Tähän villejä veikkauksia. Onko mielestänne Darwinin oppi täydellistä?
Mitä Darwin ei tiennyt?
14
132
Vastaukset
- Ettäeiole
Ei tarvitse katsoa videota vaan ihan yleissivistyksellä voi vastata, että ei ole.
- yhäsamaa
Ainakin Hitler oli sitä mieltä että Darwin oli oikeassa sanoessaan että kaikki kamppailevat elintilasta. Hitler halusi myös elintilaa yli-ihmisilleen (Lebensraum)
Karl Marx omisti ensimmäisen kirjansa "Das Kapital Darwinille.
Evoluutionistit kannattavat yhä Darwinia, vaikka eivät julkisesti voikaan väittää että pohjoinen rotu on sama kuin nykyihminen, ja toiset ovat kehityksestä jäljessä.
Evoluutioteorian mukaan nykyihminen ei ole tukevarakenteinen kiinalainen tai lyhyt etelämaalainen, vaan solakampi ja pitempi yksilö, jolla on korkea otsa.- totuuttaeivoimuuttaa
Yli-ihminen on vain päämäärä, jota ei voi koskaan saavuttaa.
Pohjoinen rotu on kykenevämpi kun Afrikkalainen, paitsi juoksussa.
Aasialaisen ja eurooppalaisen yhdistää Neanderthal, jolla oli isommat aivot.
- Heinrichh
Te ette tiedä hevonpersettäkään evoluutioteoriasta, mutta pölöttää täytyy.
Tyypillisesti etenkin hieman yksinkertaisten ihmisten mielipiteet ovat sitä varmempia, mitä vähemmän he puhuttavasta asiasta tietävät.
Darwin oli keskeisissä asioissa oikeassa, mutta ei hänen "oppinsa" tietenkään täydellistä ollut – vain uskonnot väittävät olevansa täydellisiä ja tietenkin valehtelevat kaikki.
Nykyisessä evoluutioteoriassa on Darwinia oman arvioni mukaan jotain 10-15 % ja loppu sitten hänen jälkeensä tehdyn valtavahkon tutkimustyön tulosta.- kukka-kärpänen
Darwin ei tiennyt, valheellisen valinnan merkitystä.
- okapinkaula
Darwin ei tiennyt okapin olemassaolosta. Siksi hän luuli että kirahvin kaula on kasvanut vähitellen kun se on tavoitellut latvasta lehtiä nälkäänsä.
Jos kirahvilla olisi ollut ruuan puute, se olisi syönyt puiden latvat jo ennenkuin ne olisivat ehtineet kasvaa monta metriä! - Geenitkunniaan
Ei kai se ole täydellinen kun siihen aikaan ei esimerkiksi tiedetty geeneistä ja niiden päälle/pois kytkeytymisestä mitään.
- TaikauskostaTietoon
" Onko mielestänne Darwinin oppi täydellistä?"
Yhtä vähän kuin Bohrin atomimalli vuodelta 1013. Darwnin ja Bohrin töiden perusteella myöhemmät tutkijat ovat kehittäneet mm. nykyisen evoluutiuoteorian ja kvanttifysiikan, johon sinunkin tietokoneesi perustuu. Sen paremmin evoluutioteoria kuin kvanttifysiikkakaan eivät ole vieläkään täydellisiä. Valtavan hienoja ja hyvin todennettuja teorioita toki molemmat.
Nykyään evoluutiotutkimus on isolla painoarvolla lääkkeiden kehityksessä ja mm. syöpähoidoissa. Maailman ihmisten ravitsemisessa se olisi vielä paljon tehokkaampaa, mikäli Greenpeacen kaltaiset taikauskoiset järjestöt eivät kehitystä jarruttaisi. Greenpeace on suoraan vastuussa 8 miljoonan lapsen sokeutumisesta estäessään kultaisen riisin pääsemisen laajamittaiseen tuotantoon. Siitä yli menee varmaan ainoastaan paavin ehkäisykielto, joka on ainakin epäsuorasti sairastuttanut varsinkin Afrikassa kymmeniä miljoonia ihmisiä aidsiin. Darwin tiesi, että lintujen nokan muoto ja koko voivat muuttua sukulinjassa, mutta hän ei tiennyt sitä, että raajoista ei ole kehittynyt aikojen saatossa siipiä eikä sitä, että kalan suomuista ei ole kehittynyt välivaiheiden kautta linnun sulkia. Darwin ei tiennyt sitäkään, että lintujen läpivirtauskeuhkot eivät ole kehityksen (evoluution) tulos vaan ne on luotu alunperin sellaisiksi.
- niinpäniinvain
Darwin luuli että puuttuvat lajien fossiilivälimuodot tullaan löytämään myöhemmin.
Nyt on kaivettu esiin sata miljoonaa fossiilia, eikä niitä ole vieläkään löytynyt.Evoluutioteoria ei ole tieteellinen teoria sen vuoksi, että siinä on täytetty puuttuvat aukot ihmisen mielikuvituksen tuotteilla.
unitaari kirjoitti:
Evoluutioteoria ei ole tieteellinen teoria sen vuoksi, että siinä on täytetty puuttuvat aukot ihmisen mielikuvituksen tuotteilla.
Mikä sitten on tieteellinen teoria? Anna jokin esimerkki.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5441782Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84863
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50719- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2697- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?73618- 65533
