Hienosti selvisi Väyrynen eilen tentistään. Niinistöä vedettiin kunnolla kölin alta mm. itsenäisyyden kaventamisesta.
Paavo oli tavallisen ihmisen oloinen. Se lisäsi hänen jämerää asiakeskeisyyttään.
Paavo ei tarvitse vauvaa, ei Puntoa, ei massiivista kampanjaa ja miljoonia euroja. Siinä ero, asiat asioina.
Eivät monet näköjään ymmärtäneet millainen ironinen heitto Niinistön 2 miljoonaa euroa ja Väyrysen kaupittelu vastakohtaisuudessaan oli.
Niinistö on kaiken kukkuraksi tyhmähkö, Väyrynen ei.
Niinistöä kölin alta
36
164
Vastaukset
- Paavorukka
Tuo arvoton esitys näkyy kannattajille riittävän, mutta ei sillä uusia kannattajia saa.
- Ei.älyä
Totta. Paavolla oli draiivi päällä ja ei kuunnellut mitä toimittaja kysyi. Paasasi samaa lätinää kerta toisensa jälkeen ja vauhti oli niin kova että ei kyennyt kiteyttämään kolmeen sanaan kun toimittaja pyysi.
Jos kykenee ja osaa kiteyttämään kolmeen sanaan arvionsa jostakin ihmisestä, se kertoo älykkyydestä.
Päätelmäni, että missä on Väyryn älykkyys, puhumattakaan viisaudesta? Viisaus loisti poissaolollaan. - vke
Mitäs se Väyrysen kyselykannatus näyttääkään?
No 4%.
Sillä ei valitettavasti työpaikka irtoa, mutta varmasti höynäytettäville suunnatulla kuppikaupalla sentään tienaa jotain, joten ehkäpä torikauppias saattaisi olla Väyrysen oikea uravalinta, ellei eläkepäivillä aika tahdo muuten kulua.
- Ossinänkyrät
Ossi, jotenkin ei yllätä, että tuollainen vanha änkyrä tekee sinuun syvän vaikutuksen, mutta Kapi on tehnyt vielä syvemmän, kuin kakat housussa Väyrynen. Kapi on viisas, sinä et.
- kokokansanPaavo
Väyrynen perusteli selkeästi, miksi puolueettomuus on hyvä Suomelle.
On pysyttävä Paasikiven / Kekkosen linjalla, eikä lähteä mukaan mihinkään sotilaalliseen seikkailupolitiikkaan.
Onko Niinistö unohtanut mihin se johtaa?- fbvnjidf
"Väyrynen perusteli selkeästi, miksi puolueettomuus on hyvä Suomelle."
Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton, mutta toisin kuin Paavo Väyrynen ja sinä esitätte, puolueettomia me emme ole, sillä jo maamme jäsenyys Euroopan unionissa ja kuuluminen läntisiin valtioihin, linjaa asemamme siihen ryhmään ja erilleen esimerkiksi Venäjä harjoittamasta politiikasta, josta esimerkkinä vaikkapa sen suorittamat Ukrainan Krimin alueen anastus ja Ukrainan sisäisen turvallisuuden horjuttaminen muun muassa Itä-Ukrainassa.
Suomen rajanaapuri Venäjä on harjoittanut tuota sinunkin tuomitsemaasi "sotilaallista seikkailupolitiikkaa".
- HeikostiMeni
Väyryseltä surkeaakin surkeampi esitys.
Olin valmistautunut ja odotin valtiomiesmäistä otetta, nyt saatiin typeryyksien typeryys. Ei tässä vaalissa menestytä loan heittämisellä Niinistön päälle. Saivartelu siitä kuka milloinkin on perustuslakivaliokunnassa ollut hyväksymässä EU tai Euro jäsenyyksiä on turhaa kaivelua, kertoisi Paavo sen sijaan miten presidenttinä veisi meidät pois Eurosta jos se on päämääränsä.
Paavo pilasi eilen illalla paljon, todella paljon, ja mölyapinat yleisössä viimeisteli Paavon taappion. Luokaton esitys niin Väyryseltä kuin kannattajilta, - fgfgfgfg
Tuli kyllä kyllin selväksi Paavon valtava tietämys asioista. Turha mollata. Selvää valtiomiesainesta, joka ajattelee Suomen parasta. Hyvä Paavo.
- Asialliset
Katsokaa ylen aamutv:n asiantuntijoiden kommentit miten Väyrynen pärjäsi tentissä. Asialliset perustelut ammattitaidolla.
Ei hyvä kokonaisarvosana. Kuutosen luokkaa. Samaa mieltä. - väykkä-on-oikeassa
väyrysen väitteet niinistöstä ovat täyttä totta. kiistatta.
niinistö on kansaa mielistelevä populisti, joka toimii täysin päinvastoin kuin valtamedia hänestä antaa ymmärtää.- hyväPaavo
Niinistö hehkui kuin tulikekäle, kun Paavo vähän ohjasti poikaa.
- PaavoOnKaukoviisas
Väyrynen on kansan asialla. Mutta varmaan suomalaiset käsittää sen vasta kun Venäjän tankit on suurkirkon edessä. Venäjä ei hyväksy ikinä Natoa Suomeen. Eikä kaikki suomalaisetkaan . Trump on erittäin hyvä esimerkki miksi. Katsokaa miten hän hoitaa maansa etua... Päin helvettiä.
- kapi_faari
"Trump on erittäin hyvä esimerkki miksi. Katsokaa miten hän hoitaa maansa etua... Päin helvettiä. "
Onko noin? Meille annetaan mediassa kuva Trumpista typeryksenä, mutta kannattaa lukea tai seurata mediaa joka ei ole niin suomettunutta kuin meidän aviiisit.
Trump on lupauksensa mukaan palauttanut amerikkalaisen teollisuuden vahvaksi, pörssikurssit nousivat kiivaasti pitkään Trumpin valinnan jälkeen eivätkä ole pahemmin notkahtaneet vieläkään. Talouselämä ja markkinavoimat siis uskovat Trumpin pitävän USA:n talouden vahvana. Ja sehän on jenkeille tärkeintä. Trump on myös vetänyt USA:n joukkoja pois maailmalta, siis edistää rauhaa paljon enemmän kuin edeltäjänsä, jonka aikana USA sotkeutui lähes kaikkiin maailman kriiseihin, ihan sotilaallisestikin. Ilmastonmuutostakin hän torjuu paremmin suosimalla vähäpäästöistä jenkkiteollisuutta kuin antamalla saman tuotannon suntyä suuripäästöisessä teollisuudessa Meksikossa ja muualla köyhemmissä maissa. - vaihtoehtoinentotuussil
kapi_faari kirjoitti:
"Trump on erittäin hyvä esimerkki miksi. Katsokaa miten hän hoitaa maansa etua... Päin helvettiä. "
Onko noin? Meille annetaan mediassa kuva Trumpista typeryksenä, mutta kannattaa lukea tai seurata mediaa joka ei ole niin suomettunutta kuin meidän aviiisit.
Trump on lupauksensa mukaan palauttanut amerikkalaisen teollisuuden vahvaksi, pörssikurssit nousivat kiivaasti pitkään Trumpin valinnan jälkeen eivätkä ole pahemmin notkahtaneet vieläkään. Talouselämä ja markkinavoimat siis uskovat Trumpin pitävän USA:n talouden vahvana. Ja sehän on jenkeille tärkeintä. Trump on myös vetänyt USA:n joukkoja pois maailmalta, siis edistää rauhaa paljon enemmän kuin edeltäjänsä, jonka aikana USA sotkeutui lähes kaikkiin maailman kriiseihin, ihan sotilaallisestikin. Ilmastonmuutostakin hän torjuu paremmin suosimalla vähäpäästöistä jenkkiteollisuutta kuin antamalla saman tuotannon suntyä suuripäästöisessä teollisuudessa Meksikossa ja muualla köyhemmissä maissa.Sinulle tiedoksi, ne pörssikurssit nousivat jo ennen Trumppia, Obaman viimeisenä vuonna syntyi enemmän työpaikkoja kuin Trumpin ensimmäisenä vuonna.
Olen samaa mieltä siitä, että Väyrynen selvisi tentistä ihan hyvin. Oma arvosanani on kasin ja ysin väliltä.
Väyrynen asemoi itsensä selkeäksi vaihtoehdoksi Niinistölle. Hän on likimain ainoa ehdokas, joka uskaltaa näin selvästi erottautua Niinistöstä. Tämä on myös Väyrysen tarkoitus eli asettuminen aidoksi vaihtoehdoksi Niinistölle. Nyt ei voi enää sanoa, että sama se kuka valitaan, ne ovat kuitenkin samaa mieltä asioista. Väyrynen on halunnut kertoa, että tämä ei ole totta.
Väyrynen on puheissaan selkeä ja helposti ymmärrettävä. Hän on minun mielestäni melkeinpä loistava puhuja. Hän toi selkesäti esiin sen, että edustaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa puolueettomuus- ja liittoutumattomuuslinjaa toisin kuin Niinistö. Toinen Väyryselle tärkeä asia on euroon liittymisen haitallisuus Suomelle. Hän haluaa torjua liittovaltiokehityksen. Väykky arvostelee myös pakolaispolitiikkaa ja siinä lähinnä niitä virheitä, joita EU on tehnyt. Kansallisvaltion vahvistaminen ja maan pitäminen kokonaan asuttuna ovat Väyryselle rakkaita ajatuksia. Väyrysen kohdalla ei ole paljonkaan epäselvää, millaista politiikkaa hän edustaa.
Väyrysen heikkous on hänen minäkeskeisyytensä ja vaatimattomuuden täydellinen puuttuminen. Hän yrittää vaimentaa näitä ominaisuuksia aina välillä kepeydellään. Eilen hän oli yllättävän hermostunut ja selvästi harmissaan siitä, että omat kannattajat keskeyttivät hänen puhettaan kannustushuudoin ja taputuksin. Paavo haluaa puhua pitkästi ja kun aikaa oli rajoitetusti, sitä kului turhaan tapatuksiin yms.
