yhteiskunta pärjäsi ruotsin vallan aikana?
miten suomen...
35
427
Vastaukset
- Aktiivieliitti
Siis se lössi mikä metsässä varasti luolan itselleen lopulta porukalta?
- raivo.roosna
Hailuodossa ainakin melko hyvin ennen ryssien saapumista sinne.
- totuuskomissio.pystyyn
Oltiin aika fiksuja, kun oltiin Ruotsia niin ei maksettu sen enempää veroa kuin muuallakaan Ruotsissa ja saatiin hyvä puolustus itäänpäin. Siinä oli vähän jännä juttu , kun ei kyllä oikein piitattu omasta maasta ja autettu siellä lahden toisella puolella, kun tanskalaiset tuli sikailemaan ja teurastamaan meidän hoviukkoja Tukholman torille asti Kalmarin Unionin aikaan . Kuulemma pahimpia olivat Hallandin ja Skånen tanskalaiset. Miten voimme korvata Svean asukkaille, ettei yhtään autettu julmia hallandilaisia ja skånelaisia vastaan, vaikka itse saatiin hyvä puolustus itään päin. Oltiinhan täsää kuiteski kaikki yhtä Ruotsia. Lähetettäiskö vaikka vähän tukirahakorvausta sinne.
- Pohjoismainenyhteistyö
Sehän olikin Tukholman verilöyly varhainen esimrkki pohjoismaisesta yhteistyöstä, kun siinä tanskalaiset katkoi ruotsalaisia päitä.
- Bror-Erik1974odin-1Ac
Mikä suomen yhteiskunta muka? Ei sellaista ollut edes olemassa.Vasta Venäjän osana tästä meitin kaskikekäleillä tanssivasta tuohivirsukansasta alettiin koulia abc-kirjan tavaajia, ja istu
ja pala -juuri ruotsinkielisen sivistyneistön voimin kuten Alexis Stenvall niin oivasti toteen näyttää seitsemässä veljeksessään. (Sju bröder) Meille on ollut siunaus kehittyä suomalaisiksi juuri näitten kahden sivistyksen suurvallan Ruotsin ja Venäjän kummilapsina.- näin.se.meni
Etpä paljoa tiedä. Kun nationalismi levisi 1800-luvun muodikkaana aatevirtauksena Suomeen niin älykkömme, kuten Snellman lähti sitä Saksaan opiskelemaan. Kyse oli ennenkaikkea siis Saksan kautta tulevasta sivistyksestä. Snellman olikin kuuluisan kansallisuusaatefilosofin Hegelin oppilaana. Silloin Snellmannille kirkastui tilanne, ja hän alkoi tiukasti edistämään oppimaansa Suomessa .
Lyhyesti ottaen Snellman näki, että Suomen selviäminen kansakuntana riippuu, Hegelin oppien mukaisesti, sen sivistystasosta. Suomalaisille tulee iskostaa mieliin kansallistunne ajoissa, Suomalaisten tulee sivistyä ja omaksua vahva identiteetti, ennenkaikkea kansan tulee olla sivistyksellisesti edellä Venäjää, vain näin voi pieni Suomen kansa säilyä. Sivistys oli siis selviämisen edellytys. Juuri tästä syystä puhutaan snellmannilaisesta sivistysprojektista, jossa mm. Suomen kansa opetettiin lukemaan.
Venäjällähän kansa oli muodollisestikin orjina viellä 1870-luvulle ja tilanne jatkui käytännössä samanlaisena tuon jälkeenkin. Siellä oli kyllä hienoja kirjailijoita, mutta rahvas oli lukutaidotonta, toisin kuin Suomessa. - ihmemaita-on
näin.se.meni kirjoitti:
Etpä paljoa tiedä. Kun nationalismi levisi 1800-luvun muodikkaana aatevirtauksena Suomeen niin älykkömme, kuten Snellman lähti sitä Saksaan opiskelemaan. Kyse oli ennenkaikkea siis Saksan kautta tulevasta sivistyksestä. Snellman olikin kuuluisan kansallisuusaatefilosofin Hegelin oppilaana. Silloin Snellmannille kirkastui tilanne, ja hän alkoi tiukasti edistämään oppimaansa Suomessa .
Lyhyesti ottaen Snellman näki, että Suomen selviäminen kansakuntana riippuu, Hegelin oppien mukaisesti, sen sivistystasosta. Suomalaisille tulee iskostaa mieliin kansallistunne ajoissa, Suomalaisten tulee sivistyä ja omaksua vahva identiteetti, ennenkaikkea kansan tulee olla sivistyksellisesti edellä Venäjää, vain näin voi pieni Suomen kansa säilyä. Sivistys oli siis selviämisen edellytys. Juuri tästä syystä puhutaan snellmannilaisesta sivistysprojektista, jossa mm. Suomen kansa opetettiin lukemaan.
Venäjällähän kansa oli muodollisestikin orjina viellä 1870-luvulle ja tilanne jatkui käytännössä samanlaisena tuon jälkeenkin. Siellä oli kyllä hienoja kirjailijoita, mutta rahvas oli lukutaidotonta, toisin kuin Suomessa.-----Venäjällähän kansa oli muodollisestikin orjina viellä 1870-luvulle ---
Lännen ihmemaassa mustat ovat orjan tai paremminkin koiran asemassa vieläkin. Miksi kuitenkin sanotaan lännen olevan parempi juttu kuin idän ? - MustatPiskit
ihmemaita-on kirjoitti:
-----Venäjällähän kansa oli muodollisestikin orjina viellä 1870-luvulle ---
Lännen ihmemaassa mustat ovat orjan tai paremminkin koiran asemassa vieläkin. Miksi kuitenkin sanotaan lännen olevan parempi juttu kuin idän ?Joo, Varsinkin se Obama-niminen oli söpö. Ja nyt demokraatit puuhaavat pressaksi Oprahia.
- korjataapnsa
ihmemaita-on kirjoitti:
-----Venäjällähän kansa oli muodollisestikin orjina viellä 1870-luvulle ---
Lännen ihmemaassa mustat ovat orjan tai paremminkin koiran asemassa vieläkin. Miksi kuitenkin sanotaan lännen olevan parempi juttu kuin idän ?Lännessä pieni porukka oli orjia. Mustat ovat vieläkin pieni äänekäs vähemmistö. V2näjällä vapautettiin 25 miljoonaa maaorjaa 1861 eli yli puolet väestöstä.
- faktaa-peliin
"..... tästä meitin kaskikekäleillä"
Suomessa ei 1800-luvun alussa poltettu kaskea kuin Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Pohjois-savossa. Muissa osissa oltiin siirytty jo peltoviljelyyn. Havumetsien kaskeaminen ja korpiruis muuten olivat Ruotsin valtakunnassa hieno innovaatio savolaisilta.
" tuohivirsukansasta alettiin koulia abc-kirjan tavaajia, tuohivirsukansasta alettiin koulia abc-kirjan tavaajia"
Agricolan ABC- kirja painettiin jo vuonna 1543. Suomessa kansakouluasetus annettiin v. 1866 ja Ruotsissa vasta 1905. Tätä ennen oli yksityisiä tai kunnan pitämiä kouluja.
" ruotsinkielisen sivistyneistön voimin kuten Alexis Stenvall niin oivasti toteen näyttää seitsemässä veljeksessään. (Sju bröder) "
Aleksis Kiven äidinkieli oli suomi. Hän oppi ruotsin vasta kun 12 vuotiaana kun muutti Helsinkiin oppikuoluun. Romaanin "Seitsemän veljestä" Kivi kirjoitti suomeksi.
Suomenkielisiä eli suomalaisia ei pidetty "ruotsalaisina" Ruotsin valtakunnassa, vaan heidät nähtiin omana erillisenä kansanaan. Tämä käy ilmi jo vanhimmista kirjallisista lähteistä.
- meinasivat-tappaa
Niin oli kovaa Ruotsin vallan aika, että Ruotsin armollinen kuningas meinasi tappaa Suomen kansan meinasi aika ajoin sukupuuttoon. Suurvaltasodat kun vaativat niin paljon miehiä ja veroja.
- G.C
Ruotsin vallan alkuvaiheessa Suomen väkiluku oli noin 100 000 ja sen loppuvaiheessa noin
860 000. Miten saat tuosta aikaan sukupuuton? - älä-enää-itke
G.C kirjoitti:
Ruotsin vallan alkuvaiheessa Suomen väkiluku oli noin 100 000 ja sen loppuvaiheessa noin
860 000. Miten saat tuosta aikaan sukupuuton?Ei jee, silloinhan Ruotsi sai tapattaa kuinka paljon tahansa kunhan vaan lopussa oli enemmän kuin alussa. Sinuako harmittaa kun ei aivan kaikkia kyennyt tapattamaan sodissaan Saksassa, Puolassa ja Ukrainassa.
- aroille.takaisin
Ei kai se ruotsalaisten vika ole, että mongooleista ja länsislaaveista polveutuvat itäslaavut laajentuivat pohjoiseen tuhoten kaiken tieltään.
- G.C
älä-enää-itke kirjoitti:
Ei jee, silloinhan Ruotsi sai tapattaa kuinka paljon tahansa kunhan vaan lopussa oli enemmän kuin alussa. Sinuako harmittaa kun ei aivan kaikkia kyennyt tapattamaan sodissaan Saksassa, Puolassa ja Ukrainassa.
Tahallisesta tapattamisesta luulisi seuraavan väkiluvun lasku. Isovihan seurauksena sellainen tapahtui, mutta tapattaja oli Venäjän tsaari, ei Ruotsin kuningas. Lisäksi Keski-Eurooppaan ja Ukrainaan vietiin suomalaisia vain pari rykmenttiä, suomalaisten joukkojen enemmistö miehitti aina itärajan linnoituksia.
- jaksaa.se.itkeä

Edelleenkin Suomi oli tuolloin osa Ruotsia. Se, että kansallisuusaate alkoi vaikuttaa ja muokata ihmisten ajattelua 1700-luvun lopusta alkaen ei tarkoita sitä , että asioita olisi ajateltu aiemmin samalla tavalla kansallisesti. Tämä on joillekin vaikea asia hahmottaa, koska myöhemmin on syntynyt Suomi ja tavallaan myös ruotsalaisuus on myös syntynyt kapeammassa kieleen perustuvassa merkityksessä. Edelleen ne lait oli ihan samat koko valtakunnassa, (esim.Suomessa) mutta valloitetuilla alueilla, kuten Skåne ja Halland tai Viro saattoi olla ankarampi taakka. Se Ruotsi eli Svea tapatti sitten ihan yhtälailla götanmaalaisia tai svealaisia solttupoikia kuin suomalaisiakin.
- naureskelen.vaan
Kerro vielä tuosta sukupuuttoargumentista. Kuulostaa hupaisalta.
- älä.suotta.yritä
G.C kirjoitti:
Tahallisesta tapattamisesta luulisi seuraavan väkiluvun lasku. Isovihan seurauksena sellainen tapahtui, mutta tapattaja oli Venäjän tsaari, ei Ruotsin kuningas. Lisäksi Keski-Eurooppaan ja Ukrainaan vietiin suomalaisia vain pari rykmenttiä, suomalaisten joukkojen enemmistö miehitti aina itärajan linnoituksia.
----- Isovihan seurauksena sellainen tapahtui, mutta tapattaja oli Venäjän tsaari, ei Ruotsin kuningas.-----
Kamalat nälkävuodet 1696-97 rassasivat suunnattomasti Suomen kansaa mutta siltikin täältä kerättiin verot ja vietiin miehet sotiin. Suuri Pohjansota vei maastamme melkein kaikki työkuntoiset miehet niin että ruoduista otettiin jopa 7 miestä. Vietiin myös hevoset sekä lähes olemattomat ruokavarat. Ilmankos sodan jälkeen kerrottiin miten lapset, vanhat ukot ja naiset vetivät auroja pelloilla.
