Mitä teen, kun TOTO siirtyi veikkaukselle vuodenvaihteessa, siis suorat ohjelmat raveista. Olen seurannut lähtöjä intensiivisesti veikkaus TV.stä. Nyt lävähti näytölle, että ollaan huolestuneita minusta veikalla, kun olen jo yli tunnin ollut koneella. Jätänkö 2 viimeistä lähtöä katsomatta, vai mitä teen????
Apua tarvitaan
2
<50
Vastaukset
- hevosjölli
Olisi hyvä, jos Yle rupeaisi näyttämään raveja vaikka puolen tunnin koosteena joka ilta, kuten Urheilukanava teki vuosia sitten. Itse en jaksa tuijottaa suoria lähetyksiä, mutta koostetta olisi ihan kiva katsoa samalla lipittäen iltaoluita. Onhan se nyt sääli, ettei hevosurheilua tule enää tv:stä. Yle on ennenkin ostanut kaupallisten kanavien jämiä, kuten Leijonien Euro-höntsäkiekon ja Tangomarkkinat, joten miksei myös ravit? Ainakin Vermon keskiviikkoravit ja viikonlopun Toto76 pitäisi saada ilmaiseksi teeveehen
- DonKyösti
Kyösti on vanhana hevosmiehenä samaa mieltä kuin hevosjölli tuossa ylempänä. Ainoa miinus hevosurheilun tuijottamisessa on se, että alkaa paneututtamaan niin maan perkuleesti, kun mieleen juolahtaa ne jokakesäiset reissut hevostalleille. Onnekseen Kyösti on videoinut muutaman sessionsa, vaikkapa ei kuvanlaatu päätä huimaa. Hik!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225145Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303678No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241524- 231411
- 141302
- 271208
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221127