Jerusalemissa tunnetaan kaksi paikkaa joiden uskotaan olleen Jeesuksen pääsiäisaterian viettopaikka, Cenacle ja Pyhän Markuksen luostari. Argeologeilla on ollut vahva näkemys näistä kahdesta yläsaliksi uskotusta paikasta. Tämän niin kutsutun ja huomattavasti tunnetumman Cenaclen paikalla sijaitsi eri argeologisten tutkimusten mukaan Jeesuksen aikana yksikerroksinen, hyvin vaatimaton ja pienikokoinen, essealainen synagooga, näin tällä paikalla on ollut pitkä uskonnollinen pyhä merkitys. Kuitenkin, vaikka kristillisen perinteen mukaan Jeesus nautti viimeisen aterian essealaiskorttelin Cenaclessa, nykyinen rakennus on valmistunut perinteestä huolimatta vasta -luvulla eikä paikalla sijainneessa essealaisessa synagoogassa ollut yläsalia. Toinen traditionaalinen paikka on Pyhän Markuksen luostari lähellä Herodeksen ja maaherran palatsia, niin sanotussa senaikaisessa kreikkalaiskorttelissa. Luostarissa suoritettuissa tutkimuksissa on havaittu paikalla sijainneen Jeesuksen elin aikaan kaksikerroksinen hyvin kreikkalaistyylinen yläluokan asunto. Rakennus siis poikkee huomattavasti esimerkiksi essealaiskorttelin ja alakaupungin juutalaisista yksinkertaisista kalkkikivi asunnoista. Kristillisen perinteen mukaan Pyhän Markuksen luostarin paikalla sijaitsi tämän äidin Marian koti jota varhainen seurakunta kokoontui rukoilemaan ja jakamaan ehtoollista. Marian kodista jerrotaan muodostuneen Jerusalemin ensimmäinen kirkko, mutta mitään varmoja todisteita asiasta ei ole. Jää siis kuitenkin vielä jokaisen päätettäväksi kumpaa vaihtoehtoa yläsalin paikkaa kukin itse haluaa ja päättää lopulta kannattaa. Itse pitäydyn argeologisissa tosiseikoissa. Kumpi teistä on aito yläsali?
Jerusalemissa on kaksi yläsalia
KasiMiOnPaikkojaPyhää
1
238
Vastaukset
- KaksiMiOnPaikkojaPyhää
Korjaus - kirjoitettu:
"nykyinen rakennus on valmistunut perinteestä huolimatta vasta -luvulla"
Vuosiluku jäi pois, piti olla:
"nykyinen rakennus on valmistunut perinteestä huolimatta vasta 1330-luvulla"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872