------ Lisäksi Keski-Eurooppaan ja Ukrainaan vietiin suomalaisia vain pari rykmenttiä, suomalaisten joukkojen enemmistö miehitti aina itärajan linnoituksia. -----
Tuo alkaa jo lähestyä valehtelun ikiaikaista huippua. Jos Suomen miehet eli ruoduistakin peräti 7 miestä todellakin olisi viety itärajaa puolustamaan niin ruski ei olisi tänne kävellyt. Nimenomaan miehet vietiin Ukrainaan ja Suomen puolustus lyötiin laimin. Suomen puolustuksen laiminlyönti on kerrottu niin lukuisissa historiankirjoissa, että sinun räkävaleesi eivät riitä sitä tosiasiaa kumoomaan. - kaikki.maksoivat
älä.suotta.yritä kirjoitti:
----- Isovihan seurauksena sellainen tapahtui, mutta tapattaja oli Venäjän tsaari, ei Ruotsin kuningas.-----
Kamalat nälkävuodet 1696-97 rassasivat suunnattomasti Suomen kansaa mutta siltikin täältä kerättiin verot ja vietiin miehet sotiin. Suuri Pohjansota vei maastamme melkein kaikki työkuntoiset miehet niin että ruoduista otettiin jopa 7 miestä. Vietiin myös hevoset sekä lähes olemattomat ruokavarat. Ilmankos sodan jälkeen kerrottiin miten lapset, vanhat ukot ja naiset vetivät auroja pelloilla.
------ Lisäksi Keski-Eurooppaan ja Ukrainaan vietiin suomalaisia vain pari rykmenttiä, suomalaisten joukkojen enemmistö miehitti aina itärajan linnoituksia. -----
Tuo alkaa jo lähestyä valehtelun ikiaikaista huippua. Jos Suomen miehet eli ruoduistakin peräti 7 miestä todellakin olisi viety itärajaa puolustamaan niin ruski ei olisi tänne kävellyt. Nimenomaan miehet vietiin Ukrainaan ja Suomen puolustus lyötiin laimin. Suomen puolustuksen laiminlyönti on kerrottu niin lukuisissa historiankirjoissa, että sinun räkävaleesi eivät riitä sitä tosiasiaa kumoomaan.Ja aatelisto ei sinun mukaan maksanut veroja. Yritä keskittyä niillä työväenopiston kursseilla.
- onks.häntää
älä.suotta.yritä kirjoitti:
----- Isovihan seurauksena sellainen tapahtui, mutta tapattaja oli Venäjän tsaari, ei Ruotsin kuningas.-----
Kamalat nälkävuodet 1696-97 rassasivat suunnattomasti Suomen kansaa mutta siltikin täältä kerättiin verot ja vietiin miehet sotiin. Suuri Pohjansota vei maastamme melkein kaikki työkuntoiset miehet niin että ruoduista otettiin jopa 7 miestä. Vietiin myös hevoset sekä lähes olemattomat ruokavarat. Ilmankos sodan jälkeen kerrottiin miten lapset, vanhat ukot ja naiset vetivät auroja pelloilla.
------ Lisäksi Keski-Eurooppaan ja Ukrainaan vietiin suomalaisia vain pari rykmenttiä, suomalaisten joukkojen enemmistö miehitti aina itärajan linnoituksia. -----
Tuo alkaa jo lähestyä valehtelun ikiaikaista huippua. Jos Suomen miehet eli ruoduistakin peräti 7 miestä todellakin olisi viety itärajaa puolustamaan niin ruski ei olisi tänne kävellyt. Nimenomaan miehet vietiin Ukrainaan ja Suomen puolustus lyötiin laimin. Suomen puolustuksen laiminlyönti on kerrottu niin lukuisissa historiankirjoissa, että sinun räkävaleesi eivät riitä sitä tosiasiaa kumoomaan.Suomalaisten osuus nykyisen Ukrainan alueella olleista sotilaista oli lähes olematon. Suomen ulkopuolella suomalaiset palvelivat lähinnä nykyisen Viron alueella.
- G.C
älä.suotta.yritä kirjoitti:
----- Isovihan seurauksena sellainen tapahtui, mutta tapattaja oli Venäjän tsaari, ei Ruotsin kuningas.-----
Kamalat nälkävuodet 1696-97 rassasivat suunnattomasti Suomen kansaa mutta siltikin täältä kerättiin verot ja vietiin miehet sotiin. Suuri Pohjansota vei maastamme melkein kaikki työkuntoiset miehet niin että ruoduista otettiin jopa 7 miestä. Vietiin myös hevoset sekä lähes olemattomat ruokavarat. Ilmankos sodan jälkeen kerrottiin miten lapset, vanhat ukot ja naiset vetivät auroja pelloilla.
------ Lisäksi Keski-Eurooppaan ja Ukrainaan vietiin suomalaisia vain pari rykmenttiä, suomalaisten joukkojen enemmistö miehitti aina itärajan linnoituksia. -----
Tuo alkaa jo lähestyä valehtelun ikiaikaista huippua. Jos Suomen miehet eli ruoduistakin peräti 7 miestä todellakin olisi viety itärajaa puolustamaan niin ruski ei olisi tänne kävellyt. Nimenomaan miehet vietiin Ukrainaan ja Suomen puolustus lyötiin laimin. Suomen puolustuksen laiminlyönti on kerrottu niin lukuisissa historiankirjoissa, että sinun räkävaleesi eivät riitä sitä tosiasiaa kumoomaan.Kamalat nälkävuodet 1696-97 rassasivat suunnattomasti myös nykyisten Ruotsin, Viron ja Latvian alueita. Siksi nälkäalueilta ei kerätty veroja ennen kuin talous saatiin jälleen toimimaan. Sotaan lähdettiin vasta, kun naapurimaiden liittokunta hyökkäsi Ruotsia vastaan vuonna 1700, osittain juuri Ruotsin nälkävuosien innoittamana.
Suomalaiset sotilaat puolustivat enimmäkseen valtakunnan itärajan linnoituksia Baltiassa ja Karjalassa. He eivät siis olleet ulkomailla. Linnakkeiden puolustus kesti yli kymmenen vuotta ja niiden valtaaminen maksoi tsaarille ainakin 100 000 miestä. Tänne ei kävelty.
Hevoset ja ruokavarat katosivat Suomesta vasta isovihan venäläismiehityksen takia. Sen jälkeen vedettiin auroja ihmisvoimin. Ruotsin hallinnon aikana maassa oli vielä jonkin verran sekä miehiä että hevosia.
Ukrainaan asti eteni pääarmeijan mukana vain kolme suomalaista ratsurykmenttiä, jotka olivat sodan tuossa vaiheessa jo varsin vajaita, yhteensä noin 1600 miestä. Lisäksi Pultavassa oli mukana korkeintaan saman verran Baltiassa palvellutta suomalaista jalkaväkeä. Eli vain noin kymmenesosa Kaarlen pääarmeijasta oli suomalaisia.
- vesiheinät
Yhteiskuntahan toimi Ruotsin vallan aikana, sen ajan mittapuun mukaan, rauhan oloissa ilmeisen hyvin
Jopa suurten kuolonvuosien aikana 1695-1697 oikeuslaitos toimi tehokkaasti ja ryöstöistä, murhista ja kannibalismista rangaistiin. Avustuksia Suomeen ei tosin tullut tarpeeksi paljon ja nopeasti, johtuen pitkälti pitkistä etäisyyksistä ja huonosta tiedonkulusta, mutta yhteiskunta ei romahtanut edes silloin.
Verojakin kerättiin tehokkaasti, mitkä menivätkin sitteen etupäässä hyökkäyssotien rahoittamiseen ja ruotsalaisen hallitsijan ja virkamieskoneiston ylläpitämiseen.
Ilman Ruotsin laajenemispyrkimyksiä olisi olot Suomessa olleet luonnonolosuhteisiin nähden hyvät. - Suomi-sai-Ruotsin
vallan aikana ne eväät, joiden varassa selvittiin Venäjän vallan ajasta ja kyettiin itsenäistymään punikkien vastarinnasta huolimatta.
- siinä.se
hallintotapa ja oikeuskäsitys.
- olet.sinä.tosi.fiksu
Ha haaa, oikeinko jo 1700-luvun lopulla luotiin valmiiksi 1900-luvun alun yhteiskunta. Joko Suomella oli 1700-luvulla oma Eduskunta, hallitus, omat keskusvirastot, oma raha, oma lainsäädäntövalta, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus myös naisia koskevana asiana ja muut lukemattomat itsenäisen valtion tunnusmerkit ?
- pähkähullua
olet.sinä.tosi.fiksu kirjoitti:
Ha haaa, oikeinko jo 1700-luvun lopulla luotiin valmiiksi 1900-luvun alun yhteiskunta. Joko Suomella oli 1700-luvulla oma Eduskunta, hallitus, omat keskusvirastot, oma raha, oma lainsäädäntövalta, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus myös naisia koskevana asiana ja muut lukemattomat itsenäisen valtion tunnusmerkit ?
Naureskele vaan ja opettele lukemaan sekä ymmärtämään luettua. Kuka on väittänyt, että 1700-luvun lopulla luotiin VALMIIKSI 1900-luvun alun yhteiskunta?
- kamalaa-se-oli
pähkähullua kirjoitti:
Naureskele vaan ja opettele lukemaan sekä ymmärtämään luettua. Kuka on väittänyt, että 1700-luvun lopulla luotiin VALMIIKSI 1900-luvun alun yhteiskunta?
No mitä muuta kuin toimiva ryöstöverotus ja järkyttävät sotaväenotot Suomi sai Ruotsilta? Siis tuskaa ja kärsimystä yllin kyllin. Pitää ihailla esivanhempiamme kun siitä kakesta määrättömästä julmuudesta loputla selvisivat hengissä.
- HeiluvaKeinuttaja
pähkähullua kirjoitti:
Naureskele vaan ja opettele lukemaan sekä ymmärtämään luettua. Kuka on väittänyt, että 1700-luvun lopulla luotiin VALMIIKSI 1900-luvun alun yhteiskunta?
Kaikki väittävät noin
Suomessa oli kehittynyt esiteknologinen pitäjäkulttuuri jonka mukaan oli edullisempaa kiehuttaa ohrat pontikaksi kuin raahata viljasäkit tapulikaupunkien porvarien puurokulhoihin
Yhtä kännissä oli tuohivirsu tollot 1700 luvulla kuin silinterisankarit 1900 luvun hulinoissa
- koulutuspolitiikkaa
Ruotsi kielsi ammattioppilaitosten perustamisen Suomeen. Perusteluna oli ”täällä ei ole tehtaitakaan”
Ensimmäiset ammattioppilaitokset perustettiin vasta Venäjän vallan aikana, Otavalan kehruukoulu taisi olla ensimmäinen (enteili Tampellan perustamista). Ahlmanin emäntäköulu taisi ola seuraava,- G.C
Jälleen valetta. Wikipedia:
Ammattikasvatuksen pioneerivaihetta elettiin 1820–1830-luvuilta aina 1860–70-luvuille. Maaseudun käsityöläisten ammattitaidosta ei ollut mitään määräyksiä, mutta kaupunkien käsityöläiseksi esim. suutariksi, räätäliksi, kultasepäksi, kirvesmieheksi, muurariksi tai verankutojaksi pääsi keskiaikaiseen tapaan mestarin ohjauksessa ja taloudessa ensin oppipojasta kisälliksi ja kisällistä lopulta mestariksi.
- verotusta
Ruotsalaiset valtasivat kirkot (uskonnon). Verottivat talonpokia niin, että heidän oli luovuttava tiloistaan, tilat siirrettiin ”aatelisten”, kirkkojen ja Naantalin luostarin omistukseen (kartanoiksi). Talonpojista tuli kartanoiden torppareja.
- Suomen-tehtävät
-----miten suomen yhteiskunta pärjäsi ruotsin vallan aikana?----
Mitään Suomen yhteiskuntaa ei Ruotsin vallan aikana ollut. Oli vain Ruotsin itselleen ottama siirtomaa jonka tehtävänä oli tuottaa Ruotsin sotiin ihmisiä, hevosia, ruokaa ja rahaa sekä toimia puskurina Venäjää vastaan.- lykkäät-pötyä
Ruotsin aikana luotiin kaikki edelletykset kansallisvaltion syntymiseen yliopistoista lakeihin.
- heikottaa-vieläkin
Kun miehet iältään 15-50 sekä rahat, hevoset ja elintarvikkeet ryöstettiin ja vietiin maasta niin tietäähän sen miten siinä pärjättiin. Sen mitä jäi jäljelle vei aatelinen jolle maat oli läänitetty. Aika heikosti kai pärjättiin.
- taantuma.tulossa
Pärjääminen parani heti kun verenimijä saatiin niskasta pois 1808. Alkoi Suomen nousu joka tyssäsi porvariston luomiin sotiin ja euroon liittymiseen. Nyt onkin sitten luvassa enää vain alamäkeä. Näin sanovat taloudelliset tutkimuslaitokset ja palstan natsin mielestä myös stallarit. Oikeassa kerrankin ovat.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h562950Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062711Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv382431- 332269
Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.501928Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151549- 321473
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1051235- 1771203
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.731060