Kyllä ei paljon viitsi muita ehdokkaita kuunnella, sellaista potaskaa tulee osalta suustaan ulos. Haavisto on toinen fiksumpi tapaus Niinistön lisäksi.
Esim. Paavo ei osaa mitään muuta kuin haukkua Saulia, silläkö nykyisin pärjää...toisia haukkumalla?
En viitsinyt edes katsoa, luin lehdestä taas Paavon pohjanoteerauksen eilisestä ylen tentistä.
Lauraa ei viitsi katsoa, puhuu ihan muusta kuin mitä presidenttinä pystyisi tekemään.
Muutenkin niin karmeannäköinen kuikelo.
Loput ovat sitten mitäänsanomattomia tapauksia, harmaita.
Vaikuttaa siltä, että nuorten äänestäjien taso on pinnallinen ja tyhmyyttäkin mukana, varmaan jos joku Cheek olisi ehdokkaana, niin äänivyöry olisi kova, vaikkei tyyppi mitään politiikasta tietäisikään.
Samoin kuin nyt hehkutetaan kahta "suupalttia" ehdokasta, joilla ei ole todellisuuspohjaa jutuissaan alkuunkaan...mutta siinäpähän haukkaavat sitä itseään ja kunnolla, jos protestiäänet voittaisivat.
Itse uskon, että järkevä puolikas kansasta voittaa ja meillä on edelleen hyvä pressa, eli Sauli.
Niinistö paras
23
209
Vastaukset
- Puolueeton
Komppaan täysillä. Me teimme valintamme heti kun Saulin kannattajakortit kirjoitettiin. Ollaan puolueettomia äänestäjiä kaikissa vaaleissa. Paras valitaan ja kerralla.
- hyväsauli
Näin mekin teemme, puolueesta riippumatta:)
Tulevissa eduskuntavaaleissa on varmaan kolmas vaiko neljäs puolue, jonka ehdokasta äänestämme.
(tiedän jo ketä, kunhan hän ensin on virallisesti ehdolla 2019)
- VainHakeutumalla
Jare Tiihonen kyllä menisi eduskuntaan vain hakeutumalla ehdokkaaksi. Hänen ei tarvitsisi tehdä vaalityötäkään.
Fanit tietävät, että hän on aikaansaava mies. Se näkyisi myös hänen kansanedustajan työssään. - UUSERAASA
Sauli Niinistö on aivan omaaluokkaansa presidenttinä, ja kansakunnan isänä. Valitaan suoraan ekalla PISTE
Huhtasaari mainitsi ulkopoliittista kokemusta seuraavasti: "Olen ollut rukousaamiaisilla Yhdysvalloissa ja Israelissa".- pömölä
Mitä ulkopoliittista kokemusta oli soinilla ja on ulkoministeri, entäs darja halonen, huono sakin lakimies, hölisi blobaalisaatiosta että hopö,höpö. niinistö, pelle mikä pellem tranbontteri taitaa olla keskustelun aihe putin kanssa suurin saavutus ja polkupyörän osto valtterille!
- Eijeieieijeieei
Niinistö ei viitsi panostaa enää Suomeen eikä ajaa Suomen etua, vauvakin on tulossa ja kaikkea diipadaapaa Jennin kans ja koiran kanssakin pitää olla? Ne kaikki valvotut yöt vauvan kanssa jne, eihän siinä jaksa enää ajatella mitään kun on jo nyt ukko sekaisin kuin seinäkello? Puhuukin epäselvästi, rivien välistä pitää kansan, toimittajien jne yrittää lukea mitä hän tahtoo sanoa ja kertoa? Ei semmosta ei, ei ei ei, ei missään Herran rakkaudessa ei?
- ei-jatkoon
Niinisto on porvari joka kyykyttää kansalaisia jopa kirjoittamalla perustuslain vastaisia lakeja kuten tuo aktiivimalli. Törkeämpääkin törkeää käytöstä hädänalaisia kansalaisia kohtaan. Siinämeillä "työväen" presidentti!
Lisäksi Niinistö ajaa Suomea Natoon, eli Venäjän vihollismaaksi. Sotahullu ukko, muut haluaa puolueettomuutta ja rauhaa ja Suomen pelastavaa ulkomaan kauppaa.
Kuka ihme voi olla niin pöljä että äänestää tuollaista tyyppiä, jotkun kunnolla aivopestyt reppanat!- rauhanpuolesta
Kun valintana on rauha ja ihmisillä hyvä tahto, tai toisena vaihtoehtona nato ja huonot välit, jopa mahdollinen sota, niin viisas valitsee rauhan ja äänestää vaikka Paavoa?
- Ghhju
Yksin emme voi jäädä Paavo parka. Mielummin liitossa euroopan kun ryssän kanssa. Sauli on jo hyvin perehtymässä hommaan.
- Jeppikk
Kyllä näin on!!
Paras kokemus suhteissa itään ja länteen.
Jos Haavisto valitaan kaikki Venäjän homppelit muuttaa Suomeen. - seläntakanasumplija
Kyllä Niinistö on paras sumplija kansan seläntakana.
Kutsui tänne 38 000 siipeilijää eläteiksi, nyt on kauppakeskustenkäytävillä nuoria, terveitä miehiä
maleksimassa, sekin raha olisi tarpeen omanmaan kansalaisille, heiltä kaikki etuudet ajetaan alas.
Ei välitä yhtään ajaa oman maan asioita.
Naton kanssa solmittu ISÄNTÄMAASOPIMUS, sekin oli sumplittu salamyhkäisesti.
Kiinasta kutsutut eläimet.
USASTA ostettavat sotakalusteet ym.
Ilmanko ei vaalikone suosittele Niinistöä ehdokkaakseni. - paljonvitsi
Viitsi ainakaan paljon ei kyllä.
- vaikkamitäse
Sauli on koko kansan presidentti, on ihana äänestää ja saada Sauli jatkamaan isänmaan puolesta.
- kahdeksanniinistö
Sauli menee kirkkaasti läpi ekalla kierroksella, Muiden ehdokkaiden taso surkea.
- pahaapelkään
Isänmaallinen mies saa oikeasti aikaan isänmaallisen sodan. Se on varma asia jos viisaammat ei asiaan puutu. Ja "nyt on eri tilanne"- ei ole merkitystä jättääkö perheen paikoilleen vai viedä pois. Jos ei sitten Ruotsiin. Näin se menee - varmasti!
- viiksivallum
Saulin valinta on Suomen edunmukainen, joten onnea Saulille valinnan johdosta, näin se kansa päättää.
- köasdk
Sauli on ylivoimainen enkä ihmeenä pitäisi vaikka 70 % äänistä ylittyy.
- Saulilla_korjattavaa
Sauli on lakimies taustaltaan. Hän on ollut valtiovarainministerinä ja olikohan myös pankinjohtajana jonkin aikaa. Hänen toimintansa valtiovarainministerinä ja puoluejohtajana taitavat osoittavat, ettei hän ymmärrä lainkaan talouden ankaria lakeja. Hän teki samoja virheitä yhdessä pääministeri Paavo Lipposen kanssa. Sauli Niinistö ei ole koskaan opiskellutkaan talouden lakien tuntemusta.
Taisi olla niin, että Sauli Niinistö tai ainakin kokoomus hänen aikanaan esiintyi työväenpuolueena kilpaillen siten palkansaajien äänistä. Jyrki Katainen antoi lisäksi suuria vaalilupauksia palkankorotuksista. Kuitenkin Sauli ja Paavo olivat vieneet Suomeen euroaikaan. Työväenpuolueiden edustat Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen olivat aikanaan laiminlyöneet työmarkkinapelisääntöjen asettamisen euroajan vaatimusten mukaiseksi. Heidän täydellistä kyvyttömyyttään ymmärtää talouden ankaria lakeja osoittaa se, että he eivät paimentaneet edes Jyrki Kataista pidättymään palkankorotuksiin liittyneistä vaalilupauksista: elettiin kuin ei olisi koskaan euroon liityttykään. Suomi velkaantui menetetyn vuosikymmenen aikana jatkuvasti eikä työväenpuolue kokoomuksesta löytynyt ketään, joka olisi lähtenyt johtamaan talouden kuntoon saattamisohjelmaa.
Näyttää siltä, etteivät työväenpuolue kokoomus eikä myöskään tasavallan presidentti Sauli Niinistö ole vielä tänäkään päivänä oppineet talouden ankaria lakeja niin, että he voisivat johtaa kansantalouden tervehdyttämistä. Heihin ei voi luottaa, vaan muualta täytyy tulla niiden, jotka johtavat talouden kuntoon saattamista. Tänäkin päivänä euro on vahvistumassa suhteessa dollariin ja se on jo aiemmin vahvistunut huomattavasti suhteessa Ruotsin (ehkä tärkeimmän kilpailijamaan) kruunuun. Samalla vahvasti kokoomustaustaiset palvelualojen liitot ovat vaatimassa reippaita vientialojen korotuksen ylittäviä palkankorotuksia. Suomen talous on edelleen alijäämäinen.
Sauli Niinistö on tasavallan presidenttinä pyrkinyt esiintymään myös arvojohtajana. Hän ei suoraan tee suuria kansantaloutta koskevia päätöksiä, mutta arvojohtajana hän näyttää valinneen oman kannatuksen maksimoinnin kenties jopa "työväenpresidentin imagolla" välittämättä meidän kaikkien suomalaisten yhteisen Suomen tulevaisuudesta, jonka perustana muille toiminnoille ja pyrkimyksille on terve talous. Sauli Niinistö ei todellakaan ymmärrä talouden ankaria lakeja.
Donald Trump nimitti lakimiehen tulevaksi Fed (keskuspankin) johtajaksi. Voi vain toivoa, että tuo lakimies kuuntele toisia, jotka ymmärtävät talouden ankaria lakeja; muuten USA:n paha perii, kun USA on jo niin ylivelkaantunut. Kiinakin on jo varoitellut mahdollisuudesta vähentää USA:n valtion paperien ostojen vähentämisellä. Kiinalla on siinä väline vääntää, jos Donald Trump alkaa lisätä protektionismia. Myös Suomen kannattaa olla Sauli Niinistöä viisaampi, etteivät ulkovallat pääse liikaa vaikuttamaan maamme asioihin liiallisen velkaantumisen vuoksi.
Ensin talous ylijäämäiseksi ja velkoja lyhentämään, vasta sitten on varaa johonkin muuhun.
Jos ja kun jatkamme eurossa, niin työmarkkinoille täytyy saada sellaiset pelisäännöt, että voimme aina säilyttää kilpailukyvyn suhteessa Ruotsiin ja vastaaviin maihin. Siinä on yksi hyvä mittari, josta on pidettävä jatkuvasti kiinni talouden ankarien lakien mukaisesti. - Peruutus
Paremman tulevaisuuden puolesta Laura tai Paavo pressaksi ! Niinistö on jo paljastanut olevansa eu-eliitin edustaja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jatkossakin eu:n jäsenmaihin aletaan jakaa massoittain pakolaisia, aivan siten, kuin eu:sta määrätään, ja kansa maksaa. Aikaa myöten elintasomme romahtaa ja turvallisuus on mennyttä. Ruotsin tie ei houkuta.
- killinkikasakka
Kahden kärki inhokeista,,,, venäjävesselit Laura ja Paavo...
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/169021-mtvn-kysely-huhtasaari-ja-vayrynen-vaalien-inhokit - Lahjomaton.suosio
Peli on selvä. Tänään on tullut kaksi samansuuntaista galluppia joissa Niinistön suosio 69-71%.
Kansa on lahjomaton ja äänestää itsepintaisesti Salen jatkoon. Hyvä!! - limupimu
Saulia tukee laaja yhteiskunnallinen rintama työttömistä virkamiehiin, köyhistä rikkaisiin. Sauli on koko kansan presidentti.
- siismekaikki
Sauli kirkkaasti läpi, muille ei jää kuin hilut jaettavaksi prosentti pari, Pekka kakkonen ja hänkin jää alle 10 %.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760