Tällainen mies meillä on ollut presidenttinä ja tällaista mistä tarjotaan edelleenkin presidentiksi. Huijaksen läpimenoksi hänellä on vierellään runokirjoja rustaava kummityttö.
Niinistö 1997: kirjastot maksullisiksi
nbmvbnmv
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Juuri näin ja lisäksi tämä kiimainen ehdokas tahtoo tehdä Suomi-neidosta NATO-horon, vaikka muuta väittää. Hän myös hyväksyi perustuslainvastaisen aktiivimallin, koska nauttii köyhän kyykyttämisestä silminnähden. Kaikki myös muistavat kuinka Niinistö tahtoi ajaa köyhien lapset puuhun, kun kyseltiin köyhien liikuntamahdollisuuksista.
Ei pidä unohtaa.
Niinistö on rikas pankkiiri. Eikä siitä muuksi muutu vaikka esittää. Toisaalta presidentin tehtävä nykyään on enempi ulkopolitiikan edustustehtävä ja myönnettävä on että sopii tehtäväänsä erinomaisesti. Kekkosen jälkeen paras.
Halla Aho ois älykkäämpi tuossa virassa !
Mikäs hemmetin vimma täällä on esitellä tuota samaa ikivanhaa uutista jo kahdesti? Ottiko liikaa aivoon, kun toiseen ketjuun tulikin liikaa asiallisia vastauksia?
Ei Niinistö ollut mikään vanha ukonkäppänä, eikä vielä tuntenut Haukionkalaa, kun hän ehdotti tuollaista 25 vuotta sitten. Minkä ehdotuksen hän vielä nopeasti perui ja veti takaisin. Sanoi että oli halunnut vain herätellä arvokeskustelua.
https://www.hs.fi/ura/art-2000003848758.html
Niinistö oli Helsingin uuden keskustakirjaston Oodin avajaisissa ja piti siellä kirjastoa ylistävän puheen:
https://www.presidentti.fi/puheet/tasavallan-presidentti-sauli-niiniston-puhe-keskustakirjasto-oodin-avajaisissa-5-12-2018/