Kun katsoo näitä vaali Teemoja ja äänestäjien kommentteja varsinkin
Suomi24 palstalla. Missä on niin kuin se tasokkaampi väki mikä kertoo ja paneutuu
syvemmin näihin talouden ongelmiin vai onko sen puhuminen mahdotonta,
koska äänestäjien älykkyystaso on niin alhainen vai onko ehdokkaiden ja heitä
tukevien puoluetoimistojen taso näin heikko ?
Minkä vuoksi Euroopan unionista ei puhuta sen taloudellisista vaikutuksista, kun
kuitenkin tiedetään ne ammattilaisten piireissä. Eikä puhuta väestörakenteesta ja
sen kokonaisuudesta ja tulevaisuuden kuvista. Työllisyys ja työpaikat ovat olleet
myös usein keskustelun aiheena mutta ei ole keskusteltu mitä työtä ihmiset yleensä
voisivat tehdä ja mihin ja minkä ikäisinä ihmisiä pitäisi vielä kouluttaa.
Tiedetään ja se näkyy hyvin, että työtä ei tule olemaan kaikille enään tulevaisuudessa.
Eikö presidenttiehdokkailta pitäisi tulla ehdotuksia ja ratkaisuja minkälaisilla toimilla
ja millä tavalla tulevaisuuteen lähdetään ja rakennetaan ja hehän ovat menossa
johtamaan juuri tätä.
Sen voin taata ja alle viivat, että se ei ole ero Euroopan unionista. Ja sellaisia jotka sitä
sanoo pitäisi vedellä päin näköä ja niiden ei pitäisi olla edes ehdokkaana, ne ei ole
todellisia ja tuollaista puhetta ei pitäisi edes presidenttiehdokkaan suusta lähteä jos
hän on osaava ja haluaa löytää ratkaisuja. Koko suomen talous on sidottu euro
järjestelmään ja yritykset ja liiketoiminnot on sidottu eurooppalaisiin yrityksiin.
Suomi ei ole mikään Saksa millä on teollisuuslaitokset ja osaaminen ja kapasiteetit
ja resurssit olla itsenäinen. Suomella ei ole sellaista varallisuutta, että se kykenisi
rakentamaan oman riippumattoman järjestelmän, kuin 1960 - 70 luvulla.
Minkä vuoksi näistä asioista ei puhuta rehellisesti ja kerrota ja heitetä saman tien
Väyryset ja Huhtasaaret omaan läjäänsä samoin perussuomalaiset. Täytyyhän
Yliopistoilla ja monilla koulu laitoksillakin olla tämä tieto ja miksi ne eivät ota kantaa ?
Luuletteko oikeasti, että Huhtasaaren ja Väyrysen takan seisoo Yliopistot ja eri
koululaitokset ? ?
Ei Euroopan unioni ole mikään huviliitto ! Ei sitä ole perustettu minkään huvin ja
miellyttävyyden vuoksi. Euroopan unioniin kuuluu 28 jäsenmaata ja siihen on
pyrkimässä kaikki ulkopuolisetkin maat ja pakolaiset miksi? Eikö siihen pitäisi antaa
vastaus juuri näiltä Presidenttiehdokkailta. Kysymys on juuri taloudesta ja talouksien
sidonnaisuuksista.
Ihmettelen sangen suuresti, minkä vuoksi yliopistot ja kauppaoppilaitokset eivät
käsittele näyttävämmin euroopan unionia ja edesauta muovaamaan ja uutta elämän
tapaa ja avaamaan käsityksiä tulevaisuudesta. Täytyyhän Teidän kaikkien ajatella
lapsianne ja tulevaisuutta ja mihin ammatteihin lapsenne koulutatte ja minkälaista
koulutusjärjestelmää tulevaisuudessa tarvitaan ja voin taata, että perustyöpaikat
vähenevät kasvavan kehityksen ja ihmismäärän mukana.
Onko Taso Presidenteillä ja Äänestäjillä tämä ?
3
<50
Vastaukset
Laitan tämän myös tähän, jotta voitte ihmetellä:
Niin kuin minä katsoin, että ei kulttuuri ja rotu ja suomalainen ja suomi voi
nousta edelle hyvinvoinnin ja hyvän elämänlaadun. Silloin ei ymmärretä mistä
se hyvinvointi ja hyvä elämänlaatu tulee.
Siinä ylen tentissä katsojat aina olivat kuin hurmiossa, kun kuulivat sanan suomi
ja suomalainen. He olivat kuin jossain hurmoksessa. Samaa tapahtuu monesti
näissä jääkiekko ja jalkapallo matseissa.
Voisin väittää, että silloin on jokin asia tässä tarvehierarkiassa mennyt
vialle. Silloin ihminen ei elä enään omaa elämää vain jokin yhteenkuuluvuus ja
yhteisöllisyys on noussut oman " minä itse edelle " ! Tämä voi myös olla hyvin
vaarallista, koska silloin oma lapsi tai puoliso tai isä ja äiti on saanut toissijaisen
aseman. Tästä syyn kyllä saa kantaa media.
Terveen ihmisen mieli pitäisi kuitenkin palautua siihen minä itse ensimmäiseksi.
Tarvehierarkia on se pyramidi, jossa on ylimmällä sijalla minä itse. Jos näin ei
tapahdu, niin silloin ollaan tekemisissä tyhmyyden ja yksinkertaisuuden tai
mielen muokkaajien kanssa. Kysynkin nyt: Kuinka moni Teistä laittaa perheensä
ja lapsensa ja vanhempansa ja taloutensa sijalle numero 1 ennen suomalaista ja
suomea ?Huhtasaari sanoi, että TRUMP arvostaa paremmin itsenäistä suomea !
Lainaus: " Suomi ja ”persläpimaat” mainittu! Amerikkalaislehti uutisoi, miten Donald Trumpin käyttämä ilmaisu kääntyy muille kielille "Lisäksi Trump sanoi ampuvansa suomen helvettiin maailman kartalta.
Tää oli aikaisemmin. Joo arvostaa enemmän ilman EU:ta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818