Laurasta tulee uusi reisitentti, ääniä on

hänellä jo yli 10000 ,
Pekka toisena ja paavo kolmantena.
Eli varat on jo kohta valittu.
Tamperelaisessa voit käydä antamassa äänesi , yli 20000 on jo äänestänyt.
50592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Mene nukkumaan polonen. Hyvää yötä.

1Äänestä

oisse vaan nättiä .itsenäisyysjuhlat,haavisto kättelemässä oman mieskultansa kans vieraita,

Äänestä

Residentti voi Huhtasaaresta tulla, mutta ei presidenttiä!

Täytyy ensin hallita esim. ulkppolitiikkaa ja ennen kaikkea ymmärtää, mitä se edes tarkoittaa, ennen kuin presidenttiydestä haaveilee!

Huhtasaaren vastaukset ovat olleet lähinnä, täyttä ymmärrystä vailla, kun vaalitenteissä on kysytty, milloin Natosta, puolustusvoimista, Venäjästä tai Usasta! Tosin, Huhtasaarihan on tämän umpitollo Trumpin kannattaja, että sen jo pitäisi kertoa, minkälainen ihminen on Huhtasaari!

Äänestä

Vaalikoneen kysymyksiin vastanneena vastausteni perusteella minulle sopivin ehdokas olisi Laura Huhtasaari ja sitä myös aion äänestää. Ennen kaikkea Huhtasaari vastustaa tuota holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa, mihin taas Niinistöltä tuntuu löytyvän siunausta. Niinistöhän paheksuu Itä-Euroopan maita, jotka kieltäytyivät tuosta hulluudesta, esim. Ruotsissa kansalaisten turvattomuuden tunne jatkaa kasvuaan.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ruotsissa-kansalaisten-turvattomuuden-tunne-kasvanut-lahes-30-prosentilla-suurta-huolta-rikollisuudesta/781969/

Äänestä
  • SE maahanmuutto asiako, on se tärkein ja ratkaisevin? Voi järjen köyhyyttä ja yksinkertaisuuden määrää!

    Äänestä

  • Onhan Väyrynen myös hyvä vsihtoehto. Niinistö ja Vanhanen on samaa eliittiporukan kaliberiä, siis aito kokoomus piilokokoomus kepu.

    Äänestä

  • pwqsq2 kirjoitti:

    SE maahanmuutto asiako, on se tärkein ja ratkaisevin? Voi järjen köyhyyttä ja yksinkertaisuuden määrää!

    Kyllä se on . Niitähän on taastulossa joku iso popula ja rajat sen kun pidetään auki. Nehän vievät suomalaisilta jo leivän suusta. Laura on ainoa joka pitää meidän suomalaisten puolta.

    Äänestä

Ennakkoäänestyskään ei ole vielä alkanut. Ja gallupin mukaan enemmistö suomalaisista ei missään tapauksessa aio äänestää Huhtasaarta eikä Paavo V:tä.

Äänestä

Sauli voittaa ylivoimaisella erolla, Haavisto on toinen ja Huhtasaari korkeintaan kolmas.
Olipas typerä aloitus, muista lääkkeesi.

1Äänestä

Huhtasaarelta jälleen mahtava esitys vaikka haastattelijat on pantu kyseleen Lauralta paljon kinkkisenpiä kysymyksiä mitä muilta ehdokkailta, pelätään siis tosissaan Lauran voittoa.

Äänestä

Katoppa Iltalehden video, Puavo on ilmielävä leninktaari kaupoi etutukkineen, takaraivollahan ei ole tukkaa eikä ihonkaan alla mitään.

Äänestä

Kehitys kehittyy. Kaksi Moskovan ehdokasta näissä vaaleissa, Väytrynen ja Huhtasaari. Ennen niitä oli yleensä vain yksi kerrallaan.

1Äänestä

Laura Huhtasaari on Uutissuomalaisen vaalikoneen eniten suosittelema ehdokas ja Nykysuomen lukijoiden suosikki seuraavaksi tasavallan presidentiksi, samoin Huhtasaari on MTV:n vaalikoneen selvästi suositelluin ehdokas. Vaalikoneiden antama tieto ei käy yksiin median luoman mielikuvan kanssa. Ei sovi kertoa, että Laura Huhtasaari on ylivoimainen ykkönen.

Äänestä

nytkun ollaan niin amerikkalaista,nuollaan oikein amerikkaa,oisse hyvä kun ehokkaiden puolisotkin tulisivat haastatteluihin,onko puolisosoilla esiintymiskykyä olla esim,suomia edustamassa ulkomailla.

Äänestä

Alemmas eivät toimittajiksi itseään luulevat pysty enää menemään,
täysin epäammatillinen ja sivistymätön käytös etenkin tuolla mummelilla, yksinkertaisuutensa vuoksi molemmat toimittajat häpäisivät itsensä perusteellisesti.
Kannattaa laittaa palaute suoraan mtv kolmosen ohjelmapalautteeseen. Ja mitä useampi laittaa palautetta ohjelmasta sitä varmemmin huonosta toimittajasta päästään eroon.
https://www.youtube.com/watch?v=P4vsm_pBFZk
palaute
https://www.mtv.fi/yritys/ohjelmapalaute
tai
https://www.mtv.fi/viihde/palaute

Äänestä

Outoa, mihin tämä keskustelu aina katoaa,. Niinistön suojeluako tämäki.

Äänestä

Vaalitulos tulee yllättämään Suomen kansan. Sauli Niinistön vaalitulos on galluplukuja selvästi alhaisempi mutta Huhtasaaren ja Paavo Väyrysen gallupluvut selvästi korkeammat. Huhtasaarta yritetään mollata joillakin ikivanhoilla typerillä gradu-juttuilla, jotainhan valtaeliitin pitää hädissään keksiä.
https://www.pirkanblogit.fi/2018/ruudolfster/laura-huhtasaari-on-vaarallinen-nainen/

Äänestä

On se niin hankalaa kepulaisilla toisella kierroksella kun joutuu tekemään valinnan Niinistön ja keskustan kunniapuheenjohtajan Väyrysen välillä,jota on yritetty savustaa pois puolueesta että hih hih hii...

Äänestä
  • Heh, heh valittavana olisi siis joko alkiolainen keskusta tai eliittiporukkaa edustava kokoomus. Sipilähän ainakin suosii eliittiporukkaa. Olisipa hienoa nähdä onko kepu aito kepu vaiko keskustan nimissä toimiva piilokokoomus, kokoomuslaista politiikkaahan nyky kepu ajaa täydellisesti.

    Äänestä

  • väkesä liikkeelle .
    Ylivoimaisessa johdossa tamperelaisen äänestyksessä.
    Laura toisena , Merja kolmantena.

    Äänestä

  • piilokokoomus kirjoitti:

    Heh, heh valittavana olisi siis joko alkiolainen keskusta tai eliittiporukkaa edustava kokoomus. Sipilähän ainakin suosii eliittiporukkaa. Olisipa hienoa nähdä onko kepu aito kepu vaiko keskustan nimissä toimiva piilokokoomus, kokoomuslaista politiikkaahan nyky kepu ajaa täydellisesti.

    Heh, heh valittavana olisi siis vasemmistolaisilla, joko( marxilainen ja 1918 maanpetturuudesta linnaan joutuneet) demareja edustava Haatainen tai vielä vasemmistolaisempaa ja täysi kommari Kyllönen. Haatainen ainakin suosii työläisten arvoja, nyt kun on . Olisipa hienoa nähdä onko demari aito demari, vaiko demarien nimissä toimiva piilokommari. Paskaa ja paskanjauhantaa edustavat joka tapauksessa kumpainenkin, eivätkä siis pätkääkään isänmaallisia.

    Äänestä

  • Ei se noin mene nimim. "pylväspuuttuu"! Teillä demareilla se vaikeaa vasta onkin, kun kaikki vaihtoehdot ovat huonoja , Haatainen, Kyllönen edustavat epäisänmaallisuutta.

    Etpä näytä paljon tietävän, eihän Väyrynen ole kepun edustajana, vaan oman puolueensa ehdokas!?

    Vanhanen on keskustan ehdokas ja kun Vanhanen ei tule saamaan ääniä, niin Niinistölle tietenkin äänet menee. Demareilla ei siis MITÄÄN mahdollisuutta, kiäh, kiäh..!

    Äänestä

Voikos lahtaria äänestäää..muutako kokoomuslaiset?

Äänestä
  • kainuusta löytyy paras eli merja.
    Sisulla ja pettuleivällä hankittu lujuus sisuun siunattuna.
    Äänestämme kakkosta , niin ei tarvitse katua.

    Äänestä

  • Täytyy ymmärtää kuitenkin, ennen kuin pressakilpaan lähtee, ESIM. kuinka puolustusvoimia ja sen ylipäällikkyyttä johdetaan!

    Äänestä

Ennenkaikkea ihmettelen miten Sipilä rupeaa harrastaan kokoomuslaista politiikkaa keskustan nimissä. On varmaan itekki pohjimmiltaan kokoomuslainen, pyysihän se kokomusporukasta Bernerinkin keskustan remmiin luvaten hänelle ministerin paikan.

Äänestä

Kokoomuslaisena Sipilää pitänneet tuttavat ihmetelleet Juhan liittymistä keskustapuolueeseen.

Äänestä

Laurasta ei tule uutta reisitenttiä. Poliitiinen ura hänellä varmaan jatkuu ja siihen kuuluvat veronmaksajilta perittyjen rahojen myötä kuuluvat edut.

Äänestä

Numero 5 on suosikki.

Äänestä

Työkokemus ja elämänkokemus voitta nämä vaalit, te ootte vahingosa kattoneet väärää kanavaa, Putousta.

Äänestä

Kumpi voittaa Lara vai Paavo?

Äänestä

Kyllä Huhtasaari voittaa.

Äänestä

huom. naiset.olkaa kerrankin naisenpuolta,äänestäkää naista,nuorta sellaista,eikä vanhoja ukkoja,suomi tarvitsee nuorennusta

Äänestä

höpö höpö !

Äänestä

näissä vaaleissa nähdään suomenjakautuma,heterot ja homot mikä on prosentit,faktaa

Äänestä
  • Kyllä nyt on naisilla mahtava paikka näyttää että haluavat SUOMALAISEN NAISEN johtoon. Siis Laura. Suoraa sumeilematonta järkipuhetta.

    Äänestä

Kyllä Laura voittaa nuo miehen vätykset. Mitä tollaiset vanhat ukkelit tekee siellä edes ehdokkaina. Laura 5.

Äänestä

Väyrynen kokenein työpaikan hakemisessa tulee ottaa huomioon ansiot ja Väyrynen on ylivoimainen sen kai jokainen myöntää.

Äänestä
  • Väyrynen on vähän liiankin kokenut 70-vuotias ja aika ajanut ohi, aikoja sitten. Tässä hetkessä ja ajassa kiinni oleva presidentti pitää olla, ei vanhoja muisteleva, venäjää iäti kumarteleva jne.

    Äänestä

Presidenttiehdokkaat kohtasivat viimeistä kertaa torstai-iltana Ylen suuressa vaalikeskustelussa.

Vaalikeskustelun katsojat äänestivät parhaaksi keskustelijaksi Sauli Niinistön., toiseksi parhaaksi esiintyjäksi nousi Laura Huhtasaari ja kolmanneksi parhaaksi sijoittui Pekka Haavisto.

Laura Huhtasaari on kovassa nosteessa, ennusteleeko tämä asetelma myös ensimmäisen kierroksen vaalitulosta?

Äänestä

Äänestetty nroa 5.

Äänestä

7 ON OIKEANUMERO

Äänestä

Laurahan on pelkästään sääliä herättävä erityisopettaja. OppilaiIlleen kai huutaa kurkku suorana. Ne ei valitusta tee.

Äänestä
  • Huhtasaari on ihan täysi natsi! Mielipiteet on kuin 1930-luvulla Hitlerillä! MIettikää nyt vähän, herranen aika!!

    Äänestä

  • Taas on luettu iskän Korkeajännityksiä: uskokaa jo, Suomessa kävi vain 1940- luvulla muutama natsi ja vain Lapissa laskettelemassa. Piirros hahmoja nykyään.

    Äänestä

  • Niin, nykyään heitä kutsutaan uusnatseiksi. Mannerheimilläkin oli silloin joskus ihan oma kotinatsi.

    Äänestä

  • herranenaikamitälukee kirjoitti:

    Taas on luettu iskän Korkeajännityksiä: uskokaa jo, Suomessa kävi vain 1940- luvulla muutama natsi ja vain Lapissa laskettelemassa. Piirros hahmoja nykyään.

    Nimim. "herranenaikamitälukee", kyllä ei tarvitse korkeajännityksiä lukea, kun kuuntelee natsi ajatuksia Huhtasaarelta!
    Huhtasaaren ajatukset siisTÄYSIN, kuin 1030-luvun Hitlerin teeseistä! Turha kaunistella, hullu, mikä hullu, ei se siitä miksikään muutu! Niin, että ajatelkaapa vielä kerran, jos harkitsette Huhtasaarelle ääntänne antaa!

    Äänestä

numero 5 onhyvä.koulussakin todistuksessa oli monta 5 numeroa,ja envoi valittaa,okhyvin mennyt,ELI MUISTA NUMERO 5

Äänestä

hyvinmeni,5 sella,varmakolmonen,vanhanenkinkaatui,ja väyrynen

Äänestä
  • Hyvin meni, kansan järki voitti, äänestämällä Niinistöä! Heh, heh, mites Huhtasaaren kävi? Tais natsi saada paskaisen lopun!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


naisessaonvoimaa kirjoitti:

hänellä jo yli 10000 ,
Pekka toisena ja paavo kolmantena.
Eli varat on jo kohta valittu.
Tamperelaisessa voit käydä antamassa äänesi , yli 20000 on jo äänestänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu