Veikkaan että mielenterveysongelmista aiheutuvat ongelmat aiheuttavat laajan spektrin erilaisia ongelmia. Jos ihmiset osaisivat auttaa itseään, vähennettäisiin yhteiskunnan menoja, joista monet ovat korjaavia toimia, eikä ennalta ehkäiseviä. Tämän vuoksi on kouluissa opetettava säännöllisesti mm. rentoutusta. Ihmisten on ymmärrettävä ettei heidän tunteensa ja ajatuksensa ole välttämättä heidän omiaan, vaan monesti jopa haitaksi heidän luontaiselle hyvinvoinnilleen.
Perustarpeista voidaan huolehtia jos menot järjestetään paremmin ja viisaasti. Kiitos ja siunausta.
0Äänestä
PAUKKUJAostamaan
ELIMINOIMALLA KAIKKI NS. LUONNOLLISEN POISTUMAN KAUTTA VIIMEINEN JÄLJELLE JÄÄNYT JOUTUU TEKEMÄÄN SEN IHAN ITE
0Äänestä
Äyskäripää
Matujen tuloja kun pienenettäisiin.
0Äänestä
Joutilaat
Pienennettäisiinkö entisten kansanedustajien tuloja? Saavat jopa 5000-6000 euroa kuukaudessa joutenolosta. Tästä on olemassa kansalaisaloite https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2588
0Äänestä
heleppoo18
ei matuja tänne ja suvakit ruotsiin.
0Äänestä
Mätäpaisepolliisit
On. Ne vain sensuuri poistaa, jos tähän kirjoitan. Ja usuttaa PolPon Polllliisit hyökkäämään vihapuhujan kimppuun. Rikoksiahan ne ei viitsikään tutkia eikä ottaa rikollisa kiinni. Tokumenttia löytyy! Ja vielä ilkkuvat, ettei ne saa mitään sanktioita virkavelvollisuuksien laiminlyönneistä. Eikä ne saakaan.
0Äänestä
Eräs-apu-ongelmaan
Lestojen pirttiviljely kuriin heti.
0Äänestä
syöpäsolut
lestat voitaisiin eliminoida
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Veikkaan että mielenterveysongelmista aiheutuvat ongelmat aiheuttavat laajan spektrin erilaisia ongelmia. Jos ihmiset osaisivat auttaa itseään, vähennettäisiin yhteiskunnan menoja, joista monet ovat korjaavia toimia, eikä ennalta ehkäiseviä. Tämän vuoksi on kouluissa opetettava säännöllisesti mm. rentoutusta. Ihmisten on ymmärrettävä ettei heidän tunteensa ja ajatuksensa ole välttämättä heidän omiaan, vaan monesti jopa haitaksi heidän luontaiselle hyvinvoinnilleen.
Perustarpeista voidaan huolehtia jos menot järjestetään paremmin ja viisaasti.
Kiitos ja siunausta.
ELIMINOIMALLA KAIKKI NS. LUONNOLLISEN POISTUMAN KAUTTA
VIIMEINEN JÄLJELLE JÄÄNYT JOUTUU TEKEMÄÄN SEN IHAN ITE
Matujen tuloja kun pienenettäisiin.
Pienennettäisiinkö entisten kansanedustajien tuloja? Saavat jopa 5000-6000 euroa kuukaudessa joutenolosta.
Tästä on olemassa kansalaisaloite
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2588