Seuraava pitkä vuodatus on elämäntarinani pääasiallisesti seksuaalisesta näkökulmasta katsottuna. Ajattelin, että tarinani voisi rehellisesti valottaa miten meille heteroille kolmekymppisille miehille oikein voi käydä elämässä. Teksti saattaa olla etenkin naiselle silmiä avaava kokemus.
Synnyin 1980-luvulla. Monen suomalaisen lapsen tavoin elin ankaran puritaanisen isän terrorissa perheessä, jossa seksistä tai seksuaalisuudesta ei koskaan puhuttu. Onneksi internet räjähti silmille 1990-luvulla, Suomen laman aiheuttaman niukkuuden keskellä, ja sen kautta pojat, kuten myös minä, pääsivät käsiksi pornografiaan salassa vanhemmiltaan. Nämä pojat kasvoivat "miehiksi" ja 15-vuotiaana jotkut pääsivät hiplailemaan tyttöjä. Mutta en minä - vaikka rakastuinkin yhteen tyttöön. Kuten ei myöskään n. 40-60% ikäluokkani pojista paikkakunnasta riippuen. Olin aivan liian ujo ja puritaani kasvatuksestani johtuen. Onneksi oli tietokone ja internet. Teinitytöt pitivät hauskaa yleensä keskenään, deittailivat muutamia vuosia vanhempia täysi-ikäisiä miehiä ja kaltaiseni nöösipojat jäivät ilman ihanuuksia. No, aina voi hinkata koulukirjoja sillä aikaa kun muut rassasivat tyttöjään, ajattelin. Mukavinta tässä oli tietenkin se, että olin jo tässä vaiheessa tietoinen siitä, että jäin paitsi tyttöjen ihanuuksista.
Ikää tuli lisää, ja pääsin lukioon korkeista arvosanoista johtuen. Ikävuodet 15-18 olivatkin sitten todella tuskaisia seksuaalisesti sietää. Ympäröivien lukiolaisten, varsinkin rikkaammanpuoleisten, jatkuva deittalu ja seksillä mässäily, oli se sitten todellista tai keksittyä, rasitti minua. Hormonit hyrräsivät, mutta puritaani kasvatus teki tehtävänsä ja pidättäydyin seksistä. Eipä siinä pidättäytymisessä vielä lukio-iässä mitään kovin poikkeuksellista ollut. Tarvitsi opiskella, jotta joskus pääsisi lapsuudessa koetusta niukkuudesta eroon globaalin kilpailun kiristyessä.
Päädyin korkeakouluun. Viina virtasi opiskelijabileissä, joihin en juuri ollut tervetullut alkoholittomuuteni ja päihteettömyyteni takia, ja kakskymppiset naiset jakoivat rasiaansa vielä teinivuosiaankin anteliaammin. Huomasin, että tässä vaiheessa elämää miesten varallisuuseroilla alkoi olla jo huomattavaa vaikutusta pariutumiseen: rikkaat naivat kauniimpia naisia ja köyhät rumempia. Aloin katkeroitua puutteessani, mutta se oli vasta sen hauskuuden alkua.
Jokin naksahti päässäni ja aloin katua naisten ja tyttöjen aikaisempaa välttelyä. Koin harhaista syyllisyyttä siitä, että en ollut iskenyt naisia jo teini-iässä. Että olin jotenkin pettänyt naisten odotukset. Halusin muuttua, kuten monet muutkin samaan jamaan ajautuneet nöösipojat, ja aloin liikunnallisten harrastusten lisäksi ravata yöelämässä. En usko, että kovin moni nuori mies selviää lähes totaalisessa seksuaalisessa puutteessa 25 ikävuoteen asti alkoholisoitumatta, tekemättä itsemurhaa tai muuten vain sekoamatta. Viimeisin edeltävässä listassa oli kohtaloni. Terapia alkoi pian ja siitä "parantuminen" kohti seksuaalisesti eheämpää henkilöä. Vuosia puutetta, masennusta ja yksinäisyyden tuskaa. En sortunut päihteisiin, suoritin ihmeenkaupalla opintoni loppuun ja elin käytännössä totaalisessa yksinäisyydessä pillereitä popsien. Matkani kohti Raakaa Miestä oli alkanut.
Katkeruuteni naisia kohtaan kasvoi eksponentiaalisesti näinä puutteellisina pillerivuosina. Yritin iskeä naisia, mutta nörttiyteni ja köyhyyteni paistoi läpi ja sain osakseni hiljaisuutta tai jopa naurua päin naamaa. Ei muuta kuin uudestaan ja uudestaan tulta päin - yritin vuodesta toiseen iskeä naisia eri paikoissa. Voi voi, ei siitä mitään tullut!