Itse toivon, että vaaleissa tulisi toinen kierros ja Väyrynen olisi siinä Niinistön vastaehdokas. Taidan äänestää ensimmäiselle kierroksella Väyrystä. Hänen ulko- ja turvallisuuspoliittisten näkemysten vuoksi, minun onkin häntä helppo äänestää. Sen sijaan EUn suhteen ja lähes kaikessa muussakin olen Väyrysen kanssa täysin eri linjoilla. Liittotumista kannattaville Väyrysen viesti oli selvä. Se johtaisi siihen, että Venäjä ottaisi meidät päävihollisekseen ja pyrkisi tuhomaan Suomen ensimmäisten joukossa tositilanteen tullessa. Näin sen itsekin näen, jos tarkastelisin asiaa venäläisin silmin. Mannerheim ja Paasikivi osasivat aikoinaan asettua venäläisten asemaan ja ajatella heidän laillaan. Näin oli helpompi suhteuttaa omaa politiikkaa siihen. Väyryselle on tämä sama kyky. Liittoutuminen vetäisi Suomen mukaan vihollisasetelmiin. Mahdollisimman puolueettomina meillä olisi ainakin teroreettinen mahdollisuus pysyä suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella. Liittoutuneena sitä mahdollisuutta ei ole. Onneksi Putinin ystäväTurkin Erdogan tulee todennäköisesti estämään kaikissa tilanteissa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden veto-oikeudellaan. Tosin siinä tilanteessa Natossa voidaan aleta kysellä, onko Turkki enää sopiva Naton jäseneksi.- valkovenäjäkö
Onneksi teitä Venäjäkiimaisia on aika vähän!
Väyrysen taktiikka tulee hyödyntämään myös muita Niinistön vastaehdokkaita, koska se kuorii Niinistön yltä Maan Isän pyhimysmäistä sankarinviittaa. Kuinka paljon hyödyttää itse kunkin osalta, riippuu siitä, miten rohkeasti ja luovasti kukin uskaltaa kyseenalaistaa Niinistön "erinomaisuuden".
Puolueettomuus- ja EU-agendalla Niinistön kimppuun muiden ei Huhtasaarta lukuun ottamatta kannata enää lähteä haastamaan, eikä kritiin tarvitse olla välttämättä edes kovin suoraa, kunhan kykenee vakuuttamaan, että itse olisi päättyvällä presidenttikaudella puuttunut Niinistöä terävämmin tiettyihin ilmiöihin. Esimerkiksi vasemmiston ehdokkaille olisi luontevaa puhua eriarvoistumiskehityksestä välittämättä siitä, että Niinistö on myös asiaa fundeerannut puheissaan. Kuka niiden vanhojen puheiden tarkkaa sisältöä enää niin täsmällisesti muistaa?
Arvelenkin että Väyrynen tähtää itsekin siihen, että hänen arvostelunsa hyödyttää kaikkia Niinistön vastaehdokkaita, koska ymmärtää, ettei omin avuin yllä toiselle kierrokselle. Siksi hän arvostelee vain istuvaa presidenttiä.- NäinSeMeneee
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Väyrysen taktiikka tulee hyödyntämään myös muita Niinistön vastaehdokkaita, koska se kuorii Niinistön yltä Maan Isän pyhimysmäistä sankarinviittaa. Kuinka paljon hyödyttää itse kunkin osalta, riippuu siitä, miten rohkeasti ja luovasti kukin uskaltaa kyseenalaistaa Niinistön "erinomaisuuden".
Puolueettomuus- ja EU-agendalla Niinistön kimppuun muiden ei Huhtasaarta lukuun ottamatta kannata enää lähteä haastamaan, eikä kritiin tarvitse olla välttämättä edes kovin suoraa, kunhan kykenee vakuuttamaan, että itse olisi päättyvällä presidenttikaudella puuttunut Niinistöä terävämmin tiettyihin ilmiöihin. Esimerkiksi vasemmiston ehdokkaille olisi luontevaa puhua eriarvoistumiskehityksestä välittämättä siitä, että Niinistö on myös asiaa fundeerannut puheissaan. Kuka niiden vanhojen puheiden tarkkaa sisältöä enää niin täsmällisesti muistaa?
Arvelenkin että Väyrynen tähtää itsekin siihen, että hänen arvostelunsa hyödyttää kaikkia Niinistön vastaehdokkaita, koska ymmärtää, ettei omin avuin yllä toiselle kierrokselle. Siksi hän arvostelee vain istuvaa presidenttiä.Väyrysen rikki mennyt levy joka junnasi Niinistö, Niinistö, Niinistö... ei auta ketään, ei Väyrystä itseään eikä muita.
Väyrynen on taktiikkansa valinnut, eikä hänellä ole kuin voitettavaa. Jos taktiikka onnistuu, hän saa aktivoitua impivaaralaista väkeä vaaliuurnille, uusia kannattajia ei tuolla tavalla löydetä. Taktiikan epäonnistuessa Väyrynen syyttää mediaa ja kaikkea muuta mahdollista tappiostaan, vetäytyy hetkeksi ja pompahtaa taas kohta jotenkin esiin, vaikkapa palaamalla eduskuntaan ja aloittamalla vaalikampanjansa 2019 ek-vaaleihin.
Mielenkintoista on miten Huhtasaari esiintyy tänä iltana, hän tuskin haastaa Niinistöä, mutta miten vastaa Väyrysen EU, Euro- ja maahanmuuttokritiikkiin, onhan näillä ehdokkailla samat vedet äänien kalastelussa. Mielenkiintoista on myös nähdä, miten Ylen tuunnetusti ääripersuvastaiset toimittajat suhtautuvat Huhtasaareen, Väyrysenhän he antoivat suhteellisen vapaasti esittää maahanmuuttovastaista agendaa. Toki Väyrynen osasi pukea sanansakin ovelasti. Huhtasaari saattaa kärsiä toimittajien asenteellisuudesta Väyrystä enemmän. Haatainenhan tulee saamaa näiltä Ylen toimittajilta pehmeimmän vastaanoton, joten hän voi tulla tenttiin luottavaisin mielin. Haavisto samoin. NäinSeMeneee kirjoitti:
Väyrysen rikki mennyt levy joka junnasi Niinistö, Niinistö, Niinistö... ei auta ketään, ei Väyrystä itseään eikä muita.
Väyrynen on taktiikkansa valinnut, eikä hänellä ole kuin voitettavaa. Jos taktiikka onnistuu, hän saa aktivoitua impivaaralaista väkeä vaaliuurnille, uusia kannattajia ei tuolla tavalla löydetä. Taktiikan epäonnistuessa Väyrynen syyttää mediaa ja kaikkea muuta mahdollista tappiostaan, vetäytyy hetkeksi ja pompahtaa taas kohta jotenkin esiin, vaikkapa palaamalla eduskuntaan ja aloittamalla vaalikampanjansa 2019 ek-vaaleihin.
Mielenkintoista on miten Huhtasaari esiintyy tänä iltana, hän tuskin haastaa Niinistöä, mutta miten vastaa Väyrysen EU, Euro- ja maahanmuuttokritiikkiin, onhan näillä ehdokkailla samat vedet äänien kalastelussa. Mielenkiintoista on myös nähdä, miten Ylen tuunnetusti ääripersuvastaiset toimittajat suhtautuvat Huhtasaareen, Väyrysenhän he antoivat suhteellisen vapaasti esittää maahanmuuttovastaista agendaa. Toki Väyrynen osasi pukea sanansakin ovelasti. Huhtasaari saattaa kärsiä toimittajien asenteellisuudesta Väyrystä enemmän. Haatainenhan tulee saamaa näiltä Ylen toimittajilta pehmeimmän vastaanoton, joten hän voi tulla tenttiin luottavaisin mielin. Haavisto samoin.En ymmärrä, miten taktiikka, jossa istuvan presidentin arvostelu työnnetään syrjään, voisi pienentää paremmin Niinistölle povattua jättipottia.
Huhtasaarta tentaa Kirsi Heikel, joka on mielestäni Ylen poliittisista toimittajista kaikkein armollisin. Heikel tenttaa myös Haataisen. Haaviston tenttaa Jan Andersson, joka osaa olla pirullinenkin.- Arvostus.kriteerit
"Väyrysen heikkous on hänen minäkeskeisyytensä ja vaatimattomuuden puuttuminen"
Niinpä. Jostain jo luin, että jotta kansa arvostaa ihmistä vaikka presidenttiehdokasta, tämän tulee olla nöyrä ja vaatimaton. Totta. - NäinSeMeneee
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
En ymmärrä, miten taktiikka, jossa istuvan presidentin arvostelu työnnetään syrjään, voisi pienentää paremmin Niinistölle povattua jättipottia.
Huhtasaarta tentaa Kirsi Heikel, joka on mielestäni Ylen poliittisista toimittajista kaikkein armollisin. Heikel tenttaa myös Haataisen. Haaviston tenttaa Jan Andersson, joka osaa olla pirullinenkin.Kommentti koski arvelujasi, että Väyrysen Niinistön hokeminen auttaisi muita. Näin ei ole. Toki muutkin varmasti haastavat Niinistöä, mutta se pitää tehdä sivistyneemmin kuin Väyrynen, jos halutaan sen vaikuttavan Niinistön suosioon alentavasti. Väyrynen voi meuhkata, muut ei.
Ylen toimittajien armollisuus on täysin riippuvaista vastapuolesta. Punavihreä väki pääsee aina vähemmällä, etenkin jos vielä liputtaa feminismiä kuten Haatainen.
