Kone Oy on siirtänyt toimintansa Kiinaan koska Kiinassa on maailman suurimma markkinat ja että Kiina on ylivoimainen teollisuustuotannossa.
Huhtasaari herjaa Kiinaa, miksi Kone Oy Kiinassa?
H.M.S.Moilanen
587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kone OY teki liiketaloudellisesti kannattavimman mahdollisen ratkaisun siirtämällä tuotantonsa Kiinaan sinne missä raaka-aineet ovat lähellä ja työvoima halpaa, mutta hyvin ammattitaitoista. Samoin mm. Viking Line totesi telakkatilanteen Suomessa mahdottomaksi hinnaltaan ja tilasi uuden laivansa Kiinasta puoleen hintaan siitä mitä Turun telakka olisi vaatinut laivan rakentamisesta.
Se mitä suomalaiset pässinpää typerykset eivät tajua on se, että kapitalismin vallitessa yhtiö tuottaa tuotteensa siellä missä tuotanto ja energia ovat halvimpia, koska yrityksen ainoa tarkoitus on tuottaa maksimaaliset voitot omistajilleen, ei suinkaan toimia hyväntekijänä tai mitenkään kansallismielisesti "kansan" asialla. Suomessa on työvoima yksiselitteisesti liian kallista useimmille yrityksille, joten ulosliputus on luonnollinen ratkaisu kaiken kokoisille firmoille. Yhtiöt valuvat ulkomaille niin kauan kuin hallitus ei ymmärrä puuttua aivan liian korkeisiin työvoimakustannuksiin laskemalla työvoimaa koskevia vaatimuksia ja verotusta tuntuvasti.
Kyllä palkat tippuis jos kova palkkalaiset vaihdettais työttömiin,työttömissä on paljon juuri koulunkäyneitä jotka osaavat rakentaa vaikka noita hissejä tai laivoja. AY ei mahtaisi mitään. Mös työvoiman pitäisi aloittaa kilpailu palkoissa toisiaan vastaan kun kerran eletään markkinataloudessa.
Huhtasaari on mätä omena terveiden omenien joukossa.
No jos kiinan malli kepaa sulle, niin mikä ettei,
työviikon pituus 60 tuntia,
ei mielipiteenilmasu oikeutta, kun hallitus ilmoittaa aktiivimallista, siitä ei keskustella saati tehdä kansalaisaloitteita,
ei vapaata maasta matkustusoikeutta,
ei uskonnon tai mielipiteen vapautta, Suomi ensin -hihhulit lyödään 10 vuodeksi pakkotyöhön (se olisi tiett positiivista)
ei pääsyä internettiin, valtio järjestää oman suljetun ja seuratun hakupalvelun
Laura ei ehkä ole niin tyhmä kuin miltä esittää, mutta tuollaista puhetta tarvitaan vedättämään todella yksinkertaista kannattajakuntaa, joille jäisten nauriiden järsiminen edustaa toiveiden täyttymystä.