Häiriötekijät vähentyneet ydinvoiman ympäristöstä

Energiapohtija

Häiriötekijät sähköntuotannossa ydinvoiman osalta on vähentyneet, kuten myös kantaverkon osalta. Siirtoverkolla ja jakeluverkolla on ollut sääoloihin liittyviä ongelmia. Suomen lisäksi myös Euroopassa on ollut rauhallista ja tuotanto vakaata.

14

1893

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Energiapohtija

      EU.n alueella on tehostettu yhteiskuntaan ja sen tärkeitä rakenteita vastaan tapahtuvaa terrorismin ym. haitallisen toiminnan torjuntaa. On myös perustettu tilannekeskus Hollantiin. Myös Suomella on sisäministeriön nimeämä edustaja tilannekeskuksessa. Aiheesta kertoo myös YLE ainakin teksti-tv.ssä.

      • Radonmittaus

        Lieneekö tuo syynä siihen ettei rikollisia aineksia ole näkynyt esim. Fennovoima Oy.n voimalan työmaalla rikollisissa puuhissa. Työntekijät ovat saaneet työrauhan.


    • Mistä.tuollaisia

      Häiriötekijöiksi voisi sanoa myös vihreän valheen levittäjät. Käyttövaiheessa olevan voimalan lähtötehoa ei muka voida säätää.

      • Mutinaa mutinaa. Kuka noin on sanonut?

        "Mistä.tuollaisia

        15.1.2018 17:25
        Häiriötekijöiksi voisi sanoa myös vihreän valheen levittäjät. Käyttövaiheessa olevan voimalan lähtötehoa ei muka voida säätää."
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15144423/hairiotekijat-vahentyneet-ydinvoiman-ymparistosta#comment-92494435

        Olen taipuvainen uskomaan, että olet vain ymmärtänyt jotain väärin. esimerkiksi sen, että ydinreaktorin tehon säätöön verkon kuorman mukaan on olemassa rajoituksia. Viimeksi sitä on käytetty Suomessa tietääkseni joskus 2000-luvun alkupuolella.

        Väärinkäsitys ei olisi yllätys:

        - Vuonna 1958 Atomienergian käytön mielenterveyskysymyksiä käsittelevä tutkimusryhmä suositti WHO:lle antamassaan raportissa, että tyydyttävin ratkaisu atomienergian rauhanomaiseen käyttöön tulevaisuudessa olisi sellaisen uuden sukupolven syntyminen, joka olisi oppinut tyytymään tietämättömyyteen ja epävarmuuteen. (Euroopan unionin virallinen lehti 10.7.2003)
        http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:C:2003:161E:0127:0128:FI:PDF
        (Linkin toiminta tarkistettu 4.2.2018)


    • niinpä.noin

      niinpä niin

    • YksiRehellisistä

      Yhtenä syynä on ensi vuoden vaalit. Hinku hallitusvastuuseen ja ministeriauton takapenkille on kova, eikä sitä auta rettelöinti energialaitosten työmailla. Mm. vihreiden puheenjohtaja on todennut nykyisten ydinvoimatyömaiden kohdalta etteivät he niitä vastusta.

    • K.Late

      Tietyn vainoharhaisuuden pystyy aistimaan sanalööperin takaa. Suomen sähkönjakelu ei ole kuitenkaan ollut koskaan uhattuna, muulloin kuin sotien aikana. Ja jos se rauhan aikana olisi jotenkin uhattuna, niin silloinkin uhkaajana olisi todennäköisesti Fennovoiman rakentaja ja suurin yksittäinen omistaja, Venäjän valtio, rakas naapurimme. Toivotaann kuitenkin, ettei mitään pahempaa ole tulossa.

      • Energiapohtija

        Kyllä alueellisesti sähkönjakelu on ollut uhattuna. Viimeksi alkutalvesta Kainuussa ja Koillismaalla, sekä myös Savon pohjoisosissa. Viikkojen tykkylumisateet tuhosivat siirtoverkkoa laajalti ja katkoksia riitti pitkään. Onneksi pelastusyksiköt armeijan avustamana saivat jopa viikkoja pitkät katkokset korjattua. Myös kesäiset ukkosmyrskyt Asta ym. saivat pitkiä katkoksia aikaan. Luonnonilmiö sai katkokset aikaan, eikä vihreä valhe Fennovoiman tai Venäjän muodossa. Luulisi Laten olevan perehtynyt aiheeseen käytännössä , eikä sortuvan valehteluun.


    • TotuusEsille

      Jopa Arevan myöntyminen viivästys korvaukseen TVO.lle on hiljentänyt metelin pitäjät.Hyvä näin.

    • Anonyymi

      Aila - myrsky syksyllä oli viimeisin uhkatekijä kohdistuen lähinnä verkkoon. Terrorismi on vähentynyt muutaman vuoden aikana kokonaan. Ilmastomuutoksen torjunta on sen poistanut, eikä tukijoita enää ole puolueiden piirissä.

      • Anonyymi

        Tuo on ollut ammattilaisilla tiedossa koko ajan, mutta nyt vasta viimeisetkin poliitikot ovat asian tajunneet. Todellinen ongelma eli korona-pandemia on opettanut missäne todelliset vaarat uhkaavat.


    • Anonyymi

      Huoltovarmmuden kannalta sähkönpuute on suurin uhka kun koko ajan ollaan osin tuontisähkön varassa. Talvet ovat kriittisin ajankohta.

      • Anonyymi

        ... ja tässä on huomioitava myös maailmanpoliittiset näkokulmat. Ei ole erityisen fiksua olla Venäjältä tuotettavan maakaasun (Saksa) varassa tai riippuvainen Venäjältä tuotetusta sähköstä (Suomi) kun Venäjä näyttää yhä epävakaammalta diktatuurilta ja aivan varmasti tulee käyttämään energiariippuvuutta kiristyskeinona sopivan tilaisuuden tullen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... ja tässä on huomioitava myös maailmanpoliittiset näkokulmat. Ei ole erityisen fiksua olla Venäjältä tuotettavan maakaasun (Saksa) varassa tai riippuvainen Venäjältä tuotetusta sähköstä (Suomi) kun Venäjä näyttää yhä epävakaammalta diktatuurilta ja aivan varmasti tulee käyttämään energiariippuvuutta kiristyskeinona sopivan tilaisuuden tullen.

        Ei kukaan lypsävää lehmää tapa, oli vanha sanonta. Venäjä saa tuloja Suomesta myymällä sähköä varsinkin talvisin, Kuten Ruotsi ja Norjakin, johtuen Suomen huonosta sähköntuotannon omavaraisuudesta. Myös maakaasua tuodaan Venäjältä.. Samanlainen tilanne on Hollannilla, Belgialla ja monella muulla maalla suuren naapurina, miksei Meksikollakin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1672
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1597
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1507
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1396
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      895
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      427
      861
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      827
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      815
    Aihe