ansiot?
Itse en niitä näe.
Mitkä ovat viurusilmä Sampo Terhon poliittiset
9
112
Vastaukset
- hähähäähhähähähä
Sampo on erikoistunut äänestäjiensä pettämiseen.
- rhghbhghgh
Mutta Terho on tehnyt hyvää työtä pakkoruotsin poistamisen suhteen, ja tänä vuonna alkaa kielikokokeilu. Ruotsin kieli on turha suomalaisille, ja onneksi se tulee katoamaan vähitellen.
- hahahahahahahaahahahh
Kyllä se on niin että tuo kielikokeilu häviää kun siihen osallistunut yksi ikäryhmä ovat koulunsa päättäneet (eli noin 3 vuotta kokeilun aloittamisesta). Ja vieläkään eduskunta ei ole hyväksynyt kokeilua lopullisesti.
- OinosenÄänestäjä
Terho. Elo, Elovaara ja Lindström. Nämä kaikki jatkavat työtä maamme parhaaksi, sillä kansa antaa heille riittävästi tukea seuraavissa eduskuntavaalissa.
Syy: Heistä jokainen on pienen ihmisen asialla.04/2019 loppuu poliittinen ura ko. pelleporukalta. Ennen sitä on vain yksi asia: hillotolppa.
- aika.nannaa
Peppu-Reino kirjoitti:
04/2019 loppuu poliittinen ura ko. pelleporukalta. Ennen sitä on vain yksi asia: hillotolppa.
Mutta onneksi te katoatte Manner-Suomesta vähitellen kokonaan. Sitä ei mikään estä kun määränne vähenee jatkuvasti.
- siltä-se-vaikuttaa
Terho tärisee ministeriaitiossa vielä noin vuoden, sitten äänestävä kansa vapauttaa hänet piinastaan??
- MuutVakavana
Olla Venla-gaalassa nauramassa.....väärässä kohtaa.
- Pro_Europa
On ollut Euroopan parlamentissa, vaikka väitti olevansa EU-kriittinen.
Kaikista huvittavinta oli kuukausi sitten kun Schultz ehdotti EU:n liittovaltiota ja ne maat, jotka eivät tähän suostuisi heitettäisiin automaattisesti ulos unionista. Josain syystä Terho ei tykännyt tästä ideasta, vaikka vielä kesäkuun alussa sanoi haluavansa erota EU:sta. Schultzin mallissa tämä kävisi heti, ilman mitään neuvotteluja.
Sampo Terho halua siis vain räksyttää ja itkeä. Ei Sampo millään tavalla ole EU.kriittinen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081705Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031679Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1021593Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341369Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.49916Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii460915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115891Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai294853Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347821