Minkähän takia kaupoisssa on edeleen pääasiassa vanhan lain juomia? Joku orginal long dring saattaa olla 5,5% ja muutama karhun nelospakkaus eikä mitää muuta?.
Minkähän takia kaupoisssa yhä vaan III oluita?
9
83
Vastaukset
- gg4g4g4g4
Samaa minäkin olen ihmettellyt. Ilmeisesti vanhat kolmoset pitää saada myytyä ensin pois kun tilataan uuttaa,
- efeffef
Niin luulis etenkin bacardi brezerin olevan suosittu juoma, mutta yhdessäkään kaupassa en ole nähnyt vielä sitä
- viinarallikovenee
Ja vanhalla verokannalla nimenomaan. Kolmosen hintahan myös tulee nousemaan ja paljon.
- pienkauppias
Ei käynyt yksikään tölkki kaupaksi, joten ei ollut järkeä antaa nelosten pölyttyä hyllyyn. Myynti siis on jo lopetettu monissa kaupoissa.
Huhujen mukaan ainostaan Pekka Puska menehtyi alkuvuodesta alkoholimyrkytykseen, kun ei kuulemma ollut muuta vaihtoehtoa. - wdwdwdwd
Menivät sitten nostamaan myös kolmosen hintaa aika reilustikkin. Ei se vero noin paljon noussut, mutta kauppiaat näköjään päätti nostaa myös hnitojaan verojen lisäksi ja myyvät lonkeroa samalla hinnailla kuin alkokin. Eipä taida toimia,koska taitaa viinaralli taas tänävuonna käynnistyä. Pitihän se vero ero viroon säilytää nostamalla veroa myös suomessa ja virolaisalkin oli virhe liike, koska viralaiset hakveat nyt Latviasta ja osa suomalaisitakin ajellee sinne asti vielä viroakin halvemman alkoholin perässä! Kaavailtua 100M lisää alkoholiveroa ei näin todelllakaan saada.
- suomi.nousuun
Perus kusetus, alvissa oli ihan sama juttu. Äänestetään jatkossakin jaloillamme, eli juomat haetaan naapurista, ja tavarat tilataan netistä.
- Julkoffi
Koffin hyvää Jouluolutta vielä kun riittää, se on mainion makuista ruokajuomaa!
- eitippatapa
Kanarialla on vasta halpa olut, mutta vietan tipatonta tassa. Mercadonassa maksaa paikallinen Stark, joka on hyvaa 5.4%:sta 24c tolkki. Eika tumma 5.5% Dorada sekaan maksa 55c enempaa.
Heineken on kai jotain 80c paikkeilla. Vaikka en siita ole juuri perustanut.
Rommipullo tummaa La Perlaa, 1l maksoi vahan yli vitosen. Mutta kuten sanottu tipattomalle taytyi ruveta. Helmikuussa saa taas sitten vahan suu napsata.- Eitippatapa
La Perlasta tuli kylla ihan laulutuulelle
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081660Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai841566Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961463Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541392Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341361Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414852Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290822Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347807