Miksi Kepu on muuttunut rajusti?

Paavo Väyrynen oli 6 vuotta sitten Kepun presidenttiehdokas ja sai varsin mittavan kannatuksen. Väyrysen ajattelutapa ei muuttunut yhtään näiden 6 vuoden aikana. Hän edustaa edelleen tiukasti puolueettomuuspolitiikkaa ja EU-vastaista (vähintään eurovastaista) linjaa. Näillä vaaliteemoilla hän vetosi 6 vuotta sitten kepulaisiin äänestäjiin ja Kepu puolueena toimi hänen ehdokkuutensa hyväksi. Nyt tilanne on täysin toinen. Väyrysestä on tullut Kepussa epähenkilö, josta ei haluta puhuttavan lainkaan. Tästä on vaikea vetää muuta johtopäätöstä kuin se, että ilmapiirin ja politiikan on täynyt muuttua Kepussa, kun Väyrynen on pysynyt samana. Väykky itse onkin sanonut, että toivoo Kepun palaavan hänen edustamalleen vanhalle alkiolaisuuden mallille. Väyrynen näkee Kepun muuttuneen oikeistolaiseksi Kokoomuksen apupuolueeksi.

Muutos Kepussa on tapahtunut pitkällä aikavälillä, hivuttaen. Muutoksen pääarkkitehteinä ovat olleet liberaalit oikeistopoliitikot Matti Vanhanen ja Olli Rehn. Myös Esko Aho avasi latua tähän suuntaan. Ainoa välivaiheen edustaja oli Anneli Jäätteenmäki, joka yritti menestyksellä palauttaa Kepua alkiolaiseen suuntaan. Hänen jälkeensä vallan ovat Kepussa täysin kaapanneet oikeistoliberaalit. Vain yksi puoluesihteeri eli Jarmo Korhonen ja kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen ovat olleet matkan varrella terävinä kivinä kepukengässä.

Maaseudun kasvatti Juha Sipilä on jatkanut täysin rinnoin Vanhasen viitoittamalla tiellä ja mennyt talouspolitiikassa siitä vielä ronskimmin oikealle. Väyrynen nimittää tällaista oikeistolaista politiikkaa virheeksi ja alkiolaisen linjan hylkäämiseksi.

Tämä herättää kysymyksiä siitä, ovatko Kepun kannattajat todellakin siirtyneet näin paljon Kokoomuksen suuntaan vai ovatko he vain sokeita puolueuskollisuudelle politiikan sisällöstä riippumatta, vaikka heillä on Väyrysen tapainen herättelijä. En tiedä kumpi tekijä näistä on oikea vai vaikuttavatko ne molemmat. Ja onko vielä muita selittäviä tekijöitä. Jos Väyrynen nousee näissä vaaleissa selkeästi Vanhasen edelle, puolueuskollisuus selityksenä saa enemmän vahvistusta. Jos Väyrysen näkemykset saavat kannatusta, se voi ennakoida hänen Kapu-puolueelleen mysö hyvää tulosta seuraavissa eduskuntavaaleissa. Jotenkin vaikuttaa siltä, että Kepun kentällä ollaan vähintään hämmentyneitä, kun puoluejohto tukee niin voimakkaasti kokuumuslaista politiikkaa.

30

320

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kepu.pettää.aina

      Väyrynen ei edellisissä vaaleissa saanut edes kuin puolet
      kepujen äänistä koska keput taktikoivat äänensä Haavistolle
      jotta toisella kierroksella ei puhutaisi EUuusta vaan homoista.
      Väyryselle tuli ekalla myös paljon persujen ääniä koska
      persut näkivät Soinin tyhjän takin, siltikin Väyrysen saalis
      jäi 2/3 osaan kepun gallubkannatuksesta.

    • Alkiolaisuudella ei ole paljoakaan tekemistä EU-vastaisen politiikan kanssa. Itse asiassa nimittäin juuri Santeri Alkio esitti tiettävästi ensimmäisenä, jo vuonna 1920, ajatuksen Euroopan unionista kirjoittaen, että ”Kansojen liiton heimolaisajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä Euroopan Yhdysvalloista. On ilmeistä, että oman rauhansa vuoksi Euroopan täytyy ruveta johtamaan politiikkaansa siihen, että valtojen väliltä katoaa tarve pitää yllä sotajoukkoja, tullirajoja ja eriarvoista rahaa.”

      https://urly.fi/SE4

      Myös Alkion näkemys puolueettomuuspolitiikasta voidaan kyseenalaistaa ainakin suhteessa Neuvosto-Venäjään. Siinä määrin kielteinen se oli.

      • alkiopeesasi

        Kansainliitto 1920
        Alun perin Kansainliiton idean isä oli Yhdistyneen kuningaskunnan ulkoministeri Edward Grey, mutta ajatusta vahvimmin vei eteenpäin Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson, joka vuonna 1918 esitti neljäntoista kohdan ohjelmansa sodan lopettamiseksi ja sen jälkeen toteutettaviksi uudistuksiksi. Kansainliitto perustettiin 25. tammikuuta 1919 osana Versailles’n rauhansopimuksen ensimmäistä osaa ja se piti ensimmäisen istuntonsa 10. tammikuuta 1920

        Euroopan yhdentymisellä on pitkät aatteelliset ja historialliset juuret. Ensimmäinen maininta eurooppalaisista, ”Europeenses”, löytyy kronikasta, jossa kuvataan Poitiers’n taistelua vuonna 733. 1400-luvulla paavi Pius II käytti Euroopan käsitettä propagandanomaisesti osoittaakseen turkkilaisille, että islamilainen Turkki ei voi voittaa mahtavien valtioiden Eurooppaa, vaikka olikin onnistunut valloittamaan Konstantinopolin.

        Victor Hugo esitti vuonna 1851, että Euroopan pitäisi yhdistyä rauhanomaisesti, yhteistyön ja yhdenvertaisen jäsenyyden avulla. Nobelisti Aristide Briand puhui ”moraalisesta unionista” kuvatessaan Euroopan integraatiohanketta 1920-luvulla. -Wiki

      • alkiopeesasi kirjoitti:

        Kansainliitto oli Yhdistynein Kansakuntien eli YK:n edeltä, ei EU:n.

      • itsestäänselväasia
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Kansainliitto oli Yhdistynein Kansakuntien eli YK:n edeltä, ei EU:n.

        tottakai näin on mutta kansainliiton syntymisen ajankohta osuu yksiin alkion peesaaman yhdistyneen euroopan ajatuksen kanssa.
        eli tuolloin sodan jälkeisessä maailmassa+euroopassa on ollut paljon vaikutusvaltaisempia yhdistymisen esittäjiä kuin yhdistymisajatusta ajatusta peesannut maalaisliittolaisten puolijumala alkio

      • itsestäänselväasia kirjoitti:

        Joka tapauksessa Väyrysen EU-vastaiset mielipiteet ovat kaukana Alkion mielipiteistä.

      • Tätä.se.on
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Joka tapauksessa Väyrysen EU-vastaiset mielipiteet ovat kaukana Alkion mielipiteistä.

        Väyrynen on kyllä metka äijä. Hän tekee työtä työnantajalle (EU), jota hän haluaa kaikin tavoin kampittaa ja jopa lakkauttaa. Väyrynen käy hyödytöntä yhden miehen sotaa. Huonon työnantajan maksama palkka kelpaa kyllä ja se tekee Väyrysen toiminnasta omituisen.

        Miksi olla työssä paikassa, jonka toiminta sotii omia näkemyksiä ja periaatteita vastaan? Pakko tähän loppuun laittaa, että Väyrysen pääkoppa ei toimi normaalin ihmisen pääkopan tavoin.

      • onnemetkoja
        Tätä.se.on kirjoitti:

        Metka äijäkö? Miksi natosivari Halla-aho toimii samoin?

      • kusetuskos

        Aivan herää kysymys eduskunnasta, oletko nähnyt viisaan "politiikon" ja kun markasta euroon siiryttiin ja palkkiot 3 kertaistettiin sillä syyllä et saamme pätevempiä päättäjiä, no oletko nähnyt päteviä ja jos olet laita nimi.

      • olimarkkataieuro
        onnemetkoja kirjoitti:

        Metka äijäkö? Miksi natosivari Halla-aho toimii samoin?

        EU-palkkioilla kelpaa ruokot maksaa.

      • Epänormaalia
        Tätä.se.on kirjoitti:

        Väyrynen on kyllä metka äijä. Hän tekee työtä työnantajalle (EU), jota hän haluaa kaikin tavoin kampittaa ja jopa lakkauttaa. Väyrynen käy hyödytöntä yhden miehen sotaa. Huonon työnantajan maksama palkka kelpaa kyllä ja se tekee Väyrysen toiminnasta omituisen.

        Miksi olla työssä paikassa, jonka toiminta sotii omia näkemyksiä ja periaatteita vastaan? Pakko tähän loppuun laittaa, että Väyrysen pääkoppa ei toimi normaalin ihmisen pääkopan tavoin.

        Ei toimi koppa, ei toimi normaalisti. Jollain saitilla luin Väyrysen omahyväisyydestä ja sokeudesta kun hää sanoi, et ei hänen yhden ihmisen valinnat vaikuta hiilijalanjälkeen tms. Aika lyhytnäköistä ajattelua.

      • Epänormaalia kirjoitti:

        Ei toimi koppa, ei toimi normaalisti. Jollain saitilla luin Väyrysen omahyväisyydestä ja sokeudesta kun hää sanoi, et ei hänen yhden ihmisen valinnat vaikuta hiilijalanjälkeen tms. Aika lyhytnäköistä ajattelua.

        Olisiko vähemmän omahyväistä ryhtyä kehumaan omia valintojaan, kun asiasta kysytään globaalilla tasolla?

      • ennustajainen

        Ei Alkio elänyt siihen aikaan, jolloin puolueettomuuspolitiikka luotiin. Paasikivi heti sotien jälkeen ymmärsi realiteetit ja synnytti tämän poliittisen suunnan. Kekkonen hänen vierellään ja jälkeensä jatkoi menestyksekkäästi tällä tiellä.

        Puolueettomuus ja liittoutumattomuus ON AINUT TIE, JOTA SUOMI PYSTYY KULKEMAAN RAUHAN TIELLÄ.

        Jos lähdemme Niinistön ja oikeiston tielle, se tie vie Ukrainan kaltaiseen sotatilaan.

      • trollpaja
        ennustajainen kirjoitti:

        Joko olette muuttaneet uuteen toimistoon siellä Pietarissa?

    • koirakki

      Presidentiksi päästyään Paavo aloittaisi hetimiten neuvostomallisen yhteistyön Venäjän kanssa. Olisi mahtava selkänoja Moskovassa ja siinä tuntisi olevansa melkein suurvallan johtaja.

    • Historiantuntija

      Presidentin vaaleja ei pidä käyttää puoluepolitikoinnin mittarina. Suomalaisista vain pieni osa äänestää puoluesidonnaisuuden mukaan presidenttiä, lähinnä näin toimivat änkyrädemarit, syvämaalaisliittolaiset ja city-vihreät. Muille presidentinvaali on henkilövaali.

      Manu-ilmiö oli ensimmäinen irtiotto puoluepolitikoinnista presidentinvaaleissa, sittemmin on ollut Eeva-ilmiö (Kuuskoski) joka vaihtui Elisabeth ilmiöksi, on nähty Ahtisaaren nousu politiikan ulkopuolelta ja Halosen menestys vain ja ainoastaan sukupuolensa vuoksi, sitten tuli Sale-ilmiö ja Haaviston nousu pitkälle ohi puolueensa peruskannatuksen.

      Kuten Rehn ja Haavisto osoittavat, jopa pienpuolueista (vihreät oli vielä 6 vuotta sitten pienpuolue) voidaan nousta tosissaan kisaamaan presidenttiydestä.

      Keskusta ei mitenkään liput hulmuten lähtenyt Väyrystä tukemaan edellisissä presidentin vaaleissa, mutta kun muitakaan ei ehdokkaaksi saatu ja Väyrysen hirveä tunku tiedettiin ja siedettiin, niin puoluekoneisto hänen tuekseen käännettiin.

      Menestyksellään Väyrynen palautti lamautuneen oloisen puolueen uskon tulevaan.

      Väyrysen venkoilu ja sooloilu niin oman puolueen sisällä kuin sen ulkopuolella ovat ne syyt, miksi hänen ja keskustan tiet ovat haarautuneet. Hän on katsonut olevansa etuoikeuttu aina kun ministeriposteja tai muita puoluesidonnaisia merkittäviä tehtäviä jaetaan. Moista pyrkyryyttä ei siedetä missään, ei keskustassakaan. Sipilä ei enää heltynyt antamaan Väyryselle ministerin paikkaa, varmaankin oman työrauhansa turvaamiseksi, ja siitähän Paavo suivaantui.

      Keskusta on aina, aina Maalaisliiton alkuajoista, ollut perustaltaan liberaali. Jo Alkio korosti liberalismia, yrittäjyyttä ja ympäristöarvoja, mutta köyhän asiaa unohtamatta. Hän mm. vaati kirkon ja valtion erottamista ja kirjoitti esim. seuraavaa: “Kansojen liiton heimolaisajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä Euroopan yhdysvalloista. On ilmeistä, että oman rauhansa vuoksi Euroopan täytyy ruveta johtamaan politiikkaansa siihen, että valtojen väliltä katoaa tarve pitää yllä sotajoukkoja, tullirajoja ja eriarvoista rahaa.”

      Alkio siis hahmotteli nyttemmin EU:na tunnetun liiton jo liki 100 vuotta sitten. Liberaalia ajattelua tuohon aikaan. Eikä tuo talous- eikä edes arvoliberalismi ole keskustasta mihinkään kadonnut. Vasemmisto joka piti itseään edistyksellisenä on toki leimannut kekustalaisuuden ja alkiolaisuuden konservatiiviseksi, mutta lähinnä peittääkseen oman jämähtäneisyytensä.

      Keskustasta, aiemmin Maalaisliitosta, on irronnut vuosikymmenten saatossa kehitysvastaisia voimia. Vennamo halusi pitää perinteisen pientilavaltaisen Suomen ennallaan, eikä hyväksynyt Kekkosen ja Keskustan teollistamis- ja kaupungistamispolitiikkaa. Syntyi SMP. Väyrynen taas perustaa omaa puoluettaan vastavoimaksi Keskustan mielestään liian innokkaalle integraatiopolitiikalle. Ei siis siinäkään mitään uutta aurongon alla.

      • kepuosaamista

        Keskustan kaupunkisiipi perusti 1971 Kepun sisälle RYHMÄ-70
        liikkeen jossa olivat mm. Kekkosen pojat ja kaikki eliittikeput
        ja opiskelijaliike ja sen ohjelmassa oli sosialistinen Suomi ja
        liittyminen Neuvostoliittoon. Tuon ryhmän esiintulo aiheutti
        maalaisväestön siirtymisen kokoomukseen ja SMP:n silloisen jytkyn
        ja Kepun suurtappion eduskuntavaaleissa. Lisäpontta kehitykseen
        antoi kepun siipien suojassa pauhannut Reporadio.

      • Alkion.upottajat

        "Alkio siis hahmotteli nyttemmin EU:na tunnetun liiton jo liki 100 vuotta sitten. Liberaalia ajattelua tuohon aikaan. Eikä tuo talous- eikä edes arvoliberalismi ole keskustasta mihinkään kadonnut. Vasemmisto joka piti itseään edistyksellisenä on toki leimannut kekustalaisuuden ja alkiolaisuuden konservatiiviseksi, mutta lähinnä peittääkseen oman jämähtäneisyytensä. "

        ........ Nyt kansalle syötetään täyttä paskaa. On sipilä-niinistö-trollit liikenteessä.

      • perheyritys
        kepuosaamista kirjoitti:

        Keskustan kaupunkisiipi perusti 1971 Kepun sisälle RYHMÄ-70
        liikkeen jossa olivat mm. Kekkosen pojat ja kaikki eliittikeput
        ja opiskelijaliike ja sen ohjelmassa oli sosialistinen Suomi ja
        liittyminen Neuvostoliittoon. Tuon ryhmän esiintulo aiheutti
        maalaisväestön siirtymisen kokoomukseen ja SMP:n silloisen jytkyn
        ja Kepun suurtappion eduskuntavaaleissa. Lisäpontta kehitykseen
        antoi kepun siipien suojassa pauhannut Reporadio.

        Ryhmä-70 toimii edelleen Kaikkosen johdolla.

