Jumalan lapset

Jumalan lapset -nimellä aiemmin tunnettu uskonnollinen kulttiyhteisö sai alkunsa Yhdysvalloissa ja sen monilla tavoin tuomittava toiminta on noussut julkisuuteen viimeisen vuosikymmenen aikana. Yhteisö on tunnettu monilla eri nimillä, muun muassa nimillä Jumalan lapset, Rakkauden perhe ja yksinkertaisesti Perhe. Yhteisön toiminnasta on tehty myös Netflix-dokumentti.

"Opimme, että Jumala on yhtä kuin rakkaus, ja Jumalan rakkautta osoitetaan seksuaalisuuden kautta. En tiennyt mistään muusta, hän sanoi.
Watson paljasti Barcroft TV:n ohjelmassa, että hänet pakottiin kultin sisällä ”tekemään seksuaalisia tekoja” ”sedilleen” sekä muun muassa katsomaan kuvia alastomina ristille naulatuista naisista."

Sairasta niin sairasta. Jälleen yksi esimerkki mihin taikausko ja Raamatun satuihin voivat johtaa. Kreationismikin on Raamatun satuihin perustuvien valhdeiden levittämistä ja vähintään henkistä ihmisten hyväksikäyttöä.

Olisiko palstan valheita levittävillä Jumalan lapsilla tai jeesuksenmorsiammilla mitään kommenttia tähän?
121351
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat
  • Kyllä ne pari ovellani vieraillutta jehistä olivat ainakin yllättyvinään. Kumpikaan ei ollut ikinä kuullutkaan moisesta.

    Äänestä

  • EipäTietenkään kirjoitti:

    Kyllä ne pari ovellani vieraillutta jehistä olivat ainakin yllättyvinään. Kumpikaan ei ollut ikinä kuullutkaan moisesta.

    Sattuivatko kyseiset jehikset olemaan homppeli-Jyri ja molo-Mossena tunnettu kumppaninsa? Hehe.

    Äänestä

Taas menivät hihut hiljaisiksi. On se jännää että hihuilla ei ole edes sen verran moraalia että tuomitsivat tuollaiset Jumalan sanaan perustuvat lasten hyväksikäytöt. Taitaa olla Jyrillekin kiusallinen teema kun Jehohan todistajien osalta on paljastunut että he ovat yrittäneet pimittää lapsiin kohdistuneita rikoksia.

2Äänestä
  • Ei ne nyt kerkiä, kun ne on pilkkomassa kellareihinsa kahlittuja seksiorjia.

    1Äänestä

  • Jyri on kiemurrellut asian kanssa kuin kasiainen koukussa. Kaikkia tekosyitä olla tuomitsematta jehisten toimintaa Jyri raukka on yrittänyt. Mutta hallintoelimen pedofiilien suojelemisohjetta vastaan Jyri ei ole uskaltanut poikkipuolista sanaa sanoa.
    Jehova näkee ja sitten on edessä Harmagedon.

    Ja sama hallintoelimen mädännäistä moraalia puolustava Jyri asettuu meille muille moraalin esikuvaksi. Voiko kornimpaa enää olla.

    1Äänestä

  • "tuomitsivat tuollaiset Jumalan sanaan perustuvat lasten hyväksikäytöt"

    Tuomiovalta on yksin Jumalan. Kukin väärintekijä joutuu vastaamaan itse teoistaan.

    Varsinkin evoluutio-ateistit.

    Äänestä

Alottaja olkiukkoilee.

Äänestä
  • Ootteko muuten huomanneet, että palstan kretut eivät koskaan suostu paljastamaan mitä uskonlahkoa edustavat! Mistähän se johtuu? Taitavat itsekin hävetä alitajuisesti uskoaan.

    Homppeli-Jyrikin aina hehkuttaa Jehovan todistajia mutta sitte muka "kiistää" kuuluvansa Jehovan todistajiin. Samalla tavalla kuin "kiistää" olevan homppeli.

    Toki minuakin hävettäisi olla Jehovan todistaja.

    Olisin about miljoona kertaa homo kuin Jehovan todistaja.

    1Äänestä

Vaan kukapa osaisi kertoa millä nimellä tunnetaan tämä aiheesta tehty Netflix-dokkari?

Äänestä

Näin käy kun piru lukee Raamattua. Olivat ristiinnaulinneet alastomia naisia ja käyttäneet lapsia hyväksi. Saatanoita naamioituneina enkeleiksi. Kristinusko ei ole tota. Jeesus ei ole tollanen. Jumalan rakkaus ei ole tuollaista. Viattomat rakkaat ihmiset kokeneet paljon väkivaltaa. Kristittynä Raamatun tuntemus on tosi tärkeää ettei vahingossa eksy tuollaisten tyyppien aivopesuun. Aina pitää pystyä kritisoimaan ja miettimään, sanooko Raamattu oikeasti noin. Moni ei lue Raamattua ja kuuntelee sokeasti karismaattisia tyyppejä. Henkilökohtainen usko on tärkeää.

Äänestä

Uskon Jumalaan ja Jeesus on Herra, mutta tuomitsen kaikki uskonnot ja varsinkin uskonnon nimissä tehtävät lapsien hyväksi käytöt . Kaikki uskonnot on paskaa ja vois vetää vessanpytystä alas. En kuulu mihinkään uskontoon tai lahkoon tai lohkoon tai kirkkoon. En siten harjoita mitään uskontoa koska uskonto on vaarallinen asia. Mutta Jeesuksen tunteminen ei olekaan uskonto.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kreationismi_on_sairaus kirjoitti:

Jumalan lapset -nimellä aiemmin tunnettu uskonnollinen kulttiyhteisö sai alkunsa Yhdysvalloissa ja sen monilla tavoin tuomittava toiminta on noussut julkisuuteen viimeisen vuosikymmenen aikana. Yhteisö on tunnettu monilla eri nimillä, muun muassa nimillä Jumalan lapset, Rakkauden perhe ja yksinkertaisesti Perhe. Yhteisön toiminnasta on tehty myös Netflix-dokumentti.

"Opimme, että Jumala on yhtä kuin rakkaus, ja Jumalan rakkautta osoitetaan seksuaalisuuden kautta. En tiennyt mistään muusta, hän sanoi.
Watson paljasti Barcroft TV:n ohjelmassa, että hänet pakottiin kultin sisällä ”tekemään seksuaalisia tekoja” ”sedilleen” sekä muun muassa katsomaan kuvia alastomina ristille naulatuista naisista."

Sairasta niin sairasta. Jälleen yksi esimerkki mihin taikausko ja Raamatun satuihin voivat johtaa. Kreationismikin on Raamatun satuihin perustuvien valhdeiden levittämistä ja vähintään henkistä ihmisten hyväksikäyttöä.

Olisiko palstan valheita levittävillä Jumalan lapsilla tai jeesuksenmorsiammilla mitään kommenttia tähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu