Kristinusko vainotuin uskonto maailmassa

JumalatontaHulluutta

Näin kertoi illan YLEn uutiset . Ja yllätys yllätys : Kun kommunistista pohjois - Koreaa ei oteta lukuun , niin vainotuinta kristinusko on juuri niissä maissa ja niillä alueilla , joista Eurooppaan ja Suomeenkin on tullut paljon valepakolaisia ns. "turvapaikanhakijoina ."

Kyse on siis islaminuskoisista maista , ja lähes kaikki Euroopassa ja USA: ssa viime vuosina tehdyt terroriteot ovat olleet islaminuskoisten fundamentalistien tekemiä. He pitävät uskontonsa mukaisesti kaikkia muita uskoa tunnustavia "vääräuskoisina" , joka oikeuttaa heidät jopa tappamaan vääräuskoiset.

Herää kysymys , miksi heitä saa päästää valtoimenaan tulemaan mm. Suomeen tekemään terroritekojaan ?
Esimerkiksi Turussa terroriteon tehneen marokkolaisen ei olisi missään tapauksessa edes pitänyt olla Suomessa. Marokko ei ole sotaa käyvä maa, joten pakolaisuus on pois suljettu .
Lisäksi marokkolainen esiintyi väärillä henkilötiedoilla.

Eikö Suomen rajoilla ole enää mitään merkitystä ? Missä Suomen rajavalvonta on ?
Vai ovatko rajavalvojat yhä penkomassa suomalaisten matkoilta tulijoiden laukuista sitä mahdollista ylimääräistä viinapulloa , jota ei olisi saanut tuoda ?
Miksi edes laittomasti maassa oleskelevia ei saada pois maasta vaan heille vielä järjestetään asuminen, ruoka ja kaikki palvelut ?

6

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KöyhäOrpoPiru

      Ainakin vastaanottokeskusbisnes ja käännytyspäätöksistä valituksia rustaileva asianajotoimistobisnes on johtavien poliitikkojen tai ainakin heidän sukulaistensa taskuja täyttävä rahasampo.
      Tosin veronmaksajien rahoista kaikki, joten Suomen valtionvelka vaan kasvaa ja veronmaksajille tulee lisää maksettavaa.

    • KoskaAllahillaOnSuuri

      Lisää rauhanuskonto Islamia harjoittavia kehitysmamuslimeita suomeen niin hyvä tulee......

    • EU-projekti

      Vastaus aloittajan miksi näin? kysymyksiin, tämä selittää aivan kaiken aina koko nyky EU:sta matuihin, monikulttuuriin, rasisti räksytyksiin ja suomalaisten kyykytykseen kuin myös muiden kanta eurooppalaisten kyykytykseen.

      https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=http://magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/&ved=2ahUKEwiw65O53c7YAhXMkCwKHSfpCVoQFjAAegQICRAB&usg=AOvVaw0HOgxeefiva7zB6e8fZbca

      KOKO juttu on jo kauan aikaa sitten ennalta suunniteltu ja nyt se viedään vain toteutettuna vihdoin läpi, ihan niinkuin arkkitehti suunnittelee talon piirustuksineen ja se sitten jossain vaiheessa rakennetaan.

    • ghjytykty

      pakistanissa kristittyjä lapsia siepataan ja kasvatetaan muslimeiksi
      määrä oli suuri vuodessa, varmaan yli tuhat

    • niinväärin

      Suvakkikin vainoaa kristittyjä. Miksi niin tekee ?

    • eipä_taida_kuulua

      Kuuluuko islam muka sivistysvaltioihin?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe