Yksityisomaisuudensuoja turvattava kaikille

Nyt on korjauksen aika. Tässä oikeusasiamiehen painavaa faktaa viime vuosikymmeniltä:
"Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on todennut, että oikeus laiduntaa poroja korvauksetta yksityisillä mailla on merkittävä poikkeus hallitusmuodon 12 pykälässä turvatusta yksityisomaisuuden suojasta ja siten rasitus yksityisille maanomistajille."
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies kirjoitti 30.12.1998 seuraavan päätöksen sisältävän tekstin (dnro 405/4/95):
”Lääninhallitus pitää lausunnossaan tärkeänä, että uusien säädösten (vuonna 1990 säädetyt toim.huom.) toimivuutta ja vaikutusta seurattaisiin edelleen myös ministeritasolla ja tehtäisiin tarvittaessa johtopäätökset tilanteen korjaamiseksi.”
”Porotalouden vaikutusten seuranta”
”Jo poronhoitolakia säädettäessä pystyttiin arvioimaan, että poronhoidoon ja maa- ja metsätlaouselinkeinon yhteen sovittamisessa etenkin porotalouden eteläosissa voi tulla vaikeuksia. Maa- ja metsätalousvaliokunta kuuli poronhoitolakiehdotusta käsitellessään useita asiantuntijota ja eri tahojen edustajia."
”Maa- ja metsätalousvalikunta totesi poronhoitolakiehdotuksesta antamassaan mietinnössä (MvVM nro7/1990 vp) sivulla 2, että maatalouden merkitys korostuu Oulun läänin ja Etelä-Lapin alueella. Valiokunnan käsityksen mukaan hallituksen esityksessä ei ollut riittävästi otettu huomioon näiden maatalousalueiden erityisiä tarpeita. Valiokunta edellytti, että hallitus selvittää maatalouden ja maanomitsajien tarpeet Oulun läänin ja Etelä-Lapin maatalousvaltaisilla alueilla ja ryhtyy toimenpiteisiin mahdollisten epäkohtien poistamiseksi. Edelleen valiokunta edellytti, että hallitus seuraa tiiviisti vahinkojen estämistä ja vahingonkorvauksia koskevien säännösten soveltamista ja että mahdolisten epäkohtien ilmetessä ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin.”
”Eduskunta puolestaan edellytti poronhoitolain säätäessään (eduskunnan vastaus 1990 vp. hallituksen esitykseen n:o 244/1989 vp) että hallitus selvittää maatalouden ja maanomistajien tarpeet Oulun läänin ja Etelä-Lapin maatalousvaltaisilla alueilla ja ryhtyy toimenpiteisiin mahdollisten epäkohtien poistamiseksi. Edelleen eduskunta edellytti, että hallitus seuraa tiiviisti vahinkojen estämistä ja vahingonkorvauksia koskevien säännösten soveltamista ja että mahdollisten epäkohtien ilmetessä ryhdytään tarittaviin toimenpiteisiin. Lisäksi eduskunta edellytti, että hallitus seuraa suojaamistoimenpiteiden toteutumista poronhoitoalueen eri osissa ja aitojen rakentamisesta valtiolle aiheutuvia kustannuksia.”
”Poronhoitolaki (848/90) ja poronhoitoasetus tulivat voimaan 1.10.1990 Porotalouslaki (161/90) tuli voimaan 1.3.1990 ja porotalousasetus 1.6.1990.”
”Maa- ja metsätalousministeriö asetti 27.12.1990 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää eduskunnan lausumassa esiin tuodut kysymykset ja seurata kyseisten asioiden kehitystä sekä laatia ehdotus mahdollisesti havaitsemiensa puutteiden korjaamiseksi. (Jäljempänä poronhoitolain seurantatyöryhmä)”
Poronhoitolain seurantatyöryhmä antoi muistionsa 31.12.1992 (työryhmämuistio 1992:17). Työryhmä totesi lausunnossaan, että poronhoito- ja porotalousasiat sekä niiden asetukset olivat olleet voimassa niin vähän aikaa (pari vuotta), että kokemuksia niiden toimivuudesta käytännössä ja vaikutuksia poronhoitoon oli vielä kovin vähän. Työryhmä piti tärkeänä, että kyseisten lakien ja asetusten toimivuutta seurataan edelleen. Tämän vuoksi työryhmä ehdotti, että maa- ja metsätalousministeriö nimeäisi porotalouden ja sen sidosryhmien piiristä seuranta- ja yhteistyöryhmän. Maa- ja metsätalousministeriö ei tällaista ryhmää niemennyt.”
”Maa- ja metsätalousministeriö on sittemmin 2.21998 asettanut työryhmän selvittämään ne keinot, jotka ovat tarpeen porotalouselinkeinon mitoittamiseksi luonnon kestävän kantokyvyn mukaiseksi. Työryhmän on toimeksiantonsa mukaan erityisesti kiinitettävä huomiota muun muassa porotalouden vaikutuksiin muihin elinkeinoihin.”
”Oikeus laiduntaa poroja korvauksetta yksityisillä mailla on merkittävä poikkeus hallitusmuodon 12 pykälässä turvatusta yksityisomaisuuden suojasta ja siten rasitus yksityisille maanomistajille. Tämä korostuu etenkin poronhoitoalueen eteläisimmissä osissa, koska siellä on huomattavasti vähemmän valtion maata kuin poronhoitoalueen pohjoisosissa.”
"Oikeusasiamiehen tulee hallitusmuodon 49 pylälän 2 momentin mukaan tehtäväänsä hoitaessaan valvoa myös perusoikeuksien toteutumista. Poronhoitolaissa on oma erityinen järjestelmä porojen aiheuttamien vahinkojen arvioimiseksi ja korvausten määräämiseksi… Saadun selvityksen mukaan järjestelmää kohtaan tunnetaan porottomien maanomistajien keskuudessa epäluottamusta. Mahdollisen epäluottamuksen lisääntyessä on vaarana, että virallisen järjestelmän käyttämisestä luovutaan. Se saataa johtaa myös epätoivottaviin ilmioihin, tilanteen kiristyessä jopa suoraan toimintaan.”
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies saattoi maa- ja metsätalousministeriön tietoon käsityksensä tarpeesta selvittää poronhoitolain säännösten soveltamista vahinkojen estämisen ja vahingonkorv
1170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja vahingonkorvauksia koskevien säänösten osalta erityisesti poronhoitoalueen eteläosissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

porotonmies kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu