Entinen Disney-tähti Bella Thorne, 20, paljastaa: Minua hyväksikäytettiin koko lapsuuteni ajan
Entinen Disney-tähti Bella Thorne kertoi Instagramissa karusta menneisyydestään. Thornen päivityksestä uutisoivat muun muassa People ja Daily Mail.
- Minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi siitä asti kuin muistan aina neljätoistavuotiaaksi asti, kirjoittaa Thorne ja sanoo, että hyväksikäyttö jatkui siihen asti kunnes hänellä oli rohkeutta lukita ovi yöksi ja istua sen edessä.
- Kerta toisensa jälkeen odotin sen loppuvan ja lopulta niin kävi. Mutta jotkut meistä eivät ole yhtä onnekkaita selvitäkseen siitä elossa.
Thorne ei kerro päivityksessään, kuka tai keitä hänen hyväksikäyttäjänsä olivat.
Thornen tarinan taustalla on vuoden vaihteessa lanseerattu satojen nimekkäiden Hollywood-tähtien luoma Time's Up -kampanja, jolla pyritään kitkemään seksuaalista häirintää ja ahdistelua viihdeteollisuudesta.
Annabella "Bella" Thorne tunnetaan Disney Channelin sarjasta Shake It Up, jossa hän näytteli CeCe Jonesia. Näyttelemisen lisäksi hän on työskennellyt mallina ja laulajana sekä kirjoittanut nuorten romaaneja.
http://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/201801082200654591_vd.shtml
Pedofiliaa hollywoodissa?
9
286
Vastaukset
- realismi____
eikös siellä paljastunut joku pedofiili rinki pressanvaalien aikaan jos en väärin muista?
- iyuohijnmöok
Onko Washingtonin valtaeliitti sekaantunut pedofiilirinkiin?
Vaikka Amerikan presidentinvaalit ratkesivat jo kauan sitten, valtamedia Suomessa asti on jatkanut aktiivisesti vaihtoehtomedian vaalikirjoittelun kritisoimista. Yksi valtamediaa eniten raivostuttaneista uutisista oli niin sanottu #Pizzagate, jonka esittelemme seuraavaksi.
Sosiaalisen median hashtagilla #Pizzagate on taustansa Hillary Clintonin vaalikampanjan päällikön John Podestan vuotaneissa sähköposteissa. Wikileaks nappasi nämä viestit maaliskuussa ja julkaisi ne tämän jälkeen. Muista Wikileaksin poimimista viesteistä paljastuu muun muassa juutalaisomisteisen TV-kanava CNN:n työntekijöiden lähetelleen vaaliväittelykysymyksiä Clintonille etukäteen ennen väittelyä Donald Trumpin kanssa.
Toinen vuotaneista sähköposteista paljastunut seikka on, että Clinton tiesi entuudestaan USA:n läheisten liittolaisten Saudi-Arabian ja Quatarin rahoittaneen Isisiä. Tätä on tapahtunut ilman, että USA on ryhtynyt minkäänlaisiin vastatoimiin.
USA:n petollisen kaksinaamainen Lähi-idän-politiikka tai uutiset järjestelmän oman median sekä poliittisen eliitin välisestä yhteistyöstä tuskin kuitenkaan useimpia lukijoitamme suuremmin järkyttävät. Odottamattomampi paljastus sähköposteissa oli, että Clintonin kampanjapäällikkö Podesta kutsuttiin yhdessä veljensä Tonyn kanssa ”taiteilija” Marina Abramovicin luo päivälliselle. Abramovici käyttää ”taideteoksissaan” usein siemennestettä, verta sekä virtsaa, ja niin kutsuttu spirit cooking on osa hänen ”taidettaan”.
Stefani Germanotta (tunnettu paremmin taiteilijanimellään Lady Gaga) esiintyy alla olevassa kuvassa muiden muassa Abramovicin ja ihmisen kokoisen nuken kanssa. Germanotta on aiemmin kommentoinut olevansa pakkomielteinen Abramovicin taidetta kohtaan. Podestan veljesten toimet rappiotaiteen parissa eivät kuitenkaan ole mitään verrattuina siihen, mistä heitä tällä hetkellä epäillään.
Koodikieltä sisältäviä sähköposteja
John Podestan sähköpostit läpi lukeneet ovat todenneet niiden sisältävän viittauksia muun muassa pizzaan, juustoon sekä makkaraan oudoissa tilanteissa. Joukko Podestan sähköpostit lukeneita yksityishenkilöitä yhdisti pian ruokasanaston pedofiilien käyttämään koodikieleen esimerkiksi Deep Webissä. Deep Web on Internetin osa, johon pääsee käsiksi vain siihen tarkoitetun erityisohjelmiston avulla.
Esimerkkejä muutamista käytetyistä koodisanoista ja niiden merkityksistä:
Hot Dog = poika
Pizza = tyttö
Pasta = pieni poika
Cheese = pieni tyttö
Ice Cream = miesprostituoitu
Walnut/Nuts = värillinen prostituoitu
Map = siemenneste
Kastike = orgiat
Play Dominos = koskea seksuaalisessa tarkoituksessa
Chicken = nuori mies/poika
Moloch = jumala, joka yhdistetään lapsiuhreihin
Mikäli nämä ”käännökset” pitävät kokonaan paikkansa, kampanjapäällikkö Podestan keskusteluja tämän demokraattien leiriin kuuluvien kontaktien kanssa on helpompi ymmärtää.
Susan Sandler hyväntekeväisyyssäätiö Sandler Foundationista kirjoitti Podestalle esimerkiksi seuraavaa:
”Kiinteistönvälittäjä löysi nenäliinan (luulen, että siinä on ’mapia’ [spermaa], joka saattaa liittyä erääseen ’pizzaan’ [tyttöön]). Onko kyseinen nenäliina sinun?”
Toinen sähköposti Sandler Foundationilta Podestalle:
”Luuletko, että suoriutuisin paremmin, mikäli pelaisin dominoa [= koskea seksuaalisessa tarkoituksessa] pienen pojan kuin pienen tytön kanssa?”
Sähköpostien perusteella jopa USA:n entinen presidentti Barack Obama vaikuttaa sekaantuneen pedofiliaan. Fred Burton yksityisestä tiedustelupalvelu Stratforista kirjoitti Valkoisen talon järkyttävän kalliista ”pizza- ja makkaraostoksista”:
”Obama käytti arvioni mukaan noin 65 000 dollaria veronmaksajien rahaa ’pizzan ja hot dogien’ lennättämiseen Chicagosta Valkoisen talon yksityisjuhliin. Olisiko kyse kuitenkin tyttöjen ja poikien lennättämisestä?”
Voi miettiä myös, miksi pitkäaikainen Clintoneiden sekä demokraattisen puolueen tukija, asianajaja Cheryl Mills kirjoittaa seuraavasti:
”Kädet ristissä ja vanhan kanin tultua ulos ullakon laatikostaan uhraan takapihalla yhden ’chickenin’ [nuoren miehen/pojan] Molochille.”
Tämä saattaisi tosin merkitä myös, että eliittiin kuuluvat ihmiset uhraavat todellisuudessakin vain kanan Babylonin jumalalle (mikä on itsessään jo äärimmäisen outoa!), mutta kun otetaan huomioon broilerin merkitsevän pedofiilien koodikielessä poikaa, ja että Moloch liitetään juuri lapsiuhreihin, tullaan siihen tulokseen, että tämä merkitsee hyvin todennäköisesti aivan jotain muuta kuin broilerin uhraamista.
Tämä oli vain pintaraapaisu Wikileaksin julkaisemista järjettömistä ilmaisuista ja muotoiluista, jotka ovat saaneet monen kohottamaan kulmiaan ja miettimään, mihin Podesta ja hänen lähipiirinsä ovatkaan sekaantuneet. - skjsdskjd
Viimesin kohu syntyi, kun chrissie teigen esitteli lastaan hot dog asussa ja hastagiin oli laitettu pizza. Tämä sama nainen on esitellyt julkisesti t....ssuaan juhlissa.
- uygikhblj
Median ja joidenkin syytettyjen reaktiot epäilyihin
#Pizzagate sai osakseen paljon julkisuutta Twitterissä ja vaihtoehtoisissa medioissa. Valtavirran mediassa on puolestaan vallinnut lähes kuolemanhiljaisuus. Juutalaisomisteiset Washington Post ja The New York Times ovat kirjoittaneet pari itkunsekaista artikkelia siitä, kuinka Alefantista vainotaan ja uhkaillaan Internetissä. Nämä reportaasit vahvistivat Tony Podestan käyvän Comet Ping Pongissa usein syömässä. Ne vahvistivat myös, että John Podesta ja James Alefantis tuntevat toisensa.
Joulukuun alussa 28-vuotias aseistautunut mies astui pizzerian ovista sisään, oman kertomansa mukaan pelastamaan lapset, joita hän epäili pidetyn siellä vangittuina. Mies ampui aseellaan ympärilleen muutaman kerran. Tämän jälkeen nyyhkyartikkelien määrä vain lisääntyi. Tällöin keskusteluun heitettiin ”valeuutisten” termi, jota järjestelmän media käyttää nykyään usein tarkoituksenaan hiljentää ja tehdä vaihtoehtoinen media naurunalaiseksi. 28-vuotiaan miehen ammuskeltua pizzeriassa kukaan ei edes haavoittunut.
Uskottavia selityksiä Podestan sähköpostien ruoka-aiheisille termeille oudoissa kohdissa tekstejä ei ole edellä mainittujen selitysten lisäksi annettu. Muita todisteita pedofiliaskandaalista ei myöskään ole otettu vakavasti. John Podestaan kohdistuvia epäilyjä vahvistaa edelleen se, ettei hän twiitannut koko sinä yli kuukauden kestäneenä ajanjaksona, jolloin epäilyt ja syytökset häntä kohtaan olivat eniten pinnalla. Hänen ensimmäinen twiittinsä #pizzagaten jälkeen koski hyökkäystä Venäjää vastaan. Podesta ja koko USA:n valtakoneisto katsoivat Venäjän hakkeroineen sekä Podestan itsensä että demokraattisen puolueen sähköpostit tarkoituksenaan edesauttaa Trumpin pääsyä Yhdysvaltain presidentiksi.
Hillary Clinton piti kahdeksas joulukuuta ensimmäisen puheensa sitten presidentinvaalien häviönsä. Puheessa mainittiin niin kutsutut ”valeuutiset”, jotka Clintonin mukaan ovat osa ”pahuuden epidemiaa sekä valepropagandaa, jolla on valitettavasti seurauksensa todelliseen maailmaan”. Jäi epäselväksi, tarkoittiko Clinton tässä kohtaa ”valeuutisia” Comet Ping Pongissa tapahtuneesta ammuskelusta vai jotakin muuta.
Mikä on #pizzagaten lopputulos?
Tähän asti selvinneet seikat tapauksesta ovat aihetodisteita ja joukko hämäriä olosuhteita. Vedenpitäviä todisteita pedofiiliringistä ei ole tullut julkisuuteen, kuten ei uhrejakaan. Tapaukseen liittyvät yksityiskohdat itsessään saavat epäilyt pedofiiliringistä vaikuttamaan kenties melko kaukaa haetuilta, mutta mikäli katsotaan kaikkia näitä yksityiskohtia kokonaisuudessaan, ei voi sivuuttaa sitä, ettei niissä olisi vähintään jotain outoa.
Ei ole kovinkaan todennäköistä, että FBI alkaisi tutkia tapausta. FBI-päällikkö James Comey on jo aiemmin osoittanut selkärangattomuutensa jättäen syyttämättä Hillary Clintonia, vaikka tämä oli käsitellyt huippusalaisia tietoja varomattomasti yksityiseltä sähköpostipalvelimeltaan.