Huhtasaarella on näiden toimittelijoiden mielessä jo valmiina rasistin leima, ja kohtelu sen mukaista. Varmasti satelee kysymyksiä uusnatseista ja mahdollisista muista kuvitteluista kytkyistä. Jopa Väyrynen, jonka kannattajakortteja on ollut näitä vastarintaliikkeen aktiiveja keräämässä, pääsi helpolla, mutta Huhtasaari joutunee grilliin. Ylen toimittajat ovat niin tukevasti punavihreän kuplan sisällä, ettei tasapuolisuudesta ole tietoakaan, ei edes näissä tenteissä. Tietysti toivoisin olevani väärässä, illalla sen näemme saadaanko kaikkien aikojen manipuoloiduin ja asennevammaisin vaalitentti. - NäinNähtynä
Taisipa olla Väyrysen heikoin esitys koskaan. Se edellisen vaalin myhäilevä ja jopa itseironinen Väyrynen oli tyystin poissa, päällimmäiseksi jäi kireys, katkeruus ja muiden syyttely. Mieleen jäi kirpputorikauppias mukeineen ja arvottomine kirjoineen.
Ei mene Paavo näissä vaaleissa pitkälle.
Tuollainen tyyli puree typerimpiin, mutta ei kouluja käyneisiin sivistyneisiin. - MiesMaalt
NäinSeMeneee kirjoitti:
Kommentti koski arvelujasi, että Väyrysen Niinistön hokeminen auttaisi muita. Näin ei ole. Toki muutkin varmasti haastavat Niinistöä, mutta se pitää tehdä sivistyneemmin kuin Väyrynen, jos halutaan sen vaikuttavan Niinistön suosioon alentavasti. Väyrynen voi meuhkata, muut ei.
Ylen toimittajien armollisuus on täysin riippuvaista vastapuolesta. Punavihreä väki pääsee aina vähemmällä, etenkin jos vielä liputtaa feminismiä kuten Haatainen.
Huhtasaarella on näiden toimittelijoiden mielessä jo valmiina rasistin leima, ja kohtelu sen mukaista. Varmasti satelee kysymyksiä uusnatseista ja mahdollisista muista kuvitteluista kytkyistä. Jopa Väyrynen, jonka kannattajakortteja on ollut näitä vastarintaliikkeen aktiiveja keräämässä, pääsi helpolla, mutta Huhtasaari joutunee grilliin. Ylen toimittajat ovat niin tukevasti punavihreän kuplan sisällä, ettei tasapuolisuudesta ole tietoakaan, ei edes näissä tenteissä. Tietysti toivoisin olevani väärässä, illalla sen näemme saadaanko kaikkien aikojen manipuoloiduin ja asennevammaisin vaalitentti.Tämä punavihertoimittaja muuten esitti valheen ilmastonmuutosta koskevassa kysymyksessään Väyryselle.
Hän väitti kysymyksen johdannossa, että lihantuotanto aiheuttaa 15% maailman kasvihuonepäästöistä. Todellisuudessa elintarvikkeiden tuotanto edustaa 15% päästöosuutta, ei pelkän lihan osuus. Lannoitetaan niitä nyhtökauran tuotantopeltoja siinä kuin nurmiviljelmiä, ja koneella ne perunatkin keinolannoitettuun peltoon istutetaan ja sieltä nostetaan. Puhumattakaan jonkun avokadon ympäristövaikutuksista tai eettisistä ongelmista.
Esimerkki osoittaa vain, kuinka toimittajan oma ideologia saattaa vääristää keksustelua, se nähtiin Väyrysen tentissä, ja pahempaa on luvassa Huhtasaaren kohdalla
- eiuskottavuutta
Tietysti Väykyn kannattajat tykkäsivät, hehän jakavat Väykyn "totuudet".
Tuolla tavalla ei kyllä uutta kannatusta saada, oli tosi väsynyt esiintyminen, vanhojen teemojen toistelua, pelkkää Niinistön arvostelua, ei ollut enää edes se vanha hauska Paavo, vaan tympeys ja kyynisyys oli päässyt pintaan. Ei tuolla tavalla saa edes Huhtasaaren kannattajia taakseen, vaan jää itse Huhtasaaren taakse. - Analyysiä
Väyrynen ei selvinnyt tentistä hyvin, puheosuus meni vielä suhteellisen hyvin, mutta tentti täysin penkin alle. Siis Väyrysen omaan normaaliin tasoon verrattuna. Yleensä varma Väyrynen takelteli ja oli silminnähden hermostunut. Istuma-asentokin näytti siltä, että hän saattaisi tippua tuolilta minä hetkenä hyvänsä, pää oli kenossa ja naama punoitti. Vain silmät harhailivat tutusti idän ja lännen välillä.
Puhe oli Väyrystä parhaimmillaan, mutta senkin kohde oli enemmän oma peruskannattajakunta kuin uudet potentiaaliset äänestäjät. Niinistön syyttäminen kaikesta meni pahasti överiksi, varmaan Helsingi surkea sääkin on Niinistön vika ja perustuslain vastaisesti toimitettu. Muki- ja kirjakauppa oli kirpputorimainen mauton lopetus puheelle. Valtiomies tekisi toisenlaisen loppuhuipennuksen.
Niinistö on siis tehnyt kaiken väärin, se kävi ilmi. Euroon liityttiin Niinistön toimesta, Lipposen avittamana, parustuslain vastaisesti, Natoon ollaan käytännössä menty isäntämaa sopimuksella, sotaharjoistuksia pidetään väärien kumppaneiden kanssa, pakolaispolitiikka on täysin väärää jne. Yhteenkään ongelmaan Paavo ei kertonut, miten sen korjaisi. Listaus ongelmista oli pitkä, toimenpiteista saisi yhtä pitkän luettelon kuin ruotsalaisista sotasankareista.
Tentti menikin sitten penkin alle. Väyrynen ei vastannut toimittajan kysymyksiin vaan latoi omaa puolueettomuus liturgiaa parhaaseen suomettuneisuuden tyylilajiin. Tosin Paavollakin meni se liittoutumattomuus ja puolueettomuus pariin kertaan ristiin, mutta kun puhetta piisasi niin toimittajakaan ei kerennyt asiaan puuttua. Koivisto oli pahis, Ahtisaari presidenttinä vielä pahempi ja kerkesipä hän moittia Tuomiojan ja Halosenkin. Demarit siis hiertää Väyrystä. Ja Holkeri. Olisiko aika irrottautua menneistä? Median syyttelystäkin.
Väyrynen yrittää häivyttää Kekkosta linjauksistaan, puhuu enää vain Paasikiven linjasta. Ehkäpä Kekkonen on Väyrysenkin itsetunnolle liian suuri verrokki, vai olisiko kyseessä retoorinen juonittelu. Kekkosen vahvana perintöprinssinä politiikkaan aikanaan tullut Väyrynen haluaakin nyt tehdä pesäeroa aiempaan esikuvaansa?
Kaiken kaikkiaan odotuksiin nähden surkea esitys Väyryseltä. Hänellä olisi ollut tilaisuus valtiomiesmäiseen esitykseen kaikille ohjelmaa seuranneille, nyt hän esiintyi kuin Kepun tupaillan yleisölle. Typerimpiin ihmisiin se puree, mutta ei vie vaaleissa pitkälle, Suomen kansa kun on sivistyneempää kuin poliittinen eliitti (johon Väyrynenkin kuuluu) kuvittelee.Väykky halusi tehdä selvän pesäeron Niinistöön ja kertoa kansalaisille, että hän on tässä kohdin selvästi erottuva vaihtoehto. Se oli hänen pääsanomansa tässä vaiheessa ja siinä hän minusta kuitenkin onnistui. Minusta kuulijoille välittyi pakostakin sellainen kuva, että Väyrynen on moenssa kohdin eri mieltä kuin Niinistö. Vaihtoehtona on tietysti toimia toisin kuin Niinistö.
Ensimmäinen ja tärkein asia presidentin valtuuksien kannalta on ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Siinä Väykky sanoi, että Niinistö on hivuttamassa Suomea liittosuhteisiin jopa valtuutensa ylittäen, kun kyse oli EU:n yhteisestä puolustuksesta. Isäntämaasopimus on Väyrysen mielestä tällaista vaivihkaista hivuttamista ilman, että se tapahtuu minkäänlaisen demokraattisen käsittelyn kautta. Monille on jäänyt sellainen kuva, että harjoittelu USAn kanssa ei ole vain teknisluontoista koulutusta vaan todellista puolustusjärjestelmien yhteensovittamista. Yhteensovittamista ei tarvita, jos USA ei ole meille minkään tason liittokumppani. Suomellehan riittäisi, että amerikkalaisvalmisteiset koneet pysyvät ilmassa ja tekevät sen, mitä varten ne hankittu. Ei Suomen pitäisi olla kiinnostunut siitä, toimivatko meidän koneemme esim. Viron ilmatilassa hyvin synkronoituneina Naton järjestelmien kanssa, kun me emme kuulu Natoon.
Väyrynen pitää sotilaallista liittoumista ja sen edistämistä Suomen etujen vastaisena. Se ajaa meidät suorastaan kohden vaaroja tuhoja asettamalla Suomen Venäjän eturintamaviholliseksi, jolloin Venäjä maalittaa ensimmäisten joukossa suomalaisia kohteita. Väyrysen politiikka on pitää kansallinen puolustuksemme sen verran tukevana, että mikä tahansa osapuoli harkitsisi moneenkin kertaan, kannattaako sen tuhlata voimiaan Suomessa. Ideana on siis se, että suursodan syttyessä suurvallat väistävät Suomen aivan kuten ne väistivät toisessa maailmansodassa Ruotsin ja Sveitsin.- NäinSeMeneee
Mielipidepankki kirjoitti:
Väykky halusi tehdä selvän pesäeron Niinistöön ja kertoa kansalaisille, että hän on tässä kohdin selvästi erottuva vaihtoehto. Se oli hänen pääsanomansa tässä vaiheessa ja siinä hän minusta kuitenkin onnistui. Minusta kuulijoille välittyi pakostakin sellainen kuva, että Väyrynen on moenssa kohdin eri mieltä kuin Niinistö. Vaihtoehtona on tietysti toimia toisin kuin Niinistö.
Ensimmäinen ja tärkein asia presidentin valtuuksien kannalta on ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Siinä Väykky sanoi, että Niinistö on hivuttamassa Suomea liittosuhteisiin jopa valtuutensa ylittäen, kun kyse oli EU:n yhteisestä puolustuksesta. Isäntämaasopimus on Väyrysen mielestä tällaista vaivihkaista hivuttamista ilman, että se tapahtuu minkäänlaisen demokraattisen käsittelyn kautta. Monille on jäänyt sellainen kuva, että harjoittelu USAn kanssa ei ole vain teknisluontoista koulutusta vaan todellista puolustusjärjestelmien yhteensovittamista. Yhteensovittamista ei tarvita, jos USA ei ole meille minkään tason liittokumppani. Suomellehan riittäisi, että amerikkalaisvalmisteiset koneet pysyvät ilmassa ja tekevät sen, mitä varten ne hankittu. Ei Suomen pitäisi olla kiinnostunut siitä, toimivatko meidän koneemme esim. Viron ilmatilassa hyvin synkronoituneina Naton järjestelmien kanssa, kun me emme kuulu Natoon.
Väyrynen pitää sotilaallista liittoumista ja sen edistämistä Suomen etujen vastaisena. Se ajaa meidät suorastaan kohden vaaroja tuhoja asettamalla Suomen Venäjän eturintamaviholliseksi, jolloin Venäjä maalittaa ensimmäisten joukossa suomalaisia kohteita. Väyrysen politiikka on pitää kansallinen puolustuksemme sen verran tukevana, että mikä tahansa osapuoli harkitsisi moneenkin kertaan, kannattaako sen tuhlata voimiaan Suomessa. Ideana on siis se, että suursodan syttyessä suurvallat väistävät Suomen aivan kuten ne väistivät toisessa maailmansodassa Ruotsin ja Sveitsin.Väyrynen haluaa antaa kuvan, että olisi eri linjalla kuin Niinistö. Tässä on taustalla pelkkä vaalitaktiikka.
Trumpin opit on Keminmaalla opiskeltu ja opittu. Aivan kuten Trump uhkasi laittaa Hillaryn linnaan aiemmista päätöksistä, Väyrynen uhittelee Niinistölle perustuslain vastaisista päätöksistä ja valtuuksien ylittämisestä keksusteluissa EU johdon kanssa. Vaalitaiston tohinassa saatamme vielä kuulla Trumpin hengessä vaatimuksen valtakunnanoikeudesta, jonkinlaisen tutkintakomission vaateenhan Väyrynen on jo heittänyt utvaa kohtaan. Trumppia on myös tämä Väyrysen oma maa ensin retoriikka.
Vanhanen näyttää hermostuneen Väyrysen puheista ja hyökkää jo hänkin Niinistöä kohtaan, epäillen tällä olevan salaisia Nato agendoita. Olikohan Vanhasen saama sydänlääkitys liian vahvaa? Kohdallaan Vanhasen lääkitys ei ole.
Väyrysellä ei ole näissä vaaleissa mitään hävittävää, ja hän voi meuhkata miten haluaa.
Muilla ehdokkailla poliittisella uralla on vielä muitakin mahdollisuuksia. Haavisto tähyää 6 vuoden päähän, Haataiselle saattaisi avautua Halosen tie ulkoministeriön kautta ylöspäin jos ja kun SDP on seuraavassa hallituksessa, Huhtasaari on vahva Perussuomalaisten johtajakanditaatti, Vanhanen voisi tehdä come backin Kepun johtoon kun puolue palaa kokoomuslaiselta harharetkeltään, Kyllönen palaa ministeriksi heti kun Vasemmmistoliitto huolitaan johonkin hallituskokoonpanoon jne. Väyrysellä on tämä tilasiuus eikä muuta. Kuuden vuoden kuluttua hän saattaa toki yrittää, mutta ikää tulee... Eduskuntaan hän palannee niin hallituksen kuin opposition oppositioksi juonimaan milloin mitäkin. - NytMeneeHyvin
Mielipidepankki kirjoitti:
Väykky halusi tehdä selvän pesäeron Niinistöön ja kertoa kansalaisille, että hän on tässä kohdin selvästi erottuva vaihtoehto. Se oli hänen pääsanomansa tässä vaiheessa ja siinä hän minusta kuitenkin onnistui. Minusta kuulijoille välittyi pakostakin sellainen kuva, että Väyrynen on moenssa kohdin eri mieltä kuin Niinistö. Vaihtoehtona on tietysti toimia toisin kuin Niinistö.
Ensimmäinen ja tärkein asia presidentin valtuuksien kannalta on ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Siinä Väykky sanoi, että Niinistö on hivuttamassa Suomea liittosuhteisiin jopa valtuutensa ylittäen, kun kyse oli EU:n yhteisestä puolustuksesta. Isäntämaasopimus on Väyrysen mielestä tällaista vaivihkaista hivuttamista ilman, että se tapahtuu minkäänlaisen demokraattisen käsittelyn kautta. Monille on jäänyt sellainen kuva, että harjoittelu USAn kanssa ei ole vain teknisluontoista koulutusta vaan todellista puolustusjärjestelmien yhteensovittamista. Yhteensovittamista ei tarvita, jos USA ei ole meille minkään tason liittokumppani. Suomellehan riittäisi, että amerikkalaisvalmisteiset koneet pysyvät ilmassa ja tekevät sen, mitä varten ne hankittu. Ei Suomen pitäisi olla kiinnostunut siitä, toimivatko meidän koneemme esim. Viron ilmatilassa hyvin synkronoituneina Naton järjestelmien kanssa, kun me emme kuulu Natoon.
Väyrynen pitää sotilaallista liittoumista ja sen edistämistä Suomen etujen vastaisena. Se ajaa meidät suorastaan kohden vaaroja tuhoja asettamalla Suomen Venäjän eturintamaviholliseksi, jolloin Venäjä maalittaa ensimmäisten joukossa suomalaisia kohteita. Väyrysen politiikka on pitää kansallinen puolustuksemme sen verran tukevana, että mikä tahansa osapuoli harkitsisi moneenkin kertaan, kannattaako sen tuhlata voimiaan Suomessa. Ideana on siis se, että suursodan syttyessä suurvallat väistävät Suomen aivan kuten ne väistivät toisessa maailmansodassa Ruotsin ja Sveitsin.Mielipidepankki alkaa olla omiensa joukossa kun siirtyy Väyrysen leiriin
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801092200654660_pi.shtml
Demarihan tuokin polttopullo- ja kranaatti-iskusta kilpailevan presidenttiehdokkaan kotiin haaveileva Väyrysen kannattaja poliittiselta taustaltaan on, vaikkakin uuden poliittisen kodin hankkinut.
Oivaa seuraa MPP:lle - puolueeton
Nimimerkki Analyysia. Erittäin oivaltava analyysi. Tuolta Väyrysen tentti näytti puolueettoman katsojan silmin. Kiitos monien puolesta!
- TuoOliHyvinSanottu
NytMeneeHyvin kirjoitti:
Mielipidepankki alkaa olla omiensa joukossa kun siirtyy Väyrysen leiriin
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801092200654660_pi.shtml
Demarihan tuokin polttopullo- ja kranaatti-iskusta kilpailevan presidenttiehdokkaan kotiin haaveileva Väyrysen kannattaja poliittiselta taustaltaan on, vaikkakin uuden poliittisen kodin hankkinut.
Oivaa seuraa MPP:lleHohhhohhooohooooooooo...
MPP omiensa joukossa
- seonväyrynen
Unohtakaa Vanhanen nyt ajoissa,kääntykää Väyrysen taakse.
Itse en ole keskustalainen ollut milloinkaan mutta Niinistöä kannatin vielä joku aikasitten,tilanne on muuttunut osaltani,näen Väyrysen olevan nyt juuri se oikea henkilö joka luotsaa suomen pois eu:n ikeen alta,sekä paljon muuta johon ei Väyrynen tule allekirjoitustaan laittamaan,Väyrynen ei myy suomea niin kuin eräät. - kikypotkut
Jos haluat eliitille vuorostaan ruoskaa ja vittuilla niille niin äänestä väykkää.
Siitä eliitti ei tykkää.- IsoKesari
Just näin. Se on isoin keskisormen näyttö hallitukselle ja pääministerille kun äänestää Paavoa. Näin menettelen ja kehotan muitakin tyytymättömiä tekemään samoin.
- tuskaa_paatista
Täältä tulossa ainakin yksi ruoskanisku. Rumalla bulldoginnäköisellä koiralla ei kannata ääniä kalastella, varsinkaan jos rakki ei osaa edes käyttäytyä. Niinistöstä tulee jo mieleen kuin visulahden vahanukke olisi herännyt henkiin johtamaan Suomea.
- Ei_jatkoon_enää
Sauli Niinistö on kurjistavan kokoomus politiikan vankkumaton kannattaja ja huono-osaisten syöjä. Sauli Niinistö ei missään tapauksessa ole koko kansan presidentt, vaan ääririkkaiden lakeija joka paskat välittää tavallisista kansalaisista.
- nousua
Suomellako menee niin huonosti? Presidentillä on minimaaliset valtaoikeudet nykyään ja taitaa nekin edelleen kaventua, suotta mollaat presidenttiä. Mutta suomi porskuttaa. Suomella menee paremmin kuin kellään pohjoismaalla, eikä meillä kukaan kuole nälkään.
https://www.hs.fi/talous/art-2000005516831.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081726Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031723Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031635Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541416Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341372Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii472941Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50934Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115896Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai297869Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347823