Lesboudesta eheytynyt paljastaa

tfuygkhbljn

15-vuotiaana amerikkalaiseen Emily Thomesiin uponnut homoseksuaalinen elämäntapa muuttui, kun hän kertoo kohdanneensa todellisen Jumalan.

Life Site News kertoo, kuinka varhaisesta iästä lähtien kapinallisen Emilyn teot johtivat hänet moraalittomiin valintoihin.

"Sain itselleni huomiota poikkeavilla valinnoillani", hän selittää netissä viime viikolla julkaistussa nopeasti levinneessä "Love is love" -videossaan.

Emily kertoo olleensa ennen uskoontuloaan "uskomattoman itsekäs ihminen".

"Tein mikä tuntui minusta parhaalta. Tämä johti minut polttamaan marihuanaa ja muuhun tuhoisaan käyttäytymiseen. Silloinkin, kun se näytti auttavan ja palvelevan muita, se oli oikeastaan ​​minun kunniakseni ja ylpeydekseni."

"Juhlin, nukuin siellä täällä ja viidentoista vuoden vanhana ilmaisin lesbouteni joillekin kavereille", Emily lisää Anchored Northin tuottamassa videossa.

Hän tunnustaa kunnioittaneensa hyvin vähän muita, mutta tienneensä, kuinka toimia "rehdisti" ulkonaisesti, että vain harvat näkisivät hänen "surkean käyttäytymisensä syvyydet".

"Lyhyesti sanottuna pakottavat tekijät ennen muutosta olivat ylpeys ja itseni korotus", Emily luonnehtii.

Hän kertoo omaksuneensa täysin "LGBT- etiketin" nuoreen aikuisuuteen mennessä.

"Leikkasin hiukseni lyhyeksi, pukeuduin poikien vaatteisiin ja käytin miesten wc- ja kylpyhuoneita ja pukuhuoneita."

Hän ajatteli, että kaikki hänen tekemisensä oli kelvollista Jumalalle. Emilyn näkemys Jumalasta oli "hyväntahtoista kaiken hyväksymistä".

Kun hänestä tuli yhä avoimemmin homoseksuaali, hän kaivautui entistä syvemmälle luonnottomuuteen.

"Nautin jännityksestä tekemällä ja elämällä kaikkea sitä, mikä oli normaalin ulkopuolella ja kokeilemalla kovempia huumeita, tutkimalla yhä enemmän kiellettyjä seksuaalisia tekoja ja hankkimalla pari ikävää tatuointia", hän muistelee.

Mutta huolimatta ulkonaisesta onnellisuuden julkisivusta, Emily kuvailee tuolloin itsellään olleen "kuopallaan olevat silmät ja toivoton sydän".

22-vuotiaana työtoverit kutsuivat hänet lukemaan yhdessä Raamattua. Koska hänen tätinsä oli mukana, Emily suostui osallistumaan. Hän kuitenkin varautui lopettamaan heti, kun vastaan tulee homoseksuaalisuus aiheena.

Raamattupiirissä mukana olevat kristityt naiset jakoivat myönteisiä kokemuksia Jumalasta.

"Minulla ei ollut mitään sellaista ja se ärsytti minua", Emily myöntää.

Emily oli melko yllättynyt siitä, että todellinen Jumala ei ollutkaan "kaiken hyväksyvä", kuten hän oli kuvitellut.

"Tiesin, mitä Raamattu sanoi homoseksuaalisuudesta, mutta en ollut ennen välittänyt siitä siksi, koska minulla oli vain vähän ymmärrystä Jumalasta", hän sanoo nyt.

Emily kertoo alkaneensa lukemaan Raamattua myös itsenäisesti ja kyseenalaistamaan, kuka hän oli ja miksi hän oli tehnyt nämä valinnat:

"Olenko todella varma, että homoseksuaalinen käyttäytymiseni on yhtä paljon identiteettini kuin sukupuoleni tai rotuni?"

Hän etsi homoseksuaalisuutta koskevia jakeita ja kertoo tunteneensa kuin "salaman iskun" löytäessään ensimmäisen Korinttolaiskirjeen kuudennen luvun jakeet yhdeksän ja kymmenen:

"Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa." 1. Kor. 6: 9-10

"Sinä päivänä silmäni todella avautui. Yhtäkkiä en enää voinut väittää vastaan. Se oli selvää. Kuuluin niihin, jotka eivät pääse Jumalan valtakuntaan... Se pelotti minua todella pahasti."

Sitten Emily teki löydön Raamatusta, joka on muuttanut miljoonien ihmisten elämän ympäri maailmaa. Hän luki seuraavan, 11. jakeen:

"... ja senkaltaisia te muutamat olitte, mutta te olette pestyt, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskaaksi tulleet Herran Jesuksen nimen kautta ja meidän Jumalamme hengen kautta."

Uuden toivon valo täytti Emilyn sydämen. Hän ymmärsi, että Jumala parantaa ja muuttaa ihmisiä - juuri hänen kaltaisiaan.

"Koko elämäni muuttui sinä päivänä. Minä tartuin Hänen käteensä uskon kautta... olin hämmästynyt armosta, jota Hän osoitti minulle", Emily julistaa.

Amerikkalainen uutissivusto ja blogiyhteisö Huffington Post on kiinnittänyt huomiota Emilyn muutostarinaan ja on hädissään suositun ja laajalle levinneen videon "queer-vastaisesta" sanomasta ja sen myönteisistä vaikutuksista muuttaa nuorien teini-ikäisten ajatuksia.

Huffington Postin mukaan Emilyn "Love is love" -video näyttää olevan suunniteltu houkuttelemaan nuorten queer-ihmisten huomio ja teini-ikäiset, jotka kyseenalaistavat seksuaalisuuttaan.

"Love is love" -sanontaa on käytetty usein edistämään LGBTQ-suhteiden hyväksymistä. Emilyn videon tuottanut Anchored North käytti myös sateenkaarilippua videon esikatselukuvassa ja HP:n mielestä se on "anastamista, koska siitä on tullut homojen oikeuksien liikkeen yhtenäinen symboli".

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        106
        4572
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3393
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2380
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        39
        1418
      5. Minulla on käsitys

        Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
        Ikävä
        36
        1343
      6. Harmittaako sinua yhtään?

        Tuntuuko pahalta ollenkaan?
        Ikävä
        38
        1196
      7. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        14
        1102
      8. 159
        1026
      9. On varmaan turn off

        Mutta olen tosi kokematon.
        Ikävä
        27
        978
      10. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        944
      Aihe