Suomessa naisten asema on maailman parhaita. Täällä nainen saa käydä töissä vapaasti, meillä on ollut naispresidentti ja pääministereitä. Naiset saavat tietenkin äänestää ja ajaa autoa. Ei ole ammatteja, jotka olisivat kielletty naiselta. Paitsi raskaana ollessa naisen ja sikiön terveyden tähden. Nainen saa myös itse päättää vapaasti ehkäisystään, abortistaan ja lasten hankkimisesta. Naiset Suomessa saavat pukeutua miten vain, ei ole huntu/huivi/burkhapakkoa. Saa pukeutua minihameisiin ja paljastaviin paitoihin, kuhan nännit eivät näy. Mikään ei oikeuta raiskaamaan.
Suomessa on myös nakurantoja, joilla saavat miehet sekä naiset olla aivan alasti. Saunojakin on sekamalleja. Suomessa on myös tapana, että vieraidenkin ihmisten seurassa voi olla alasti ja peseytyä, kuten uimahalleissa. Naiset ja miehet saavat myös uida ja harrastaa yhdessä. Mikään harrastus ei ole naisilta kielletty.
Naiset ja tytöt saavat valita oman kumppaninsa vapaasti mistä rodusta ja uskontokunnasta tahansa. He eivät ole miesten omaisuutta, eivätkä peri vähempää kuin miehet. Naisen todistus ja arvo on yhtäläinen miehen kanssa.
Suomessa suomalaiset eivät kunniamurhaa naisia tai tyttöjä väärän seurustelukumppanin vuoksi. Sukupuolielinten silpominen on rikos. Naisillakin on oikeus nauttia seksistä ja he saavat sitä harrastaa oman tahtonsa mukaisesti. Hiuksia ei tarvitse peittää ja naiset ja miehet saavat olla vapaasti keskenään. Naisilla on myös mahdollisuus avioeroon. Väkivaltatapauksissa on olemassa turvakoteja. Erossa naiset yleensä saavat lapset. (Tämän voi katsoa syrjivän miehiä.) Naisia ei saa laillisesti hakata tai piiskata, se on rikos Suomen lain mukaan. Suomessa naiset saavat myös suurinpiirtein yhtä hyvää palkkaa kuin miehet. Lapsikuolleisuus on Suomessa pientä ja tytöt ovat yhtä oikeutettuja koulutukseen kuin pojatkin. Suomessa ei sallita lapsi- tai pakkoavioliittoja. Nainen voi mennä mieslääkärille ja toisinpäin. Naiset saavat käydä yksinään baareissa ja ravintoloissa. Ja juoda ja polttaa yhtä vapaasti kuin miehet. Naisia ei myöskään saa kouria ja kähmiä ilman lupaa. Heillä on täydet kansalaisoikeudet. Täällä myös kätellään naisia ja julkisesti saa pussailla.
Tässä muutamia pointteja naisen asemasta Suomessa. Tämän voisi antaa tiedoksi tänne saapuville ulkomaalaisille ja muslimeille, miten naisen asema eroaa sikäläisten kulttuurien käytänteistä. Olisi hyvä oppia ja sopeutua näihin. Ja nämä myös tiedoksi musliminaisille, mihin täällä on oikeus.
Naisten asema Suomessa vs. islam
Crus-
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081713Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031701Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031609Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541413Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341370Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii466926Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50926Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115895Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai296862Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347822