Kansanedustajien sopeutumiseläke poistettava

Aloite kansanedustajien sopeutumiseläkkeen poistamiseksi löytyy täältä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/hae Aloitteen tukemiseen kerätään nimiä vielä kuukausi. Aloitteen allekirjoittaneiden määrä on tällä hetkellä jo ylittänyt eduskuntakäsittelyyn vaadittavan 50 000:n rajan, mutta lisä ei ole pahitteeksi.

Kansanedustajat käyvät erityisesti vähävaraisten toimeentulon kimppuun esimerkiksi leikkaamalla jatkuvasti lääkkeiden kelakorvauksia. Lainsäädännöllä pakotetaan "rivikansalaisia" sanktioiden uhalla jatkuvaan työnhakuralliin.

Lainsäädännöllä on kuitenkin luotu entisistä kansanedustajista eliitti, joita eivät nämä "aktivointilait" koske. Kansalaisten yhdenvertaisuus pitäisi olla tärkeimpänä ohjeena lakeja laadittaessa. Näin ei ole asianlaita tällä hetkellä. Asian eduskuntakäsittelyyn saamisella nähdään istuvien kansanedustajien moraalin tila. Seuraavat vaalithan ovat jo huhtikuussa 2019!

Sopeutumiseläkkeen ja sopeutumisrahan saajat (28.6.2017), suluissa edustajavuodet

Alho Arja Inkeri (1983-1999, 2003-2007)
Aula Maria Kaisa (1991-2003)
Bryggare Arto Kalervo (1995-1999, 2003-2007)
Forsius Merikukka (1999-2011)
Gestrin Anna Christina (2000-2003, 2003-2015)
Hemmilä Pertti Aatos (1999-2015)
Holmlund Anne Elisabeth (2002-2015)
Hänninen Tuomo Juhani (2003-2011)
Kaarilahti Marjut Hannele (1991-1999)
Karhu Saara Elina (1999-2015)
Karpela Tanja Tellervo (1999-2011)
Kerola Eeva Inkeri (1999-2015)
Kokko Osmo Urmas (2011-2015)
Komi Katri Helena (1999-2015)
Korhola Eija-Riitta Anneli (europarlamentissa 1999-2014)
Korhonen Martti Allan (1999-2015)
Koskinen Elise Marjaana (1995-2011)
Kurvinen Esko Anton (1991-2007, 2011-2015)
Kuusisto Merja Anneli (2007-2015)
Kärkkäinen Kari Juhani (1999-2011)
Lindén Suvi Helmi Tellervo (1995-2011)
Lipponen Päivi Pauliina (2007-2015)
Matikainen-Kallström Marjo Tuulevi (2003, 2004-2015)
Nurmi Tuija Anna-Liisa (1995-2011)
Ojansuu-Kaunisto Kirsi Johanna (1999-2011)
Paasio Heli Tuulikki (1999-2015)
Parpola Marjukka Meri (1999-2007)
Pykäläinen Tuija Maaret Sinikka (1991-1999)
Rauramo Anssi Mauno Heikki (1987-1998)
Rönni Tero Matti Johannes (1999-2011)
Seivästö Ismo Eero (1991-1995, 1999-2003)
Seppälä Arto Eemil (1999-2007)
Thors Astrid Gunilla Margareta (2003, 2004-2013)
Viitamies Johanna Pauliina (2007-2015)
Virtanen Erkki Alvar (2003-2015)
Väätäinen Tuula Anneli (2003-2015)

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201707082200249004_pi.shtml

11

193

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oma_napa_tärkein

      Ei tule menestymään, istuvillakin kansanedustajilla pelko persuksissa siitä. koska tämä ilo loppuu!

      • ajan.hermo

        Tulee menestymään, uusi aika muuttaa asenteita.


    • viissataakuussa

      Pitäisi riittää normaali työttömyyspäiväraha työn loputtua, kuten muillekin. Kolahtaisi samalla oma aktiivimalli omaan nilkkaan.

      • ajan.hermo

        Pelkkää kauhun tasapainoilua.


    • Hakemuksia_vaan_menemään

      Anssi Rauramo ei ole kahdessakymmenessä vuodessa löytänyt itselleen töitä. Vaikka taatusti on hyväveli-verkostot hyvässä kunnossa. Eipä ole tainnut ihan aktiivisesti hakea, sanktiot vaan päälle! Suvi Lindenillekään ei Oulusta ole löytynyt hommia, vaikka niin veti aikoinaan Osuuskauppa Arinan etua. Luulisi edes kassanhoitajan tai hyllyntäyttäjän hommia löytyvän. Työttömien ei nykyään anneta olla ronkeleita.

      • Salen_exä_ikieläkkeellä

        Tanja Karpela ilmeisesti katsoo olevansa oikeutettu sopeutumiseläkkeeseen lopuksi ikää oltuaan istuvan presidentin kihlattuna jonkin aikaa. Kyllä tuli Saulin polkaisut kansalle kalliiksi!


    • Kärrypojiksilusmuilijati

      Kolmen kuukauden välein vaan työkkärin haastatteluun. Jos ei työtä ala löytyä niin työnhakuvalmennuksen kautta harjoittelupaikkaan vaikka kärrypojaksi kuten kansanedustajien aloitteesta muutkin työttömät. Mikä h*lvetin suoja näillä on kun ei muillakaan?

      • rouvaTappinen

        Nuoria, hyvinkoulutettuja ihmisiä kymmenenkin vuotta sopeutumiseläkkeellä, ohhoh...


      • 12345654321

        Sama aktivointi entisille kansanedustajille kuin tavistyöttömillekin...


      • 64600

        Pakotetaan, koska puhe ei tehoa, heidät ruotuun! Allekirjoituksia nyt 64 600.


    • Ex-eliitti.loisii

      Yrittäjätuloa voi saada ja maata viljellä, vaikka millaisilla tuloilla, eikä sopeutumiseläke vähene.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe