Eilen illalla oli taas presidenttiehdokkaiden tilaisuus. Ei mikään tentti, vaan sellainen seurustelutilaisuus, jota tamperelaiset saivat käydä omin silmin katsomassa. Ohjelma oli nähtävissä YLEn Areenassa suorana lähetyksenä.
Edellisenä iltana oli Matti Vanhasen YLEn tenttiohjelmassa, jossa jokainen ehdokas saa puhua ja vastata YLEn milloin kenenkin toimittajan kysymyksiin. - Tässä tilaisuudessa Matti Vanhanen toi esille aivan uuden presidentin toimintamallin, jos hänen valitaan presidentiksi.
* * *
Tämä uusi idea oli presidentin luona käytävät kansalaisten keskustelut, jolloin eri asiantuntijat voivat keskustella vapaamuotoisesti asioista yhdessä presidentin kanssa.
* * *
Tämän idean Pekka Haavisto esitti eilen illalla OMANAAN. Törkeää!
Olihan Haavisto jälkiviisaana edellisenä päivänä kertomassa iltalehdille, että hän kyllä olisi suorittanut laillisuustarkastuksen työttömien aktiivimallille, ennenkuin olisi hyväksynyt lain.
Haavistolla ei ole omia ideoita. Haavisto varastaa toisten ideoita ja harrastaa jälkiviisautta. ÄLLÖTTÄVÄÄ HOMO-HAAVISTOLTA.
Haavisto ajelee Vanhasen hevosella
10
112
Vastaukset
- paikallisetHYVÄT
jos joku äänestää haavistoa siksi
että haluaa antaa äänensä homolle tai vihreälle ajatukselle on täysin väärillä teillä
Haavistolla ei ole mitään annettavaa tämän päivän yhteiskunnan kiputiloille.
Homous ei ole mikään tarvittava presidentillinen osaamisen taito - tähän tilanteeseen.
se ei ole äänestyskriteeri
Eikä vihreät edusta ympäristön etua eikä ihmisten tasa-arvoa millään tavalla
nykyisessä kuosissaan
Ne elää täysin omassa tornissaan, täysin reaalin ulkopuolella.
Äänestä positiivisen muutoksen puolesta,
äänestä itsemääräämisoikeuden lisäämiseksi
äänestä kansanvallan palauttamiseksi
äänestä tasa-arvon ja hyvinvointiyhteiskunan säilyttämiseksi
äänestä koulutuksen arvostuksen lisäämiseksi
vain koulutuksen arvostuksella päästää vaikeiden aikojen yli
äänestä työllisyyden säilyttämisen puolesta - myös paikallisella tasolla
äänestä tulevaisuuden puolesta
Äänestä Väyrystä ja Huhtasaarta
molemmat yhtä hyviä tähän - tämän päivän tarpeeseen.
Toinen noista ykköseksi ja toinen kakkoseksi.- Väyrynen.näkijä
Erittäin hyvä kommentti!
- haavistoteki
Tietoisesti valitun teon.
Jopa samoja sanoja käyttäen.
Tietäen valtavan julkisuuden asiassa.
Koko kampanja on ollut vaisu.
Mielipiteet ovat muuttuneet edellisistä vaaleista.
Ei vaikuta , että hän olisi pyrkimässä mihinkään.- äänestä7ja5
se on siellä ainoastaan puolueena mainoksena
ja tukemassa kummallista
helsinkiläistä irrationaalista viherpunikki - imagoa
Se on oikeastaan väärin, että se on viemässä siellä aikaa ja energiaa
Nyt ne - jotka äänestävät sitä, niiden äänet ovat pois sieltä mistä pitäisi
Haavisto on feikkiehdokas. Tuollaiset pitäisi kieltää.
äänestä7ja5
älä hajauta vaihtoehtoja tuon enempää
noista molemmat yhtä hyviä - tuleemieleenkin
Haavistolla on ehkä tiedossa jokin kansainvälinen homma
suuressa kuvassa. - Taktiikkapeliä
äänestä7ja5 kirjoitti:
se on siellä ainoastaan puolueena mainoksena
ja tukemassa kummallista
helsinkiläistä irrationaalista viherpunikki - imagoa
Se on oikeastaan väärin, että se on viemässä siellä aikaa ja energiaa
Nyt ne - jotka äänestävät sitä, niiden äänet ovat pois sieltä mistä pitäisi
Haavisto on feikkiehdokas. Tuollaiset pitäisi kieltää.
äänestä7ja5
älä hajauta vaihtoehtoja tuon enempää
noista molemmat yhtä hyviäKannattaisiko kuitenkin toisen ehdokkaan luopua, jotta varmistettaisiin toisen ehdokkaan pääsy toiselle kierrokselle?
- molemmatmukaan
Taktiikkapeliä kirjoitti:
Kannattaisiko kuitenkin toisen ehdokkaan luopua, jotta varmistettaisiin toisen ehdokkaan pääsy toiselle kierrokselle?
ei vaan toinen ykköseksi ja toinen kakkoseksi
niinistö viimeiseksi - feikkiVIHREÄ
tuleemieleenkin kirjoitti:
Haavistolla on ehkä tiedossa jokin kansainvälinen homma
suuressa kuvassa.unionissa?
sinnehän ne kaikki hylkiöpoliitikot menevät jääkärioppiin ja
ne tulee sieltä takaisin E- solut suonissaan
Siihen perustuu suomen eu jäsenyys
päättäjät - ne kolme kpl
maksetaan pehmeiksi
EU maksaa niille silmitöntä ylipalkkaa
suosiollisesta mielipiteestään
Jokaisessa jäsenmaassa köyhyys lisääntyy ja koulutusrakenteet puretaan
EU valuu jäsenmaihin salaa kuin likavesi
Mutta prosessi jatkuu - kaikki ihmettelee miten ihmeessä - missä kannattajat
NE kannattajat ovat päättäjiä - kylläisiksi syötettyjä syöttöporsaita
OLIS ihan stanan oikein katkaista se napanuora ja nähdä
miten rikas putoaa leipäjonoon - leikatuille tuille - reunalle kiikkumaan
- ulosjo
Itävallassa kansalaiset äänesti vihreät pois koko kansanedustuslaitoksesta. Kansa huomasi kieroilun.
- tämäonniin
Haavisto onkin vain ja ainoastaan ylioppilas. Siinä sitten on naismainen mies.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081688Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031649Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011562Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541408Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341366Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii451898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115889Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293842Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347819