MINISTERIÖ TYRMÄSI SEN AKTIIVIMALLISTA JO ENNALTA
Työttömyysturvan aktiivimallin sekasortoinen jälkipuinti paljastaa yhä selvemmin, etteivät hallituspuolueiden kansanedustajat, eivätkä edes ministerit, tienneet joulukuussa, minkälaista lakia ovat säätämässä. Nyt esitetään hätäpäissään malliin viilauksia, jotka tulivat tyrmätyiksi jo valiokuntakäsittelyssä.
Uusin käänne keskustelussa on se, että hallituksessakin halutaan laajentaa aktiivisuuden määritelmää. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) väläytti maanantaina Ylen haastattelussa talkootyön sisällyttämistä osaksi aktiivimallin kriteereitä. Hän ei luvannut mallin muuttamista, mutta huhtikuun ”tarkastuspisteessä” tätä mahdollisuutta voidaan arvioida, Lintilä sanoi.
Vapaaehtoistyön mukaan ottamisesta on aiemmin puhunut myös kokoomuslainen eduskunnan varapuhemies Arto Satonen.
Valiokunta esitti, ministeriö tyrmäsi
Vapaaehtoistyö ja talkootyö tulisi hyväksyä esityksessä tarkoitetuksi aktiivisuudeksi, esitti jo eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta lausunnossaan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle.
Sosiaali- ja terveysministeriö tyrmäsi ajatuksen kirjeessään valiokunnalle marraskuussa.
”Vapaaehtois- ja talkootyö ovat myös osallistumisen tapoja, joita monet palkansaajat ja yrittäjät harjoittavat kokoaikaisen työllistymisen ohessa. Kyse ei ole toiminnasta, jota työttömyysturvajärjestelmässä missään muussakaan tilanteessa pidettäisiin vaihtoehtona työllistymiselle. Näin tulisi olla myös nyt käsiteltävän hallituksen esityksen kohdalla”, ministeriö ohjasi valiokuntaa kirjeessä, jonka ovat allekirjoittaneet vaikeneva ministeri Pirkko Mattila (sin.) ja neuvotteleva virkamies Marjaana Maisonlahti.
”Jokaiselle oikeus palveluun”
Perustuslakivaliokunta puolestaan esitti, että jokaiselle turvataan tosiasiallinen mahdollisuus osallistua työllistymistä edistävään palveluun. Käytännössä se tarkoittaisi näiden palveluiden tarjonnan lisäämistä.
Ministeriö tyrmäsi tämänkin ehdotuksen, joka olisi poistanut sen ongelman, että karenssille voi joutua omasta aktiivisuudesta huolimatta.
”Työllistymistä edistäviin palveluihin liittyy tarkoituksenmukaisuusharkinta, eli se, että palveluun osallistuminen TE-toimiston arvion mukaan on tarpeellinen ja parantaa henkilön mahdollisuuksia työllistyä palkkatyössä tai yritystoiminnassa. Subjektiivinen oikeus päästä palveluun aktiivisuuden täyttämiseksi olisi tämän tarkoituksenmukaisuusharkinnan vastainen valinta, ja ääritilanteessa johtaisi epätarkoituksenmukaiseen palveluiden kohdentumiseen ja voisi hidastaa työttömyysetuuden saajan työllistymistä”, ministeriö perusteli.
Työllistymistä edistettävä oma-aloitteisesti
Ministeriöltä ei liioin riittänyt ymmärrystä perustuslakivaliokunnan kannalle, jonka mukaan etuutta ei alennettaisi, ”jos työnhakija ei ole itsestään riippumattomasta syystä onnistunut täyttämään määriteltyä aktiivisuuden määrää, taikka että työnhakijalla olisi mahdollisuus osoittaa aktiivisuuttaan myös sellaisella muulla tavalla, joka osoittaa hänen pyrkineen aktiivisesti työllistymään tai hakeutumaan työllistymistä edistävään palveluun tarkastelujakson aikana”.
Ministeriön kirjeessä painotetaan useaan kertaan, että ”aktiivimallin tavoite on kannustaa työttömyysetuuden saajia toimimaan niin, että henkilö itse, tavoitteellisesti ja oma-aloitteisesti, edistää toiminnallaan omaa työllistymistään”.
Työvoimapalveluissa vähemmän väkeä
Työllistämistä edistäviä palveluja ei riitä kaikille ja ne ovat harkinnanvaraisia. Sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi mietinnössäänhallituksen esittävän vuodelle 2018 julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin lisäystä 25 miljoonaa euroa, mutta kyseistä määrärahaa ei kohdenneta erityisesti tiettyihin palveluihin, vaan se ”olisi käytettävissä työttömien työnhakijoiden kannalta tarkoituksenmukaisimpiin palveluihin”.
Määräraha riittää palvelujen tarjoamiseen arviolta noin 8 000–10 000 eri henkilölle. Valiokunta kuitenkin huomautti, että samalle momentille on tehty vuoden 2018 talousarvioesitykseen myös muita muutoksia, ”joten työllistymistä edistävien palveluiden volyymi kokonaisuutena ei työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan välttämättä kuitenkaan kasva kuluvaan vuoteen verrattuna”.
Kansaneläkelaitoksen johtava tutkija Pertti Honkanen totesi maanantaina, että työvoimapalveluissa on tänä vuonna vähemmän väkeä kuin viime vuonna.
Viime päivien keskustelun perustella ministereistä ryhdikkäimmin hyväksytyn lain takana seisoo työministeri Jari Lindström (sin.). Tiistain Helsingin Sanomissa hän otti kielteisen kannan aktiivimallin paikkailuun talkootyöllä ja ihmetteli yleisemminkin hallituspuolueiden julkista huutokauppaa juuri hyväksytystä laista.
Eduskunnan ainoassa päivänvalossa käymässä keskustelussaLindström myönsi suoraan, mistä laissa on kysymys:
– Ja minä en mene sen sanan taakse piiloon, että sanotaan, että kannustetaan. Kyllähän tässä on myös pakottamisesta kysymys.
MYÖHÄISHERÄNNEET MINISTERIT PUHUVAT TALKOOTYÖSTÄ
2
<50
Vastaukset
- Unessa.Useasti
On ihanaa jos herätysliike on saavuttanut jopa eduskunnan ministeritasolla.
Tosin en tiedä onko ministerit olleet ennen tuota myöhäistä herätystä tyystin unen vallassa. Muutamia vuosi sitten eduskuntaan hankittiin "torkkupeittoja" kun epäiltiin edustajien kylmettyvän nokosillaan. Reipas kahvin japullan nauttiminen aiheuttaa närästystä ja "runsaslihaisuutta" jonka merkkejä on monilla edustajilla oltuaan vuosikymmenet vaativassa toimessaan. - JaVihaSenkunKasvaa
Kyllähän tän Nykyisen Hallituksen Ideoiden taso on ihan selvä, Suomi luopuu kansallisesta omaisuudestaan, tekee lisää velkaa, rahat veroparatiisiin ja rahastoihin ja nykyeliitti elelee jossakin toisessa todellisuudessa vieraantuen lisää todellisuudesta. Niinhän se on aina ennenkin mennyt. Köyhää kyykytetään kunnes.... täälläkin alkavat AUTOT PALAA ihan vaan itsekseen, kenties kantasuomalaisten toimesta....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818