Uninäyssä jouduin esittelemään parille analyytikolle A4-arkille kirjoitettua lyhennettyä Suomen historiaa. Marginaalissa oli omat merkintäni. jotka kiinnostivat heitä enemmän. Muistan marginaalimerkinnöistä kansalaissota, sotavuodet, teollistuminen, teknologian kehitys, talouden kasvu, talouden vääristyminen; muitakin merkintöjä oli mutta en enää näe ja muista niitä. Tämän ja lähitulevan kohdalle olin jättänyt merkitsemättä. Analyytikot kysyivät, mitä mielestäni siinä voisi olla. Muistan, kuinka kylmäsi, kun vastasin. Sykli päättyy ympyrään ja vastassa on kansalaissota. Riisto ja kansalaisten eriarvoistaminen on käynyt liian suureksi. Analyytikot poistuivat kiireisinä ja kun he palasivat, heidän tuoma palkkionsa oli pieni viinirypäle pilkottu pienen pieniksi lohkoiksi, joista sai ottaa yhden palan.
Uninäky Suomen syklistä
Mietittäväksi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eli analyytikoillekaan ei mennyt perille että työmies on kunnon palkan ansainnut!