AKTIIVIMALLIN VASTUUMINISTERI OLI ENSIN SAUNASSA

sairas_oikeisto

JA SITTEN PIHALLA

Pirkko Mattila kertoi (expersu = sin), ettei keskustele julkisuuden kautta.
Keskustelu työttömyysturvan aktiivimallista on roihunnut nyt kaksi viikkoa. Hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat hiljaa. Vastuuministereistä työministeri Jari Lindström (expersu=sin.) on osallistunut keskusteluun sen verran, että on tyrmännyt hätääntyneiden hallituskumppaneiden paikkausehdotukset.

Lindström on myös vahvistanut, että niin sanottu aktiivimalli kakkonen, aktiivisen työhaun malli tulee hallituksen pöydälle tänä vuonna.

Varsinainen vastuuministeri on niin ikään sinisiä edustava sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila. Hän tuli viimein maanantaina esiin sen verran, että ilmoitti Ylen haastattelussa, ettei käy keskustelua julkisuuden kautta.

Hallituksessa ei ole käynnissä nyt neuvotteluja, joiden perusteella mallin soveltamisesta tai mahdollisesta muuttamisesta voisi sanoa jotain varmaa, Mattila totesi.

Keskustelu ei maistunut joulukuussakaan
Mattila oli haluton keskustelemaan itse esittelemästään asiasta myös silloin, kun lakia vasta käsiteltiin eduskunnassa. Lain ensimmäisen käsittelyn keskustelua käytiin joulukuun alussa perjantai-iltana opposition jäsentenvälisinä. Erityistä pahennusta herätti, että Mattila twiittasi samaan aikaan olevansa matkalla savusaunaan.

Tuolloin asia jätettiinkin pöydälle ja keskustelua jatkettiin maanantaina 11.12. päivällä. Tuolloin Mattilan käyttämistä puheenvuoroista syntyy vaikutelma, että hän oli pitkälti pihalla koko asiasta.

”Tulen seuraamaan tarkasti”
Mattila selvitti esityksen taustaa ja kehui sitten sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausumaehdotusta, jonka mukaan lain vaikutuksia tulee tarkasti seurata ja tarvittaessa laajentaa keinoja, joilla aktiivisuusedellytyksen voi täyttää. Itse eduskunnalle marraskuussa lähettämässään kirjeessä hän kuitenkin tyrmäsi esitykset aktiivisuusedellytyksen laajentamiseksi.

– Tässä eduskunta edellyttää hallitusta seuraamaan tämän lain vaikutuksia. Tämän pohjalta on helppo toimia. Voin vakuuttaa teille, että tulen seuraamaan tarkasti, mitä tämän hallituksen esityksen jälkeen tapahtuu, kun tämä laki astuu voimaan. Tässä on mahdollisuuksia: selvitystyöhanke, selvityshenkilö. Tätä pitää nimenomaan kehittää, Mattila sanoi ennen kuin ryhtyi kertomaan, että omassakin perheessä on ollut työttömyyttä.

”Kohtaamisia tarvitaan lisää”
– Olen iloinen, että tämä yhteiskunta on tarjonnut kuitenkin mahdollisuuden eteenpäin, ja olen aivan samaa mieltä siitä, että rangaistuksen sijaan me tarvitsemme kohtaamisia. Niitä me tarvitsemme lisää. Siltä pohjalta sanoisin, että tämän aktiivimallin ei pidä olla vain niin, että puhutaan työttömän aktiivimallista, vaan puhutaan kokonaisuudessaan työllisyyden aktiivimallista.

Mattilan mukaan malli haastaa myös TE-palvelut kehittämään omia toimintojaan. Samaan aikaan työvoimahallinnon väkeä on kuitenkin vähennetty ja ”työllistymistä edistävien palveluiden volyymi kokonaisuutena ei työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan välttämättä kuitenkaan kasva kuluvaan vuoteen verrattuna”, totesi sosiaali- ja terveysvaliokunta mietinnössään aktiivimallista.

Kehittää pitää, mutta entistä pienemmällä henkilökunnalla ja korkeintaan entisellä rahamäärällä, vaikka asiakkaiden ja palvelujen tarve nousee moninkertaiseksi. Siinä on ministerillä seuraamista.

