Onko kukaan käynyt esim.Bethlemissä?
Youtubesta katson matkavideoita ja olisi mielenkiintoista käydä matkalla Israelissa.Tosin levottomuus pelottaa.
Olisi kiva kuulla kokemuksia siellä käyneiltä.
Pyhät paikat Israelissa
7
70
Vastaukset
Moni on sairastunut jerusalemsyndroomaan ja harhoissaan luullut itseään varajeesukseksi.
- forminfi
Ulkoministeriön sivuilla, formin.fi on matkustiedoitteita. Tiukkaa turvallisuustoimintaa ko.maassa.
- KaksiMiOnPaikkojaPyhää
eologisten tutkimusten mukaan Jeesuksen aikana yksikerroksinen, hyvin vaatimaton ja pienikokoinen, essealainen synagooga, näin tällä paikalla on ollut pitkä uskonnollinen pyhä merkitys. Kuitenkin, vaikka kristillisen perinteen mukaan Jeesus nautti viimeisen aterian essealaiskorttelin Cenaclessa, nykyinen rakennus on valmistunut perinteestä huolimatta vasta 1330 -luvulla eikä paikalla sijainneessa essealaisessa synagoogassa ollut yläsalia. Toinen traditionaalinen paikka on Pyhän Markuksen luostari lähellä Herodeksen ja maaherran palatsia, niin sanotussa senaikaisessa kreikkalaiskorttelissa. Luostarissa suoritettuissa tutkimuksissa on havaittu paikalla sijainneen Jeesuksen elin aikaan kaksikerroksinen hyvin kreikkalaistyylinen yläluokan asunto. Rakennus siis poikkaa huomattavasti esimerkiksi essealaiskorttelin ja alakaupungin juutalaisista yksinkertaisista kalkkikivi asunnoista. Kristillisen perinteen mukaan Pyhän Markuksen luostarin paikalla sijaitsi tämän äidin Marian koti jota varhainen seurakunta kokoontui rukoilemaan ja jakamaan ehtoollista. Marian kodista jerrotaan muodostuneen Jerusalemin ensimmäinen kirkko, mutta mitään varmoja todisteita asiasta ei ole. Jää siis kuitenkin vielä jokaisen päätettäväksi kumpaa vaihtoehtoa yläsalin paikkaa kukin itse haluaa ja päättää lopulta kannattaa. Itse pitäydyn argeologisissa tosiseikoissa. Kumpi teistä on aito yläsali?
Olen käynyt Israelissa moni kertoja. Betlehem pn nykyään arabikaupunki ja erittäin sottainen ja epämiellyyttävä paikka pl. Marian ilmestyksen kirkkoa.
Israel on turvalllinen maa suosittelen sinne menemistä. Kaikki Lähi-idän toimittajatkin asuvat Israelissa ja pääosin Jerusalemissa koska eivät uskalla asua arabialueilla.
Varsinkin kevät maaliskuussa on kukkaloiston aikaa.Aloittaja on ilmeisesti menossa järjestetylle matkalle.
Tässä on hyvä lyhennelmä viikon matkasta Pyhille paikoille.
http://sandbox.tv7.fi/vod/series/453/
- matka12345
Historiallinen paikka, olisi mielenkiintoista käydä.Finnairilla tietenkin, kiva hotelli ja opastukset.Viikko varmaan ihan sopiva ajallisesti.Turisteja riittää varmasti,joten hiljaisempi kausi olisi rauhallisempi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770