Sitten tapahtui muutos: opin valehtelemaan. Pieni valkoinen valhe siellä ja täällä aluksi. Naisia kiinnostaa suuresti se, että onko sinulla ollut aikaisemmin naisia, joten vastaa siihen "KYLLÄ!" ja lyö vielä joku vuosi tai kuukausi perään, vaikka totuus olisi mitä. Tämä oli yksi avaimistani poikuudesta pääsemiseksi. "Etsitkö tositarkoituksella?" - KYLLÄ! "Haluatko lapsia tulevaisuudessa?" - KYLLÄ! "Onko sinulla kunnianhimoa?" - KYLLÄÄÄäääää! Valehtelu on niin helppoa kun sitä vähän harjoittelee. Ja naiset? Luuletteko että ansaitsette parempaa?
...Tarina jatkuu...
Kolmekymppinen Raaka Mies kertoo elämäntarinansa
12
1468
Vastaukset
- RaakaMies
...Tarina jatkuu...
Kuten voitte arvata, jossain vaiheessa kolmenkympin kolkuttaessa olin menettänyt totaalisesti arvostukseni ja kunnioitukseni naisia kohtaan. Nykyään lähinnä halveksun tai säälin naisia. Voi sitä paskanjauhamisen määrää kun yritetään epätoivoisena kolmekymppisenä jätettynä naikkosena vauvakuumeessa perustaa perhettä! Ei voisi vähempää kiinnostaa! Minua kiinnostaa vain paljas seksi, ei läheisyys, ei rakkaus, ei parisuhde, ei mikään mitä sinä voisit ruumiisi ulkopuolella tarjota. Jos ehkäisy pettää, strategiani on ehdottaa aborttia tai jättää nainen kuin nalli kalliolle. Hoidan vain lakisääteiset elatusmaksut - en osallistu mitenkään lapsen elämään. Lupailen tietysti kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta lupaukseni ovat täysin tyhjän päällä ja katteettomia. Minusta on tullut Raaka.
Työelämässä teen naisten elämän mahdollisimman vaikeaksi ja jyrään ja alistan joka tilanteessa. Ei armoa - opetelkaa naiset taistelemaan oikeudesta olemassaoloonne! Naisten sielujen jauhaminen murskaksi on lempipuuhaani. Se on ikäänkuin paybackkiä nyt ja salvaa sielulleni. Mitä suurempi naisen henkinen hajoaminen, sitä suurempi on tyydytykseni. Raaka Miehen elämän eliksiiriä. Nähdä kun nainen kärsii. Kärsii helvetisti. Ghostaan ja puhun paskaa rakkaudesta minkä kerkeän tavoitteenani mahdollisimman nuori tyttö - lain rajoissa. Seksistä tyttöjen kanssa en luovu, niin paljon puutetta olen joutunut kokemaan, mutta kaikesta muusta kyllä. "Vanhemmat" naiset painukoot helvettiin - teitä polkaistaan kerran tai kaksi. Pumppaa ja dumppaa.
Mistäs sen tietää, saatan olla juuri se töissä käyvä menestyvä pömppömahainen unelmaisukkikandidaatti, joka on kiikarissasi tälläkin hetkellä? Tai sitten olen se baarin viskilasiin tuijottava ressukka, jonka ex-vaimo juuri jätti, ja jolla on sormus vielä nimettömässään? Tai sitten se charmantti pukuun pukeutunut varattu liikemies, jolla on aina kiire ja kovat bisnekset Dubaissa? Sivistynyt ja ujo akateeminen nysvääjä, joka pitää Star Warsista ja animesta ehkä? Valheiden maailmassa hauskaa on se, että voimme olla mitä tai kuka tahansa... - FasterweDrop
Tunnistin sut ja itseni. Minun tarinani ei vaan lopu noin....ainakaan vielä. Mutta, kauan mietinkin mistä se linkki välillämme tulee. Yhteinen koettu historia mutta kaukana toisistamme. Ja tiedän nyt etten pysty sua korjaamaan, enhän ole ehjä vielä itsekään. Silti sitä miettii alkaisiko jo matka johonkin parempaan. Joku tuntuu vahvasti ohjaavan nyt siihen. Pidän sut lähellä.
- Varsinsuosittunyt
Samankaltaisia kokemuksia tosin ei ehkä noin rajuja. Ehkä minulle on käynyt "paremmin".
Mutta et ole yksin Raaka Mies kuten tiedät kokemustesi kanssa. Monella miehellä on ihan samoja kokemuksia. Täydellistä ylenkatsomista naisten puolelta nuorena ja sitten ei oikein osaakkaan olla naisen kanssa tai ainakaan heitä iskeä.
Saatan kirjoittaa ketjuun aiheesta. Pahinta ainakin itsellä on se tekopyhyyden ja paskan jauhamisen määrä mikä naisissa häiritsee. He elävät kuin kahdessa eri todellisuudessa. Ovat ja käyttäytyvät kuin huorat, mutta ajatukset itsestä ovat kuin laupeasta neitsyestä. Sen jälkeen nämä naiset jaksavat vieläpä marsita miten miesten tulee tukea naisia ja kaiken maailman #metoo marttyyripaska plus vielä "toksinen maskuliinisuus".
Puhuisin että "toksinen feminiinisyys" on se joka tuhoaa monen miehen ja naisenkin.
On aika karseata huomata yli 30 vuotiaana miten suosittu sitä voisikaan olla jos kumartelisi niihin suuntaan mihin naiset haluavat. Käytännössä pillua saisi niin sinkuilta kuin varatuilta. Se on hämmentävää kuitenkin jos on parisuhteissa suht kokematon. - Nysväolet
No, raaka tosiasia on, että suurin osa miehistä pariutuu jossain vaiheessa elämää. Jos ei kuulu siihen yli 50% väestöstä, niin kannattaa katsoa peiliin. Itsessä se vika on.
- Varsinsuosittunyt
Lapsellista tekstiä.
Mutta millaisen naisen kanssa? :)
Moni on epätoivoissaan naisen kanssa joka ei heille sovi yhtään kun muita ei löydy.
Tuollainen "sun oma vika" on pentujen tekstiä. Juuri sellaisen narsistisen pellen tekstiä.
- enparemminsano
Tää miesten närinä on ihan käsittämätöntä. Jos on feminiineistä muodostanut auktoriteettiongelman voi ihan vilasta vaa peiliin.
- Varsinsuosittunyt
Kattele sinä sieltä pikkupallejasi sieltä peilistä. Jos et osaa paremmin osallistua keskusteluun, kuole pois. Ketään ei kiinnosta tollaisen jutut.
Asia on kuten aloittaja sanoo. - ystävällisesti-
Varsinsuosittunyt kirjoitti:
Kattele sinä sieltä pikkupallejasi sieltä peilistä. Jos et osaa paremmin osallistua keskusteluun, kuole pois. Ketään ei kiinnosta tollaisen jutut.
Asia on kuten aloittaja sanoo.Kuole pois itse, ole hyvä. Jos on noin vaikeaa naisten kanssa, sua ei yksinkertaisesti tarvita mihinkään katkeruuksiesi kanssa. Olet hyödytön yhteiskunnalle ja eritoten naisille. Kaltaisesi saisi kuohita palleista kiinni sirkkeliin ja jättää siihen.
- Ex-feministi
ystävällisesti- kirjoitti:
Kuole pois itse, ole hyvä. Jos on noin vaikeaa naisten kanssa, sua ei yksinkertaisesti tarvita mihinkään katkeruuksiesi kanssa. Olet hyödytön yhteiskunnalle ja eritoten naisille. Kaltaisesi saisi kuohita palleista kiinni sirkkeliin ja jättää siihen.
Mutta kukaties tuleekin joskus se päivä, jolloin feministimiehet kuohitaan ja surmataan samalla hengenvedolla, kun naisilta aletaan riisua oikeuksia. Kenties maailman kehitys ei menekään niin kuin naisten perseitä nuoleva ihmissaasta toivoisi. Jonain päivänä, kenties hyvin pian, saattaa nousta toisenlainen kulttuuri, jossa naiset saavat vihdoin maksaa kaikesta siitä syyllistämisestä, tylyydestä ja vihasta, jonka ovat kaataneet miesten niskaan vuosikaudet.
Tunnistan piirteitä Raaka Miehen ajatuksista myös itsessäni, vaikka olenkin saanut naisilta mukavasti huomiota ja jopa rakkautta.
Jos riittävän monta vuotta julkisuudessa hoetaan, että miehet ovat täyttä paskaa, alhaisia olentoja, jokainen mies on raiskaaja ja kaikki, mitä miehet yleensäkin tekevät, on jollain tapaa naisten alistamista, alamme vähitellen omaksua meille asetetun roolin. Jos naiset näkevät meidät huonossa valossa, käyttäytykäämme sen mukaisesti. Jos naiset pyrkivät riisumaan meiltä inhimillisyyden ja oikeuden omaan kipuumme ja omiin vastoinkäymisiimme, tehkäämme samoin heille.
Ja jokaisen miehen, joka yrittää korottaa omaa statustaan naisten silmissä ivaamalla meitä tunteistamme, pakkaamme tarkoin mieleemme ja muistakaamme hänen nimensä. Jonain päivänä on takaisinmaksun aika.
- Ryssähaisee
Ryssätrolli sekoittamassa myrkkyjään.
- kökköjäbä
Epärehellisyytesi koskee minua vain hetken, jos en sitä jo naamasta huomaa. Itse pilaat sillä koko elämäsi. En tiedä oletko trolli, mutta kyynikkoja on kyllä nähty. Et ole kova, et ole karski mies, olet vain valehtelija.
- TuoOliOngelmansa
Tämä voisi olla hänen tarinansa. osa liioiteltua ja keksittyä, mutta osa täyttä totta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081713Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031701Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031609Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541413Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341370Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii466926Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50926Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115895Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai296862Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347822