Miten käytännössä onnistuisi ja palauttaisivatko muut maat takaisin suomeen? Voinko esim vaan vuokrata asunnon toisesta Eu maasta ja lähteä sinne samantien?
Luolamiesten ja naisten ei sitten tarvitse örveltää puolustusvoimien propagandaa tänne vaan vastatkaa kysymyksään. Miesten ase velvollisuus on syrjintää ja sillä selvä.
Asevelvollisuuden pakeneminen ulkomaille
2
1558
Vastaukset
- pseudo_joukahainen
Ainakaan Tshekki ei palauta palveluskarkureita. On myös halvin Länsi-Eurooppalainen maa, ja pilvi on laillista. Kannattaa toki tarkistaa suurlähetystöstä.
Suosittelen kuitenkin harkitsemaan kaikkia muita vaihtoehtoja ensin. Kaikessa typeryydessään suomen palvelusvelvollisuus ei ole hyvä syy hankkia uutta kotimaata. Tässä tilanteessa ei ole mahdollista voittaa. Itse olen lykännyt palvelustani tähän asti, 26-vuotiaaksi, ja suunnittelen nyt suorittavani siviilipalveluksen paikassa, jossa voin tehdä mielekästä ja koulutustani vastaavaa työtä. Myös koulutuksen ulkopuolelta, muiden kiinnostuksen kohteiden piiristä löytyy takuulla hyviä siviilipalveluspaikkoja.
Keksi joku keino, jolla olet ottanut asian haltuusi ja tehnyt vapaan ja itsenäisen päätöksen. Niin pitkälti kuin se on mahdollista. Maanpako jättää asiat selvittämättä, ja voin taata, että kuka tahansa sen tekisikin, tulisi sitä katumaan suuresti ja monesti elämänsä aikana. Pitää siis olla valmis elämään katumuksen kanssa. Toivottavasti et ole rappioromantikko, sellaiset kuolee ennen kuin ehtii elääkään.- pseudo_joukahainen
Kas kun en lukenut nimimerkkiäsi.
Se jäi sanomatta, että sukupuolisidonnainen asevelvollisuus toki on syrjintää, mutta ratkaisu ei ole asevelvollisuuden laajentaminen koskemaan myös naisia. Kaksi väärää ei tee oikeaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672415- 661387
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww761210EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41137- 79855
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19800- 43688
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta83672Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe25649- 30646