Puoli maailmaa oli kuitenkin sodassa Suomea vastaan! Vain USA puuttui. , USA ei ihan virallisesti ollut, mutta eipä paljon tainnut puuttua, taisi kuitenkin uhkailla sillä kuitenkin.
Talvisodassa useimmat noista avustivat Suomea aseellisesti. Esimerkiksi Etelä-Afrikan liittovaltio lahjoitti Suomelle 24 Gauntlet-hävittäjäkonetta. Ne eivät kuitenkaan ehtineet Talvisotaan.
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020
Asetus
Asetus Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton, Yhdistyneen Kuningaskunnan, Austraalian, Etelä-Afrikan Unionin, Intian, Kanadan, Tsekkoslovakian, Ukrainan Sosialistisen Neuvostotasavallan, Uuden Seelannin sekä Valko-Venäjän Sosialistisen Neuvostotasavallan välisen rauhansopimuksen voimaansaattamisesta.
Sitten kuin Eduskunta on antanut suostumuksensa Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton, Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan, Austraalian, Etelä-Afrikan Unionin, Intian, Kanadan, Tsekkoslovakian, Ukrainan Sosialistisen Neuvostotasavallan, Uuden Seelannin sekä Valko-Venäjän Sosialistisen Neuvostotasavallan välisen rauhansopimuksen tekemiseen ja sopimus on allekirjoitettu Pariisissa 10 päivänä helmikuuta 1947 sekä sen voimaansaattamisen edellytykset täyttyneet 15 päivänä syyskuuta 1947 ja sen säännökset, mikäli ne kuuluvat lainsäädännön alaan, on saatettu voimaan 18 päivänä huhtikuuta 1947 annetulla lailla, säädetään ulkoasiainministerin esittelystä, että sopimus on voimassa, niinkuin siitä on sovittu.
Tämän johdosta ovat 19 päivänä syyskuuta 1944 tehdyn välirauhansopimuksen määräykset lakanneet olemasta voimassa.
Helsingissä 16 päivänä syyskuuta 1947.
Rauhansopimus Suomen kanssa.
Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt Kuningaskunta, Australia, Valko-Venäjän Sosialistinen Neuvostotasavalta, Kanada, Tsekkoslovakia, Intia, Uusi-Seelanti, Ukrainan Sosialistinen Neuvostotasavalta ja Etelä-Afrikan Unioni, valtioina, jotka ovat sodassa Suomen kanssa ja jotka huomattavin sotavoimin aktiivisesti osallistuivat sotaan eurooppalaisia vihollisvaltoja vastaan, ja joista jäljempänä käytetään nimitystä "Liittoutuneet ja Liittyneet Vallat", toiselta puolen,
ja Suomi toiselta puolen;
katsoen siihen, että Suomi, tultuaan Hitlerin Saksan liittolaiseksi ja osallistuttuaan sen rinnalla sotaan Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoa, Yhdistynyttä Kuningaskuntaa ja muita Yhdistyneitä Kansakuntia vastaan, on osaltaan vastuussa tästä sodasta;
ottaen kuitenkin huomioon, että Suomi 4 päivänä syyskuuta 1944 täysin keskeytti sotatoimet Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoa vastaan, irtautui sodasta Yhdistyneitä Kansakuntia vastaan, katkaisi suhteensa Saksaan ja sen satelliitteihin ja että se, solmittuaan 19 päivänä syyskuuta 1944 aselevon Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton ja Yhdistyneen Kuningaskunnan hallitusten kanssa, jotka toimivat Suomen kanssa sodassa olevien Yhdistyneiden Kansakuntien puolesta, on lojaalisti täyttänyt välirauhansopimuksen ehdot;
ja ottaen huomioon, että Liittoutuneet ja Liittyneet Vallat sekä Suomi ovat halukkaita solmimaan keskenään rauhansopimuksen, joka oikeudenmukaisuuden periaatteiden mukaisesti ratkaisee ne kysymykset, jotka edellämainittujen tapahtumien seurauksena vielä ovat jääneet avoimiksi, ja joka muodostaa perustan ystävällisille suhteille niiden välillä tehden siten mahdolliseksi Liittoutuneille ja Liittyneille Valloille tukea Suomen anomusta päästä Yhdistyneiden Kansakuntien jäseneksi ja niinikään liittyä jokaiseen Yhdistyneiden Kansakuntien turvin solmittuun yleissopimukseen;
ovat tämän vuoksi päättäneet julistaa sotatilan lakanneeksi ja tässä tarkoituksessa tehdä tämän rauhansopimuksen sekä ovat tämän mukaisesti nimittäneet allekirjoittaneet täysivaltaiset edustajat, jotka, esitettyään, oikeiksi ja asianmukaisiksi havaitut valtakirjansa, ovat sopineet seuraavista määräyksistä:
.
.
.
Puoli maailmaa oli sodassa Suomea vastaan 1941-44
3
<50
Vastaukset
- PunatukkaisetRoistot
"Yhdistynyttä Kuningaskuntaa ja muita Yhdistyneitä Kansakuntia vastaan, on osaltaan vastuussa tästä sodasta"
Eiköhän se Englanti vasalleineen Suomelle sodan julistanut?
Englanti on toistuvasti hyökkäillyt Suomen kimppuun ja sodankin se julisti lopussaan!
Tiettävästi 1. kerta oli 1854 kun se hyökkäsi Ahneidenmaalle.
Toinen kerta oli elokuussa 1918
https://fi.wikipedia.org/wiki/Alakurtti
Kolmas kerta oli 1941 ja sekin ilman sodanjulistusta.
Iso-Britannia tai käytännössä siis Englanti pommitti SUOMEA ja Suomen maaperää 1941 2 eri kertaa ennen tuota 6.12.1941 sodanjulistusta.
Mikäs valtio julistikaan virallisesti ensimäisenä sodan itsenäiselle Suomelle?
Iso-Britanniahan se oli! Päivä oli Suomen itsenäisyyspäivä eli 6.12 ja vuosi oli 1941.
Suomen maaperällä oli tuolloin vuonna 1941 saksalaisia ja venäläisiäkin oli Hanko pullollaan, mutta Englanti se sodan julisti! Tästäkin näemme kuinka tuo piskuinen maa oli sekin todellinen imperialistinen roistovaltio! Lieneekö sitä vieläkin? - HulluMaailma
Suomi oli sodassa puolta maailmaa vastaan.
Neuvostoliittolaisilla oli amerikkalaista ruokaa, amerikkalaisia hävittäjäkoneita ja suuret määrät muuta amer. sotakalustoa. Brittiläinen kansainyhteisö julisti sodaSuomelle. Siinä oltiin sodassa Australiaa ja Intiaa myöten.
Lopuksi vielä Saksalaiest sodittiin Lapista. - imperialismi7
Suomen köyhyys johtui ja johtuu näistä sodista.3 Sotaa, kovaa aikaa koko maalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081660Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai841566Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961463Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541392Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341361Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414852Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290822Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347807