    • eiuuttakepurintamalta

      Miksi Kepu on muuttunut rajusti?

      tosiasiassa maalaisliitto ei ole suurestikaan muuttunut, yhä se pyrkii jakamaan toisten keräämää hyvinvointia äänestysalueilleen kannattamattomiin kohteisiin.

      tämän agendan noudattamisessa se on onnistunut erinomaisesti, lähinnä muiden puolueiden älyllisen laiskuuden johdosta

      • koirakki

        Eivätkö muka muut puolueet ole menettele samoin !? Kommentti haisee homeelle.

      • karmivaatuhlausta
        koirakki kirjoitti:

        Eivätkö muka muut puolueet ole menettele samoin !? Kommentti haisee homeelle.

        tulonsiirtoautomaatti maakuntauudistus tulee olemaan maalaisliiton ikiaikanen unelma

    • kjfjkfg

      tämä niin sanotto neonkommunismi on vuosiensaatossa päässyt lähes joka puolueeseen . nyt eduskunta vaaleihin tulee aika kova puolue kansalaispuolue. sielä on todella pätevän oloisia kavereita. esim piia kattelus joka lyö luun kurkkuun monelle vanhalle änkyrälle. tutkikaa ja kommentoikaa mielipidettä esim piiasta

      • Piiat ja rengit jäävät eduskunnan ulkopuolelle, kuten muidenkin pienpuolueiden uudet kasvot, koska vaalipiirien ensimmäinen paikka on korkean äänikynnyksen takana.

    • jeesuksenperilliset

      ALOITTAJALLA TÄYTTÄ ASIAA. kuten aina, muut kommentit jeesustelua.

    • Sinipiikahallitus

      "Kepun kentällä ollaan vähintään hämmentyneitä, kun puoluejohto tukee niin voimakkaasti kokuumuslaista politiikkaa."

      Mitäpä muutakaan voidaan odottaa, jos puheenjohtajaksi muiluttautuu vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevä Lestakyrpä-miljonääri...

      Kaksi asiaa, jotka eivät todellakaan sovellu oikeudenmukaisen politiikan tekoon ja varsinkaan Suomen pääministerille:
      Lestadiolaisuus ja monimiljoonaomaisuus, piste.

      Se on nyt nähty.

      • Siinävähänfaktaa

        Höpö,höpö sinun jutulle nyt meillä on viimeinkin hyvä pääministeri joka tietää miten esim.raha-asioita pitää hoitaa niin valtion ja yksityisten ihmisten eli kuluttaa ei saa enempää mitä tienaa tämä on niin monella täysin hukassa,että joutuu vaikeuksiin hyvilläkin tuloilla kun ei osata hallita niitä asioita oikein.
        Jos valtio velkaantuu kuten Suomi on velkaantunut viimeisten vuosien aikana niin siitä kärsii vain ja ainoastaan köyhät,sairaat,vammaiset ja lapset.
        Eli talous pitää saada ensin kuntoon ja sitten voidaan alkaa jakamaan tuotosta eikä tarvitse ottaa velkaa.

    • KolmeKurppaa

      Paavo sain 2012 vaaleissa 17,53% kannatuksen - eli ei voida puhua missään tapauksessa mittavasta kannatuksesta. Ännet eivät riittäneet edes toiselle kierrokselle.

      Sama juttu 2018 vaaleissa, mutta Paavo ei tule pääsemään edes 10% kannatukseen.
      Kisaa samoista äänistä Huhtakurpan, Vanhakurpan ja Haatakurpan kanssa.

      Kaksi varmaa Niinistö ja Haavisto - joku Niinistö suoraan tai sitten toisella kierroksella.

    • hyvätToverit

      "Miksi kepu on muuttunut rajusti" ??
      ---Tavallisesti keskustan vastaiset demarifossiili kirjoittajat ovat pitäneet keskustaa vanhan-aikaisena maalaisten puolueena, joka ei muutu ajan mukana, joka on huono asia.
      Mutta voihan se muuttuminenkin olla huono asia sillä ei kai kepu, sinun mielestä hyvään suuntaan ole tietenkään muuttunut?

    • PaskaHallitus

      Mahtaa se Juha Sipulia ketuttaa että Paavo vänkäsi itsensä näihin vaaleihin. Ja meni jo kannatuksessa kepun ehdokkaan Vanhasen edelle. Niinistöstä tulee presidentti mutta paras voitto on Paavon äänisaalis verrattuna Vanhaseen. Se lämmittää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1683
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1635
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1544
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1405
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1365
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      901
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      448
      885
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      835
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe