Niinistö aloitti kieroilun..Natoon liittymiseen!

kieroulualkoi

Perustuslakivaliokunnan kokouksen, jonka puheenjohtajana toimi Sauli Niinistö (PeVL 14/1994), pöytäkirjassa sivulla 4 sanotaan näin..."Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen."....ja sivulla 4 sanotaan näin..."(h)allitusmuodon muuttamista voitaisiin...pitää oikeudellisesti välttämättömänä siltä osin kuin jokin sen säännös kokonaan ja muutoin kuin tilapäisesti menettäisi nykyisen sisältönsä EU:n jäsenyyden vuoksi" .

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Documents/pevl_14+1994.pdf

Perustuslakivaliokunta siis sanoi, että euro otetaan käyttöön myöhemmin ja siitä tehdään erikseen oma lakialoite, joka käsitellään Suomen eduskunnassa. Mutta oikeusministerinä ollessaan oikeusministerin Niinistö perui aikaisemmat perustuslakivaliokunnassa tehdyt linjaukset ja ilmoitti, että euroon liittyminen hyväksyttiinkin jo EU-liittymislaki äänestyksessä.

Iltasanomissa julkaistiin 14.6.1997 kysely, jonka mukaan Suomen kansa ei olisi halunnut EU-jäsenyyttä, jos Suomen markka ei olisi säilynyt Suomen valuuttana.

Nyt vuonna 2018 Niinistö on taas alkanaut samanlaisen kieroilevan harhautuksen kuin vuonna 1994 ennen EU-liittymisäänestystä. Nyt ei ole kyse eurosta tai markasta, vaan NATOON liittymisestä ennen ratkaisevaa presidentin vaalien ensimmäistä kierrosta:

Uudessa Suomessa Matta Vanhanen kysyy Matti Vanhaselta raju epäilys: ”Onko Sauli Niinistöllä Nato-piiloagenda?

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/238911-matti-vanhaselta-raju-epailys-onko-sauli-niinistolla-nato-piiloagenda-kokoomus

Vanhanen viittaa Niinistön näkemyksiin EU:n ja Naton puolustusyhteistyön lähentymisestä. Niinistö kertoi isännöimissään Kultaranta-keskusteluissa viime kesänä, että vielä ei voi puhua yhteisestä puolustuksesta, mutta että yhteistyökehitys ”voi johtaa ajan kuluessa yhteiseen puolustukseen”.–Nyt hän Hesarin haastattelussa hyvin moniselitteisellä pohti sitä, että jos Venäjä ryhtyy näkemään EU:n ja Naton ikään kuin samanlaisena, niin se johtaisi siihen, että Suomen pitäisi liittyä Natoon. Niinistö arvioi, että Suomen tulisi ”vakavasti harkita” Nato-jäsenyyttä, jos Venäjä alkaa ”nähdä koko lännen, EU:n ja meidät siinä mukana samanlaisina vihollisina kuin Naton.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005511856.html

Niinistö on näköjään nyt alkanut synnyttämään takaporttia Natoon EU:n avulla..eli jos EU alkaa muistuttaa sotilasliitto-EU:lta, niin silloin on se ja sama ollaanko liittyneenä Natoon. Samalla tavalla EU-äänestyksessä Niinistö loi takaportin Euroon liitymiselle väittämällä, että EU-äänestyksessä 1994 liityttiin myös jo euroon. Toisin sanoen nyt ennen toista vaalikautta Niinistö kosiskelee äänestäjiä ja väittää ja antaa ihmisten uskoa, että on pidettävä kansanäänestys Natoon liittymisestä.

Mutta...hei...kuka luottaa Niinistön sanaan? Vuonna 1994 perustuslakivaliokunnassa (PeVL 14/1994) Niinistö vakuutti kautta kiven ja kannon, että eurosta päätetään eduskunnassa lakialoitteella, mutta toisin kävi...NIINISTÖ SÖI SANANSA...tosiasiassa...ei ole tulossa mitään Nato-kansanäänestystä...vaan pääministerin ja presidentin ilmoitus, että nyt ollaan täysjäsenenä Natossa..samaan malliin kuin Lipponen antoi aikoinaan ilmoituksen eduskunnassa, että nyt Suomi on liittynyt euroalueeseen.

22

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niiseonnii

      ok,

      • seontottta

        ...ja media on hiljaa samaa mieltä


      • huiputustta
        seontottta kirjoitti:

        ...ja media on hiljaa samaa mieltä

        Media on maksettu hiljaiseksi Niinistön kieroilun peittelyyn...ja mielipidekyselyt on kokoomuksen Eero Lehden omistaman Taloustutkimus Oy;n manipuloimia vääristeltyjä tekeleitä...jotta ihmiset hyppäisivät voittajan vankkuriin.


      • OikeaAsia

      • bonimaij

        jeeeees


    • Einatoon

      Ole huoletta, natoon mennään vain eduskunnan 2/3 enemmistöllä, kuten Euroopan Unioniinkin liityttiin.
      Jäsenyyttä voi hakea mutta ratifiointi tapahtuu eduskunnassa 2/3 enemmistöllä, sen takaa perustuslakimme.

      • eiilmoituksilla

        Perustuslain muuttaminen vaatisi 5/6 enemmistön kahdessa perättäisessä eduskunnan äänestyksessä asiasta. Sellaisia ei liene nähty?


      • Einatoon
        eiilmoituksilla kirjoitti:

        Perustuslain muuttaminen vaatisi 5/6 enemmistön kahdessa perättäisessä eduskunnan äänestyksessä asiasta. Sellaisia ei liene nähty?

        Joo ei natojäsenyyden takia perustuslaki muutu, eikä edes tuota 2/3 enemmistöä natojäsenyyden taakse löydy vielä pitkiin aikoihin, tuskin koskaan.


      • eiköongelmaa
        Einatoon kirjoitti:

        Joo ei natojäsenyyden takia perustuslaki muutu, eikä edes tuota 2/3 enemmistöä natojäsenyyden taakse löydy vielä pitkiin aikoihin, tuskin koskaan.

        Siis...mietippä ihan itse omilla aivoillasi. Vuonna 1998 tehtiin päätös, joka vaati perustuslain muutoksen ennen kuin päätös voi tulla voimaan. Päätös tuli jo kuitenkin voimaan 1.1.1999 ja Lipponen ja Niinistö sanoIvat, että kaikki on OK, kunhan perustuslaki on saatu ajantasalle vuonna 2000. Tätä voisi verrata siihen, että eduskunta tekisi tänään päätöksen palauttaa presidentille oikeuden hajottaa hallitus ja tamä päätös tulisi voimaan 1.3.2018.

        Toisaalta...presidentin valtaoikeuden muutos vaatisi valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 1 momentin säädetyn järjestyksen...eli perustuslain muuttaminen vaatisi 5/6 enemmistön kahdessa perättäisessä eduskunnan äänestyksessä asiasta. No, Sipilä ja kumppanit perustelisivat nyt tehtyä ja voimaan tullutta päätöstä sillä, että kaikki on OK, kunhan tarvittava perustuslain muutos tulee voimaan vuonna 2019 eduskuntavaalien jälkeen. Mutta...sitä ennen Niinistö on suuren vallan saatuaan hajottanut Sipilän hallituksen jo huhtikuussa 2018 ja julistanut uudet eduskuntavaalit pidettäväksi jo tämän vuoden syksynä..jne.

        ETKÖ SINÄ NÄE TÄLLÄISESSA PERUSTSULAIN KIKKAILUISSA MITÄÄN ONGELMAA?


      • Einatoon
        eiköongelmaa kirjoitti:

        Siis...mietippä ihan itse omilla aivoillasi. Vuonna 1998 tehtiin päätös, joka vaati perustuslain muutoksen ennen kuin päätös voi tulla voimaan. Päätös tuli jo kuitenkin voimaan 1.1.1999 ja Lipponen ja Niinistö sanoIvat, että kaikki on OK, kunhan perustuslaki on saatu ajantasalle vuonna 2000. Tätä voisi verrata siihen, että eduskunta tekisi tänään päätöksen palauttaa presidentille oikeuden hajottaa hallitus ja tamä päätös tulisi voimaan 1.3.2018.

        Toisaalta...presidentin valtaoikeuden muutos vaatisi valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 1 momentin säädetyn järjestyksen...eli perustuslain muuttaminen vaatisi 5/6 enemmistön kahdessa perättäisessä eduskunnan äänestyksessä asiasta. No, Sipilä ja kumppanit perustelisivat nyt tehtyä ja voimaan tullutta päätöstä sillä, että kaikki on OK, kunhan tarvittava perustuslain muutos tulee voimaan vuonna 2019 eduskuntavaalien jälkeen. Mutta...sitä ennen Niinistö on suuren vallan saatuaan hajottanut Sipilän hallituksen jo huhtikuussa 2018 ja julistanut uudet eduskuntavaalit pidettäväksi jo tämän vuoden syksynä..jne.

        ETKÖ SINÄ NÄE TÄLLÄISESSA PERUSTSULAIN KIKKAILUISSA MITÄÄN ONGELMAA?

        Perustuslailla ei voi kikkailla, se on eduskunnan päätösvallan alainen, eduskunnat eivät kikkaile.


    • laittomuudenniinistö

      "eli perustuslain muuttaminen vaatisi 5/6 enemmistön kahdessa perättäisessä eduskunnan äänestyksessä asiasta."
      Ei kahdessa perättäisessä äänestyksessä vaan kahden perättäisen eduskunnan äänestyksissä asiasta.
      Eli perustuslaki oli suojattu niin vahvasti että muuttamisäänestysten välillä olisi pitänyt käydä eduskuntavaalit ja valita uusi eduskunta.
      Ja myös tämän seuraavan eduskunnan olisi pitänyt äänestää muutoksen puolesta vähintään 5/6 enemmistöllä jotta perustuslakimuutos olisi voitu tehdä.
      Näin siis jos se olisi tehty laillisesti.

    • nimellinenoppositio

      Eduskunta hyväksyi Yle-verolain yksimielisesti oppositionkaan vastustamatta. Perustuslaki hoituu tiukan paikan tullen samalla tavalla täällä hyväveljelässä.

    • Lahtari.se.on
      • oikeistodiktatuuri

        Niinistön allekirjoittamat lait ovat kaikki Niinistön hyväksymiä. Kaikki.

        Tottakait. Hallituksessa on vain kokoomuslaisia ja oikeistolaisia. Sellainen maa on Suomi.


    • kuningastie

      Saadaanpa nähdä onko perustuslain rikkominen likikään yhtä paha rasite presidenttiehdokkaalle kuin hymyileminen.
      Heti kelpaavia vastauksia odotellen...

    • älyllinenloogisuus

      Niinistö sanoo Uuden Suomen, Kauppalehden ja Talouselämän yhteishaastattelussa sanovansa Natolle näissä olosuhteissa ei, mutta ei sano ”tulevaisuuteen ehdottomasti ei”.

      Kuusi vuotta sitten sanoin, että aina on joku Paavo tunkemassa Natoa kurkustani alas. 12 vuotta sitten se oli Lipponen, 6 vuotta sitten se oli Väyrynen, ja nyt on yksi Matti lisää. Siis sanoisin, että älyllinen loogisuus on vähän kaukana kerta toisensa jälkeen ratsastaa samalla väitteellä, joka ei koskaan ole toteutunut,

      http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801102200658550_pi.shtml

      Nyt älyllinen loogisuus ei ole enään kaukana, sillä eihän Niinstö olisi voinut viedäkään Suomea Natoon hänen ensimäisellä pressakaudellaan, koska silloin hänet olisi leimattu "valehtelijaksi" eikä häntä olisi enää valittu toiselle kaudella. Nyt toisella pressakaudellaan hänelle on ihan yks ja se sama leimataanko hänet valehtijaksi...pääasia että Suomi on viety Natoon onnistuneesti...ja sitten voikin mennä eläkkeelle ja muistella sitä kuinka tuli huijattua Suomi euroalueeseen ja vielä kaiken hyvän päälle Suomi on Naton täysivaltainen jäsen...10 PISTETTÄ JA PAPUKAIJA MERKKI.

      • thebbest

        Hyvä kommentti


      • Ketoonkatoon

        Mennä natoon ja saadaan Suomi katoon.


    • tosikieroa

      Eilisessä Ylen vaalikeskustelussa Niinistö oli jo unohtanut Naton kansanäänestyksen..eipä enää sanallakaan maininnut, että Suomen kansalla olisi jotain sanomista siihen, kun hän päättää viedä Suomen Naton täysjäseneksi. Matti Vanhanen sanoi suoraan, että Suomen ei tarvitse Natojäsenyyttä....Niinistö kiertelee ja kaartelee, koska hänen oma porukka eli Kokoomus on Naton mannekiinni ja valmis heti liittymään Natoon.

      • jjjuoooo

        Näin on nähty


    • suosiolaskeee

      Niinstön suosio romahtaa kovaa vauhtia.

      Kansalaiset alkaa vihdoinkin ymmärtämään perustuslain rikkomiset...ja Väyrynen nousee raketin lailla kohti toista kierrosta

    • vääntelijä

      Eilisessä vaalitentissä Niinistö taas selitti mustan valkoiseksi ...eli väänteli aikaisempia lausuntojaan päinvastaiseksi kuin aiemmin oli selittänyt

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1672
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1597
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1507
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1396
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      895
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      427
      861
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      827
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      815
    Aihe