikuva nuoremmille. Paavo on pohjoisen mies ja sielläpäin miehet ovat suorapuheisia ja rehtejä.

1Äänestä

Tyhmäähän tämä kansan pitää olla kun noin pitävät kyykyttämisestään. Äänestämässäkään viitsi käydä.

Äänestä
  • Niin se vanha kraasi pätee meihin. Sitä saa mitä tilaa. Tonnin eläkkeellä toimeen tuleva?

    Äänestä

Ei ihan tonniakaan kuussa eläkettä, olen pienyrittäjänä itseni työllistänyt ja vähän muitakin, mutta kyllä tässä vielä Paavoa pönkätään ilman muuta. Ehkä viisain ja luotettavin politiikko koko euroopassa. Ymmärtää politiikassa tehtyjen ja tekemättä jätettyjen asioiden vaikutukset syvällisemmin kun ehkä kukaan Suomessa. Suomen turva on puolueeton ulkopolitiikka ja uskottava puolustus. Suomi valitsi puolensa jo vapaussodassa, siitä ei liene kenelläkään epäselvyyttä, mutta se, mitä tarkoittaa sanat, itsenäinen Suomi, on suurelle osalle kansaamme epäselvää.

Äänestä

Miksi ylen haastattelijat ovat naisia?

Äänestä
  • Siksi ettei kukaan kestä heitä.

    Äänestä

Kyllä Väyrynen on ehkä Suomen kannalta paras valinta.

Äänestä
  • Niin on ainut täysipäinen ehdokas, no on muttama muukin täysipäinen, muttei sellaista ainesta jota tarvii presidentin virassa

    Äänestä

  • Kansaa+ei+saa+puolelleen+muita+haukkumalla++ja+toisista+vikoja+etsimällä.Kansa+osaa+valita+itselleen+parhaan+presidentin.+Ei+auta+kiristys,+ei+uhkailu++eikä+lahjonta.Maikkarin+gallup+eilen+oli+kansan++tuntoja+kuvaava+ja+siinä+oli+kysytty+myös++ketä+ei+missään+äänestäisi+presidentiksi.+Vastenmielisimmät+olivat+Väyrynen+ja+Huhtasaari.Eniten+kannatusta+sai++Niinistö+71%.

    Äänestä

Kyllä+maikkarin+gallupit+tunnetaan+:)Kyselyyn+osallistui+vain+Kokoomuksen+puolueväki,+joista+siis+29%+EI+kannata+Niinistöä

Äänestä

Paavo ajaa isänmaan etua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Paavo_Pelastaja kirjoitti:

Paavo Väyrynen saa ääneni. Loistavia mielipiteitä loistavan tietotaidon omaavalta Paavo Väyryseltä.

Edes Ylen kulahtanut Väyryseen hyökkäävän negatiivisesti suhtautuva toimittajan tapainen ei mahda mitään. Kansa on HURMIOSSA

Niinistön menestys perehtyy nuoreen vaimoon, vaalivauvaan ja hauskan näköiseen koiraan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu