Aktiivimalli vie minulta 5% työttömyyskorvauksestani. Lasken jokaisen euron paljonko menetän ja koska kirkko ei ole tuominnut tätä syntistä lakia erosin kirkosta siksi aikaa kun olen säästänyt saman summan kuin olen menettänyt.
Ansiosidonnaiseni on 1200e/kk eli 5% leikkaus on kuukaudessa 60e eli vuodessa 720e. Työssä olessani tienaan 2400e/kk josta kirkkollisvero 1,5% eli 36 euroa. Näin ollen jokaista työttömyyskuukautta (jota leikataan) kohden tulee minun olla kirkosta erossa 2 kuukautta. Kuitenkin kirkosta eroaminen pitää pyöristää lähimpään vuoteen eli jos pitää olla erossa vaikka 14kk niin tämä pitää pyöristää ylöspäin lähimpään vuoteen eli 2 vuotta. Tietenkin ansiosidonnainen on rajattu 400pv eli 20kk eli kirkosta ero olisi maksimissaan 40kk eli 3v4kk eli 4v. Tämän jälkeen pitää laskea summa työmarkkinatuen perusteella eli leikkaus 30e/kk jonka perusteella jokainen työttömyysmarkkinatuki kuukausi tarkoittaa kuukautta erossa kirkosta.
Olen rukoillut Jumalalta että antaisi hallitukselle edes vähän järkeä ja he peruisivat järjettömän vihansa köyhiä kohtaan ja voisin aiemmin palata kirkkoon.
Köyhien vihaaminen, eroa kirkosta
24
152
Vastaukset
- Eerikatässämoi
Hieno juttu, että voit kompensoida asiaa noin. Sehän on sinun asiasi ja oikeutesi.
- huonoero
Mutta se on samalla ero Jumalasta. Et voi olla seurakunnan ulkopuolella ja teeskennellä uskovaa, Jumala kyllä tietää.
- eivätoleuskovia
huonoero kirjoitti:
Mutta se on samalla ero Jumalasta. Et voi olla seurakunnan ulkopuolella ja teeskennellä uskovaa, Jumala kyllä tietää.
Eli tämänkin palstan kirkkoon kuulumattomat eivät ole uskovia?
- Eerikatässämoi
huonoero kirjoitti:
Mutta se on samalla ero Jumalasta. Et voi olla seurakunnan ulkopuolella ja teeskennellä uskovaa, Jumala kyllä tietää.
Eihän Jumala ole vain kirkossa, Jumala on kaikkialla. Jos eroaa yhteisöstä, ei tarvitse erota Jumalasta, näin minä Raamatun sanasta ymmärrän. Uskovaa ei kannata mielestäni koskaan teeskennellä.
- rukoiletöitäitsellesi
Sen sijaan että rukoilisit hallitusta muuttamaan politiikkaasi kannattaisi rukoilla että Jumalasi antaisi sinun löytää työpaikan etkä enää käyttäisi muiden verorahoja omaan toimentuloosi.
- kirkkosaamaksaa
Tietysti rukoilen myös henkilökohtaisen toimeentuloni puolesta eli että saisin työpaikan, mutta mitä tulee verorahojen käyttöön niin olen kyllä nuo 400pv maksanut veroissani jo moninkertaisesti eli suuta soukemmalle.
- työtävieroksuvalle
kirkkosaamaksaa kirjoitti:

verorahasi eivät tietenkään ole sellaisia että ne olisi talletettu sinun työttymyytesi varalle. ansiosidonnaistasi maksavat nyt työssäkäyvät kuten muidenkin työtävieroksuvien korvauksia.
mitä olet rukoilun lisäksi tehnyt? oletko etsinyt töitä muualta kun omalta paikkakunnaltasi? suostutko tekemään työtä jota sinulle tarjotaan vaikka se ei vastaisi koulutustasi? vai loisitko vain?
pks alueella on kroonin pula monilla aloilla työntekijöistä ja asuntojakin on tarjolla vaikka muuta väitetään. - kirkkosaamaksaa
työtävieroksuvalle kirjoitti:
verorahasi eivät tietenkään ole sellaisia että ne olisi talletettu sinun työttymyytesi varalle. ansiosidonnaistasi maksavat nyt työssäkäyvät kuten muidenkin työtävieroksuvien korvauksia.
mitä olet rukoilun lisäksi tehnyt? oletko etsinyt töitä muualta kun omalta paikkakunnaltasi? suostutko tekemään työtä jota sinulle tarjotaan vaikka se ei vastaisi koulutustasi? vai loisitko vain?
pks alueella on kroonin pula monilla aloilla työntekijöistä ja asuntojakin on tarjolla vaikka muuta väitetään.Verorahani ovat tietenkin sellaiset että ne maksavat koko työttömyyteni. Työttömyysvakuutusmaksu on 2% tuloista, joten 400pv joka on noin puolet palkasta tekee 200pv palkkaa jolloin 2% täyttyy kun työpäiviä on 10 000 eli 38 vuotta ja itselläni on 15 vuotiaasta aloitetun 40-vuotisen työuran päätteeksi enemmänkin päiviä alla.
Tietenkin haen töitä, mutta niitä nyt ei vain ole tarjolla yli 50-vuotiaille nuorille. - työtävieroksuvalle
kirkkosaamaksaa kirjoitti:
Verorahani ovat tietenkin sellaiset että ne maksavat koko työttömyyteni. Työttömyysvakuutusmaksu on 2% tuloista, joten 400pv joka on noin puolet palkasta tekee 200pv palkkaa jolloin 2% täyttyy kun työpäiviä on 10 000 eli 38 vuotta ja itselläni on 15 vuotiaasta aloitetun 40-vuotisen työuran päätteeksi enemmänkin päiviä alla.
Tietenkin haen töitä, mutta niitä nyt ei vain ole tarjolla yli 50-vuotiaille nuorille.verorahojasi ei ole talletettu sinun käytettäväksesi työttömyyskorvauksina. vakutusmaksut ovat myös olleet erilaiset viimeisen 38v aikana jota sitäkään et näköjään ymmärrä ja niillä vakuutusmaksuilla on maksettu silloisten työttömien korvauksia, ei sinun. yli 50v löytyy töitä pks alueelta jos vaan haluaa tehdä töitä.
oletko etsinyt töitä muualta kun omalta paikkakunnaltasi? suostutko tekemään työtä jota sinulle tarjotaan vaikka se ei vastaisi koulutustasi? vai loisitko vain? - hahahahahahaahahah
työtävieroksuvalle kirjoitti:
verorahasi eivät tietenkään ole sellaisia että ne olisi talletettu sinun työttymyytesi varalle. ansiosidonnaistasi maksavat nyt työssäkäyvät kuten muidenkin työtävieroksuvien korvauksia.
mitä olet rukoilun lisäksi tehnyt? oletko etsinyt töitä muualta kun omalta paikkakunnaltasi? suostutko tekemään työtä jota sinulle tarjotaan vaikka se ei vastaisi koulutustasi? vai loisitko vain?
pks alueella on kroonin pula monilla aloilla työntekijöistä ja asuntojakin on tarjolla vaikka muuta väitetään.Mitä sinäkin täällä lässytät, jokainen työtön on ansainnut toimeentulonsa vaikka eivät tekisi mitään sen eteen. Parempi sekin kuin että he tulisivat repimään kurkkusi auki kun nukut parin euron vuoksi.
- mitenseansaitaan
hahahahahahaahahah kirjoitti:
Mitä sinäkin täällä lässytät, jokainen työtön on ansainnut toimeentulonsa vaikka eivät tekisi mitään sen eteen. Parempi sekin kuin että he tulisivat repimään kurkkusi auki kun nukut parin euron vuoksi.
miten työtön ansaitsee toimeentulonsa? hänhän ei tee mitään toimeentulonsa eteen.
- työttömätrikollisia

työttömät ovat siis mielestäsi väkivaltaisia rikollisia joille maksetaan jotta eivät tekisi rikoksia?
- hahahahahaahahahahh
mitenseansaitaan kirjoitti:
miten työtön ansaitsee toimeentulonsa? hänhän ei tee mitään toimeentulonsa eteen.
Vaihtoehto on kylmempi, tahdotko sinä että joku työtön tulee eliminomaan sinut tästä yhteiskunnasta hilujen vuoksi?
- hahahahahahahahaahh
työttömätrikollisia kirjoitti:
työttömät ovat siis mielestäsi väkivaltaisia rikollisia joille maksetaan jotta eivät tekisi rikoksia?
Ei kukaan ole rikollinen ennen kuin rikkoo lakia. Mutta kaikki joilla ei ole tuloja ovat erittäin potentiaalisia rikollisia, raha otetaan joka tapauksessa jostakin.
- tottahantuoon
työttömätrikollisia kirjoitti:
työttömät ovat siis mielestäsi väkivaltaisia rikollisia joille maksetaan jotta eivät tekisi rikoksia?
Rikollista ainesta on noin 1% ja maassamme on 500 000 työtöntä eli rikollista ainesta heistä on 5 000. Kyllä 5 000 tappajan sotajoukko yhden Suomen pistäisi kontalleen.
- rahaasaakuntekeetöitä
hahahahahahahahaahh kirjoitti:
Ei kukaan ole rikollinen ennen kuin rikkoo lakia. Mutta kaikki joilla ei ole tuloja ovat erittäin potentiaalisia rikollisia, raha otetaan joka tapauksessa jostakin.
rahaa saa työtä tekemällä.
- eipätaidatyökiinnostaa
kirkkosaamaksaa kirjoitti:
Verorahani ovat tietenkin sellaiset että ne maksavat koko työttömyyteni. Työttömyysvakuutusmaksu on 2% tuloista, joten 400pv joka on noin puolet palkasta tekee 200pv palkkaa jolloin 2% täyttyy kun työpäiviä on 10 000 eli 38 vuotta ja itselläni on 15 vuotiaasta aloitetun 40-vuotisen työuran päätteeksi enemmänkin päiviä alla.
Tietenkin haen töitä, mutta niitä nyt ei vain ole tarjolla yli 50-vuotiaille nuorille."Tietenkin haen töitä, mutta niitä nyt ei vain ole tarjolla yli 50-vuotiaille nuorille. "
oletko etsinyt töitä muualta kun omalta paikkakunnaltasi? suostutko tekemään työtä jota sinulle tarjotaan vaikka se ei vastaisi koulutustasi? vai loisitko vain? eipätaidatyökiinnostaa kirjoitti:
"Tietenkin haen töitä, mutta niitä nyt ei vain ole tarjolla yli 50-vuotiaille nuorille. "
oletko etsinyt töitä muualta kun omalta paikkakunnaltasi? suostutko tekemään työtä jota sinulle tarjotaan vaikka se ei vastaisi koulutustasi? vai loisitko vain?Eivät työnantaja palkkaa ihan ketä tahansa.
Tässä erään työnantajan mielipide:
Sipilä nimitti työnantajia lampaiksi - heinolalainen toimitusjohtaja suivaantui: "Tervetuloa katsomaan, millaista työelämä oikeasti on"
” Meidän firmassamme työntekijä pitää perehdyttää, teki hän sitten mitä tehtävää tahansa. Kysymys on laatu- ja turvallisuusvaatimuksista, joihin mitkään kolmen tunnin tai muutaman päivän työllistämispätkät eivät sovi…”
”Työnantajan pitää noudattaa lakeja ja työntekijän pitää oppia talon tavat. En edes halua ajatella työstä ja työnteosta, kuten Sipilä tuntuu ajattelevan.”
”Me palkkaamme, jos asiakas ostaa tuotetta. Tai eläköityville työntekijöille seuraajia. Emme ole sosiaalitoimisto emmekä työllisyystilastojen putsaaja. Aktiivimalli ei tuota hyviä työntekijöitä eikä hyviä työsuhteita, Ketomäki sanoo.”
ESS 15.1.2018mummomuori kirjoitti:
Eivät työnantaja palkkaa ihan ketä tahansa.

ESS 15.1.2018"Baronan toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen: "Hänen mukaansa keskeisin ongelma eivät ole suinkaan jäykästi kotiseuduiltaan lähtevät suomalaiset vaan se, että ihmiset eivät yksinkertaisesti osaa taitoja, joita yritykset hakevat."
Yksinkertaiselle viisi työnhakijaa plus viisi avointa työpaikkaa on yhtä kuin viisi rekrytointia. Mutta ei ne viisi hitsarinpaikkaa täyty viidellä varastomiehellä tai parturikampaajalla. Pitää osata alan taidot.
https://www.hs.fi/talous/art-2000005525883.html?ref=rss
- AsiatAsiana
Tämän palstan uskovaisista tuskin yksikään on töissä ja osa ei ole luultavasti ikinä ollutkaan. Siltä pohjaltahan on hyvä huudella.
- hahahahahaahahah
Kristityt ovat pahoja sekä köyhiä vihaavia mulkkuja.
- hyvinemeenee
Nyt kansalaisaloitteella on koossa n.127 000 nimeä.
Myös kostoaloite eli sopeutuseläkkeen poistolla on ääniä n. 67 000 Kirkkoon kuuluminen on ainakin meilläpäin vapaaehtoista. Niin ja kirkossa saa käydä jumalanpalveluksissa vaikkei kirkollisveroa maksaisikaan, kukaan ei siis tarkasta ovella "jäsenkirjaa"
- kerttkkl
Asiantuntijat suosittelrvat eläkkeelle siirtymistä, jos aktiivimalli tuntuu vaikealta. TE-keskuksissa mielellään hysäyttävät eläkkeelle, eli järjestävät asian.!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081688Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031649Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011562Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541408Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341366Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii451898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115889Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293842Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347819