12

400

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • porvarihallitus.kaatuu

      Kyykytyslakia vastustavien allekirjoituksia on jo yli 117 100 ja lisää tulee...

      Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Porvarihallituksen luottamus on jo vaakalaudalla ...

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • onnääkans

      Taitaa hävettää nii että pitäää pistää pääpensaasee ja viel meinaavat väkisi vetää tuo päätökse väkisi läpi puskita vasten kansan tahtoa.

      tuo puree ja paremmin viel puree mitä enemp äänii siittä löytyy:

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • persujen.petokset

      Persuista on ollut pelkkää vahinkoa työläisille, työttömille, opiskelijoille, eläkeläisille ... eli kaikille muille paitsi rikkaille. Persuilusta ovat hyötyneet vain kokoomus ja kepu, jotka ovat saaneet kaikki kansaa rääkkäävät lakinsa läpi, persujen selkärangattomuuden takia!

      Se että hallituksessa on nyt "sinisiä", ei poista mitenkään persuja äänestäneiden syytaakkaa! Hävetkää ja älkää enää erehtykö persuja äänestämään!

    • Antikepu

      Tietäähän sen mitä siitä tulee kun uskovaiset päästetään vallankahvaan. Oma piiri pieni pyörii ja ajatukset ovat 1800 luvulla.

      Lisää vaan hihhuleita eduskuntaan. Ainakin lessujen mielestä tämä yksikin kikyili koko maapallon nousukauteen.

    • persujen.petokset

      Lindström on täysi ääliö ja oikeiston sylkykuppi... ja se on ihan oikein työväenpetturille

      • SellanenLaborantti

        Rahasta tekee mtä käsketään. Hänelle ei väliä mitä hänestä ajatellaa.


    • beethooven

      Siniset hallituksessa on täyttä roskiskamaa näemmä siis jo nyt kerrankin ajoissa vielä. Heh,heh,heee koko pellejoukolle ja kunnolla vielä sittenkin.

    • aktiiviHakija

      Jos vaikkapa jossain Pelkosenniemellä on tasan yksi työpaikka auki TE-keskuksella,
      Niin Pelkosenniemen 1000 työtöntä joutuisivat hakemaan sitä joka viikko.

      Se olisi noin 52000 hakupaperia vuodessa yhdelle yrittäjälle.

      Voi olla että jossain Lapissa kukaan ei kohta enää ilmoita vapaita työpaikkoja tuon takia.

    • 42234233232323f23f

      Kun kerran kansalaisia velvoitetaan vaikka mihin niin miksei "kansan"edustajia velvoiteta käymään vuorovaikutteista keskustelua kansalaisten kanssa. Viikko-ohjelmaan jokunen tunti vuorovaikutusta tai leikataan palkkiosta. Ilmeisesti ei työtönkään voi vain sanoa ettei halua kommentoida työnhakujaan saamatta raippaa.

    • 10 000 000 euroa varattu konsulteille järjestämään koulutusta ym. Joutavia työnhakuklubeja perustetaan joissa opetellaan työnhakua. Menisi nekin rahat tarpeeelisemmin vaikka metsänhoitotöihin raivaamaan hiilinieluja.

    • gersku

      Vakavasti näyttää Sipilän ja Orpon perässähiihtävillä sinisillä höystetyn hallituksen kaatuminen loppukeväällä. Sote ja sotaharjoitukset ovat olleet hallituksen teemoja, joista kansa on joutunut kärsimään.

    • Puhtain-Selin

      "AKTIIVIMALLIN VASTUUMINISTERI OLI ENSIN SAUNASSA "

      On ihailtavaa jos ministerikin huolehtii hygieniastaan. Se ettei V-liittolaiset sitä ymmärrä lienee syy siihen että heidän tilaisuuksissaan on poksuteltava savuja ja poltettava rikkiä. Niinhän torjuttiin aikoinaan myös julkisten vessojen hajut.
      Raikas saunatuoksuinen ihminen on hauska kohdattava kun taas tunkkainen kokouksen ja punaviinin sekä tupakantuoksuinen on normaalille vastenmielinen. Astmaatikolle tuo voi aiheuttaa astma kohtauksen.

      Puhtaus kunniaan myös politiikassa niin kehossa kuin mielessä.

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1668
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1590
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1496
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1394
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      893
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      420
      857
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      826
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      812
    Aihe