Vaikka monien mielestä saattaa tuntua epätodennäköiseltä, että noinkin vaikutusvaltaiset ihmiset olisivat joukolla syyllistyneet pedofiliaan, samankaltaisia esimerkkejä löytyy historiasta. Juutalainen miljardööri Jeffrey Epstein tuomittiin vuonna 2008 (vain) kolmentoista kuukauden vankeuteen tyttöjen pitämisestä seksiorjina omalla saarellaan Karibianmerellä. Monet tytöistä olivat alaikäisiä. Epsteinin vaikutusvaltaisesta tuttavien verkostosta löytyvät niin Britannian kuningashuone, Donald Trump kuin Bill Clintonkin. Viimeksi mainittu on tietojen mukaan vieraillut Epsteinin saarella 26 kertaa, joista viisi kertaa ilman henkivartijoita.
Englantilaisen viihdemaailman kasvosta Jimmy Savilestä on hänen vuosikymmenien pituisen uransa aikana kiertänyt huhuja siitä, että hän olisi pedofiili. Kuolemaansa asti vuoteen 2011 nämä pysyivät vain huhuina, mutta kriittisen TV-dokumentin jälkeen hänen seksuaalirikollisuutensa paljastui suurelle yleisölle. Kansan rakastamasta suorastaan kulttimaisesta ikonista tulikin yhtäkkiä yksi Britannian vihatuimmista miehistä. Savilen uhreja epäillään nykypäivänä olevan jopa useita satoja. Savilellä oli hyvät suhteet Britannian kuningashuoneeseen, ja hänet jopa aateloitiin vuonna 1990.
Esimerkki löytyy myös Portugalista, niin kutsutusta Casa Pia -skandaalista, jossa muiden muassa poliitikkoja sekä Unescon lähettiläs tuomittiin näiden käytettyä lapsia seksuaalisesti hyväksi. Nyt Norjassa on meneillään samankaltainen skandaali, johon poliitikkoja ja lakimiehiä on sekaantunut. Belgialaisen Marc Dutroux’n tapauksessa Dutroux’lla itsellään oli hyvin läheiset suhteet Belgian poliisijohtoon sekä poliittisen hierarkian huipulle.
- haistakoonpaskan
Aina kun luen, ENTINEN TÄHTI, en usko pätkääkään, taas on entisen tähden pitänyt joku uutinen keksiä, jolla pääsee taas julkisuuteen.
- skjdksdj
Oma vanhempiko sitä on raiskannut, jos lapsesta saakka on hyväksikäytetty? Poliisin pitäisi nyt puuttua, koska lapseen kajoaminen ei rajoitu vain omaan lapseen vaan voi tulla uusia uhreja jos ei jo ole.
- esimerkki.traumasta
Isä on kuollut kun tyttö n ollut 9-vuotias ja äiti jäänyt neljän lapsen kanssa yksin, eli ilmeisesti joko perheestä joku tai sitten lastenhoitaja tms. Mutta tämän tytön käytös on yliseksuaalista ja sekavaa, hyvä esimerkki siitä, mitä hyväksikäytettävistä tulee, menevät yleensä tekemään pornoa ja lopulta kuolevat huumeisiin. Hassua että feministit pitävät näitä jotenkin ihailtavana, yliseksulaisoituneita naisia vaikka taustalla on selvä trauma. Eräskin suomalainen feministi sanoi, että on ihan ok että 15-vuotias hakee aikuisten miesten seksiseuraa.
- NäinMeillä
Suomessa pedofiilistelystä huolehtii köyhiä ja vähäosaisia parhaansa mukaan kyykyttelevän pääministerin klaani:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/05/25/lestadiolainen-liike-salasi-lasten-hyvaksikayton - HollywoodHomot
Itämaantietäjät hallinoivat sitä kulttuuria ..
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815